Sosiaalinen mies - innostuu liikaa uusista tuttavuuksista?
Kolme vuotta ollaan oltu yhdessä, ja tämä asia vaivaa minua hieman, vaikka en ole tehnytkään siitä suurta numeroa. Kun ollaan kahdestaan, niin mies on huomaavainen ja hellä. Kun taas ollaan muiden seurassa, hän tavallaan unohtaa minut ja keskittyy vain muihin ihmisiin. Tämä on minusta ihan ok, vaikka joskus kaipaankin edes pientä huomionosoitusta häneltä, etten vain "unohdu". Mutta jos ystävien kesken ollaan menossa, niin juttelen tietty itsekin muiden kanssa enkä vain kyhnää miehen kyljessä.
Vaan jos seurassa on joku uusi, mielenkiintoinen nainen, niin mies tuntuu usein innostuvan tästä uudesta naisesta niin kamalasti, että minua alkaa jo nolottaa. Mies puhuu silloin vain tämän naisen kanssa, ja jos yritän liittyä keskusteluun, vaikka saman pöydän ääressä istuessani, niin hän keskeyttää minut tai ei mitenkään tunnu edes noteeraavan olemassaoloani. Nämä naiset ovat yleensä sinkkuja, varatuista mies ei mielestäni yleensä innostu samalla tavoin. Suoranaisesti hän ei kai flirttaile, mutta jatkuva huomionosoitus ja katsekontakti alkaa minusta jo lähennellä sitä rajaa. Ja minua siis nolostuttaa, että mieheni on niin ylenpalttisen kiinnostunut toisesta naisesta ja minä olen hänelle kuin ilmaa, niin että muutkin sen varmasti huomaavat. Pari ystävääni on kommentoinut asiaa, että ei ole varmaan helppoa olla olematta mustasukkainen kun mies innostuu noin muista.
Miehellä on enimmäkseen naispuolisia ystäviä, ja hän on sanonut, että hänestä on helpompi keskustella naisten kuin miesten kanssa. Kun olen joskus ottanut asian puheeksi, hän on vain sanonut että tykkää tavata uusia ihmisiä ja innostuu kovasti jos jonkun kanssa juttu luistaa hyvin. Ihan ok, mutta miksi vain sinkkunaiset ovat kiinnostavia? Minusta tuntuu, että miehelle on jotenkin tärkeää "valloittaa" tai hurmata kaikki uudet naispuoleiset tuttavuudet, vaikkakin vain puhumalla. Onko ok pyytää miestä hillitsemään innokkuuttaan hieman, ja koittamaan muistaa minunkin olevan paikalla?
Kommentit (40)
Tavallinen juttelu tietysti on kohteliasta ja kuuluu asiaan. Oletko varma, ettet kuvittele loppuja.
Kuulostaa exältäni. Lopulta petti ja jätti.
Mun ex oli just tollanen, en voinut sietää että aina kauhee show pystyssä naisten edessä ja naiset oikee lankes miehen pauloihin, ykskin kaverin kaveri tuli mulle pokkana kertomaan että haluis panna tänää mun miestä, olin vähän äimänä ja sitten rupeski hoksottamaan että mies "keräili" näitä naisia ystävikseen ja pani niitä helppoja sitten mun selän takana..6 vuotta elin epätiedossa ennenkuk ruoes tää kuvio selkenemmän mulle kun ruprsin epäilemään ja päätin sitten päästä käsiksi miehen facebookkiin josta löytyikin tosi kivoja ylläreitä, huh onneksi pääsin siitä eroon ja nyt oksettaa koko mies joka tekee kuulemma samaa nykyisenkin selän takana..
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 21:33"]
Tavallinen juttelu tietysti on kohteliasta ja kuuluu asiaan. Oletko varma, ettet kuvittele loppuja.
