oivalluksia ylensyömisestä ja elämästä

Tajusin vasta, että kuinka sairasta on tämä oma ylensyöminen ja napostelu, herkuttelu, kaikki-herkut-mulle-heti elämäntyylini. Eihän tässä oo mitään järkee. Saatan jättää menemättä ystävän illanistujaisiin ETTÄ VOISIN OLLA YKSIN KOTONA SYÖMÄSSÄ HERKKUJA. Sairasta, kyllä vain. Ja joo, olen hakenut hoitoa. Mutta taisin juuri löytää paraantumisen avaimen. :) Ymmärsin kuinka hienoa tämä elämä on, ja ettei ruoka ja yksinoleminen TODELLAKAAN ole sen arvoista, että uhraan joka ystävien tapaaimset sille. Tästä edespäin olkoot ruoka vain sivuseikka ja ystävät ykkösenä. Paraantuminen alkakoon!

Jos teillä on samanlaisia kokemuksia/havaintoja niin kertokaa ihmeessä miten pääsitte yli ylensyömisestä!