[/quote]
En ole varma, siksi tänne kirjoitinkin. Tai siis en tiedä mitä oikein kuvittelisin, koska se on mielestäni ihan faktaa, että mies innostuu kovin uusista naisista ja ei juurikaan silloin huomioi minua. Omaa tulkintaani voi tietysti olla, että juurikin vapaat naiset saavat häneltä enemmän huomiota, tai että miehen huomionosoitus alkaa olla jo lähes flirttailua tai sellaiseksi tulkittavaa. Tästä jälkimmäisestä en ole ollenkaan varma, missä raja menee normaalin juttelun ja flirttailun välillä. Tästä syystä olenkin ottanut asiaa vain aika varovaisesti puheeksi, ja antanut sitten olla kun mies sanoo sen olevan vain ihan viatonta.
Ei hyvää päivää, eikö se jo riitä että mies käyttäytyy epäkohteliaasti sinua kohtaan kun olette muiden seurassa. Tiukka keskustelu vaan aiheesta, ei noin sovi käyttäytyä! Joko mies arvostaa sinua ja osoittaa sen käytöksellään, tai sitten voit etsiä paremman miehen.
Miehesi buustaa omaa egoa ja kerää "hovia" näistä naisista.
Saa siis kiksejä kun saa naiset kiinnostumaan itsestään. Ja siis tohinassa unohtaa sinut ja sinulle ei riitä huomiota koska olet jo varma nakki. Sun rakkaus ei vaan riitä!
Mutta jotenkin noloa ja keskenkasvuista että keskittyy niin "hurmaamaan" näitä naisia ettei huomaa että koko homma on aika läpinäkyvää ja herättää muissa lievää myötähäpeää ja tietenkin ärsyttää sinua.
Omasta mielestään on tietenkin vain hyvä seuramies vaikka oikeasti on ihan iholla ja esittää myös varmasti fiksumpaa kuin oikeasti on eli täysi esitys päällä.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 22:02"]

Osui ja upposi. Juuri noin, että omasta mielestään on vain hyvä seuramies ja huolehtii siitä, että kaikilla, myös ns. uusilla ihmisillä on mukavaa. Vaikkei ehkä ihan kirjaimellisesti iholla ole. Ja minä ärsyynnyn, ja ainakin kaverini kokevat myötähäpeää. En ihan näin suoraan ole itse edes uskaltanut ajatella koko asiaa, vaan olen yrittänyt pitää mielessä, että ehkä sittenkin vain liioittelen. Täytyy tietysti yrittää puhua asiasta, mutta onkohan tässä mitään toivoa siitä että mies muuttuisi?
En usko että mies voi täysin muuttua mutta jos todella rakastaa ja arvostaa sinua ja haluaa olla kanssasi niin varmasti voi vähän "rauhoittua" ainakin silloin kun sinä olet paikalla.
Jos mies on aikuinen ja kykenevä järkevään ajatteluun ;) niin mies voisi kyllä itsekin pohtia miksi ne uudet ihmiset ja varsinkin naiset on niin tärkeitä hänelle että ne kaikki pitää saada pitämään juuri hänestä ja saada ne kiinnittämään huomiota häneen.
Kuulostaa että ap antaa kohdella itseään kynnysmattona ja on sinisimmukka. Ei tuosta tule kuin sydänsuruja. Mies on pelimies, en katselis hetkeäkään moista touhua..
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 22:16"]
En usko että mies voi täysin muuttua mutta jos todella rakastaa ja arvostaa sinua ja haluaa olla kanssasi niin varmasti voi vähän "rauhoittua" ainakin silloin kun sinä olet paikalla.
Jos mies on aikuinen ja kykenevä järkevään ajatteluun ;) niin mies voisi kyllä itsekin pohtia miksi ne uudet ihmiset ja varsinkin naiset on niin tärkeitä hänelle että ne kaikki pitää saada pitämään juuri hänestä ja saada ne kiinnittämään huomiota häneen.
[/quote]
Hyviä näkökantoja. Se mikä minusta on tavallaan ihan hyvä merkki, on että kun aikaisemmin otin asian puheeksi, niin mies ei mitenkään loukkaantunut tai hermostunut, vaan tuntui pohtivan asiaa ja totesi sitten kaikki nämä "on vain sosiaalinen", "innostuu uusista ihmisistä", "huolehtii siitä että uusilla on mukavaa" -jutut. Niin että jotain potentiaalia kai on, jos lähestyn asiaa uudestaan siltä kannalta, miltä minusta tuntuu kun jään unohduksiin. Tai miltä hänen innostuksensa muiden silmissä näyttää.
Jos haluaa olla vain hyvä seuramies niin kyllä luulisi että ei nyt ihan niin intensiivisesti keskittyisi uusiin tuttavuuksiin koska on todellinen vaara että nämä naiset ymmärtävät väärin ja luulevat miehen olevan vapaa ja heistä kiinnostunut muutenkin kuin vain tuttavina/ystävinä.
Ja toki sitä omaa puolisoakin on tapana välillä huomioida ja ottaa mukaan keskusteluun vaikka ei tietenkään koko aikaa yhdessä nyhjätä. Loukkaantuisin minäkin jos olisin koko illan kuin ilmaa ja näkymätön.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 22:22"]
Kuulostaa että ap antaa kohdella itseään kynnysmattona ja on sinisimmukka. Ei tuosta tule kuin sydänsuruja. Mies on pelimies, en katselis hetkeäkään moista touhua..
[/quote]
Voi näinkin olla, mutta mulla ei oikeastaan kertomani lisäksi ole mitään syytä epäillä miehen pettävän. Mutta nolona kynnysmattona ei minun tarvitse enää olla, eli kyllä tuohon miehen käytökseen pitää muutosta tulla.
Voihan se olla että mies ei itse huomaa/tiedosta että hänellä menee vähän yli tuo seuramiehen homma.
Tai ei ymmärrä että antaa väärän kuvan itsestään ja on vähän sosiaalisesti kömpelö eli omasta mielestään kiva ja kiinnostava juttukaveri ja muiden mielestä tyrkky.
Keittiöpsykologin arvio: ap:lla huono itsetunto ja alemmuudentunteita suhteessa, mies luulee ettet lähde minnekään vaikka käyttäytyisi kuin mikäkin sika tai sitten ei edes välitä vaikka lähtisitkin. Eli valtataistelua? En suosittele tuollaista suhdetta. Tarkastele tunteitasi. Mikä tuntuu sinusta oikealta ja hyvältä. Oletko onnellinen vai onneton ap?
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 20:56"]Kolme vuotta ollaan oltu yhdessä, ja tämä asia vaivaa minua hieman, vaikka en ole tehnytkään siitä suurta numeroa. Kun ollaan kahdestaan, niin mies on huomaavainen ja hellä. Kun taas ollaan muiden seurassa, hän tavallaan unohtaa minut ja keskittyy vain muihin ihmisiin. Tämä on minusta ihan ok, vaikka joskus kaipaankin edes pientä huomionosoitusta häneltä, etten vain "unohdu". Mutta jos ystävien kesken ollaan menossa, niin juttelen tietty itsekin muiden kanssa enkä vain kyhnää miehen kyljessä.
Vaan jos seurassa on joku uusi, mielenkiintoinen nainen, niin mies tuntuu usein innostuvan tästä uudesta naisesta niin kamalasti, että minua alkaa jo nolottaa. Mies puhuu silloin vain tämän naisen kanssa, ja jos yritän liittyä keskusteluun, vaikka saman pöydän ääressä istuessani, niin hän keskeyttää minut tai ei mitenkään tunnu edes noteeraavan olemassaoloani. Nämä naiset ovat yleensä sinkkuja, varatuista mies ei mielestäni yleensä innostu samalla tavoin. Suoranaisesti hän ei kai flirttaile, mutta jatkuva huomionosoitus ja katsekontakti alkaa minusta jo lähennellä sitä rajaa. Ja minua siis nolostuttaa, että mieheni on niin ylenpalttisen kiinnostunut toisesta naisesta ja minä olen hänelle kuin ilmaa, niin että muutkin sen varmasti huomaavat. Pari ystävääni on kommentoinut asiaa, että ei ole varmaan helppoa olla olematta mustasukkainen kun mies innostuu noin muista.
Miehellä on enimmäkseen naispuolisia ystäviä, ja hän on sanonut, että hänestä on helpompi keskustella naisten kuin miesten kanssa. Kun olen joskus ottanut asian puheeksi, hän on vain sanonut että tykkää tavata uusia ihmisiä ja innostuu kovasti jos jonkun kanssa juttu luistaa hyvin. Ihan ok, mutta miksi vain sinkkunaiset ovat kiinnostavia? Minusta tuntuu, että miehelle on jotenkin tärkeää "valloittaa" tai hurmata kaikki uudet naispuoleiset tuttavuudet, vaikkakin vain puhumalla. Onko ok pyytää miestä hillitsemään innokkuuttaan hieman, ja koittamaan muistaa minunkin olevan paikalla?
[/quote]
Ap, ikävä kertoa, mutta tuo piirre miehessäsi tulee ajan myötä vain vahvistumaan. Mun mies samanlainen ja se on tosi ärsyttävää. Viimeksi lähdin miehen veljen kanssa ulos ravintolasta kun en kestänyt seurata mieheni käytöstä. Ei siihen puhe auta...jos olisin aiemmin tiennyt saman minkä tiedän nyt, en olisi perustanut miehen kanssa perhettä :(
Mä oon samanlainen. Auta kuinka osukin omaan nilkkaan :/ ja olen nainen. Ja myös pettänyt, mutta en kuitenkaan minkään uuden tuttavuuden tai mieheni kaverin kanssa. Mutta innostun aina uusista miehistä ja kyllä nekin huomaa, että ne kiinnostaa enemmän, kun oma puoliso. Olen silti sitoutunut omaan puolisooni ja innostus hiipuu kyllä, kun miehet eivät ole läsnä. Mutta valitettavasti se muiden miesten huomio vaan tuntuu hyvältä ilman kummempia taka-ajatuksia.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 22:42"]
Keittiöpsykologin arvio: ap:lla huono itsetunto ja alemmuudentunteita suhteessa, mies luulee ettet lähde minnekään vaikka käyttäytyisi kuin mikäkin sika tai sitten ei edes välitä vaikka lähtisitkin. Eli valtataistelua? En suosittele tuollaista suhdetta. Tarkastele tunteitasi. Mikä tuntuu sinusta oikealta ja hyvältä. Oletko onnellinen vai onneton ap?
[/quote]
Muuten olen onnellinen, mutta aina kun sattuu tällainen edellä kuvaamani tilanne, niin se jää vaivaamaan minua joksikin aikaa. Ei mulla mielestäni ole alemmuudentunteita tai huonoa itsetuntoa suhteessa, tavallaan uskon, että koska mun itsetunto on ollut ihan hyvä niin en ole kovasti reagoinut näihin tapauksiin tai saanut mitään mustasukkaisuuskohtauksia. Mutta kyllä tämä vähitellen alkaa syödä naista.
Minulle jäi kyllä mieleen erityisesti se yllä ollut kommentti siitä, että mies pitää minua nyt niin varmana nakkina, ettei enää tarvitse huomioida. En ole ikinä ollut mikään seinäruusu tai näkymätön hissukka, ja siksikin on ollut vaikea selvitellä omia tunteita ja miten tähän pitäisi suhtautua.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 22:44"]
Ap, ikävä kertoa, mutta tuo piirre miehessäsi tulee ajan myötä vain vahvistumaan. Mun mies samanlainen ja se on tosi ärsyttävää. Viimeksi lähdin miehen veljen kanssa ulos ravintolasta kun en kestänyt seurata mieheni käytöstä. Ei siihen puhe auta...jos olisin aiemmin tiennyt saman minkä tiedän nyt, en olisi perustanut miehen kanssa perhettä :(
[/quote]
Huh huh, voi ei. Mitä miehesi sitten sanoo, kun yrität puhua? Ja luuletko/tiedätkö hänen myös pettävän?
Täällä myös kohtalotoveri. Ei ole puhe auttanut, mies ei näe mitään ongelmaa käytöksessään, pitää vain minua mustasukkaisena. Sinuna lähtisin ja jättäisin miehen, jos lapsia ei vielä ole, ei tuo tuosta parane.
Jätä se sika