Miten katkaista välit ystävään — nätisti?

Vierailija kirjoitti:

Isot kiitokset kaikista ihanista viesteistänne! Ne lohduttavat suunnattomasti.

Harmittaa koko tilanne niin vietävästi. On niin hölmö olo.

Aivan sanaakaan sanomatta en haluaisi välejämme päättä. Tiedän jo miten siinä kävisi. Omantuntoani alkaisi soimata liikaa, harmistuisin toisen puolesta ja takulla kipittäisin pahoittelemaan ja täten koko sykli alkaisia taas alusta. Jotenkin en kuitenkaan vain osaa ottaa asiaa puheeksi fiksusti ja loukkaamatta toista. Sen tiedän, että hän kyllä saisi jos jonkinmoisen draaman kehiteltyä asiasta ja minä olen aivan mahdottoman huono tällaisissa tilanteissa. Vässykkä mikä vässykkä.

-ap

No ystävyyden voi myös ns feidata, mutta se ei olle fiksu tapa.

Onko helpompi kirjoittaa? Entä jos kirjoitat asiat perinteisessä kirjeessä?

Valuisin vaan hitaasti erilleen sen kummemmin selittelemättä, mutta en ihan jyrkästi ghostaten. Kun juttelette, älä edes yritä kertoa omista jutuistasi. Ota sen juttelu kevyenä ajanvietteenä.

Vierailija kirjoitti:

Isot kiitokset kaikista ihanista viesteistänne! Ne lohduttavat suunnattomasti.

Harmittaa koko tilanne niin vietävästi. On niin hölmö olo.

Aivan sanaakaan sanomatta en haluaisi välejämme päättä. Tiedän jo miten siinä kävisi. Omantuntoani alkaisi soimata liikaa, harmistuisin toisen puolesta ja takulla kipittäisin pahoittelemaan ja täten koko sykli alkaisia taas alusta. Jotenkin en kuitenkaan vain osaa ottaa asiaa puheeksi fiksusti ja loukkaamatta toista. Sen tiedän, että hän kyllä saisi jos jonkinmoisen draaman kehiteltyä asiasta ja minä olen aivan mahdottoman huono tällaisissa tilanteissa. Vässykkä mikä vässykkä.

-ap

Mitä jos lähtisit kehittämään itseäsi tuon vässykkäteeman suhteen? Voihan olla, että tosiaan olet totuttanut toisen siihen, että olet suhteen äiti ja hän on lapsi. Aika monelle sellainen sopii, kyllä ihminen senverran itsekeskeinen usein on, että yksisuuntainen kuulija kelpaa. 

Jos sinulla on asiaa, älä ihmeessä aloita keskustelua kyselemällä toisen kuulumiset ellei tarkoituksesi ole samalla varoittaa, että pidähän vastaus lyhyenä koska minulla on asiaa josta haluan keskustella. 

Sitten kun toinen ohittaa tämän tarpeen, palauta hänet siihen pariin kertaan ja jos ei onnistu, kysy tekeekö hän tuota muillekin. Hänen ratkaisukseen jää sitten se, saako kysymyksesi hänet pohtimaan mitään. 

Jos tuo kaikki ei hoidu kerralla, niin asteittain edes? 

Palsta taitaa laittaa hetkenä minä hyvänsä ovensa säppiin yön ajaksi ellen aivan erehdy. Vielä tälle iltaa toistamiseen kiitos kaikille viesteistä. Pahoittelut myös siitä, että en jokaisen viestiin ole erikseen vastaillut. Palaan aiheen pariin taas myöhemmin pohdittuani asioita hetkisen.

-ap

Toki on reilua antaa ystävälle mahdollisuus muuttaa käytöstään. Tuo vain itsestään puhuminen on aika yleinen vika ihmisissä eikä sinänsä mitään niin henkilökohtaista sinua kohtaan kuten vaikka töksäyttely, oharit tms.

Sinuna en suoraan vaatisi kuuntelua jutuilleni ( vähän sosiaalisesti kömpelöltä tuntuisi sanoa näin), vaan vihjailisin. Tyyliin viestität että kiva kun nähdään huomenna, mulla onkin kova tarve puhua yhdestä työjutusta jonkun kanssa/ pääsen sitten esittelemään sulle meidän uutta terassia.

Jutellessa voit hieman tökeröstikin vaihtaa puheenaihetta: asiasta kolmanteen, ollaan ostamassa koiraa... Vain itsestä puhuminen on etikettivirhe. Ei sinunkaan tarvitse kainostella.

Toisaalta on myös sellainen pointti, että jos kaveri käyttäytyy tietyllä tavalla( esim.ei vastaa viesteihin), hän ei edes halua toimia toisella tavalla. Viestittely ei kiinnosta. Onko hyvä lähtökohta väkisin nyhtää toisesta tietynlaista käytöstä? Kannettu vesi ei välttämättä pysy kaivossa ja ainakin itse koen kaikenlaiset vaatimukset ahdistaviksi ystävyydessä. Kun ette ole mökille kutsuneet..( joo, oltais kutsuttu jos se olisi sopinut).

Minulla on sukulainen joka saattaa puhua neljäkin tuntia vaikka poikansa uudesta kodista. Hän on aina ollut sellainen. Ei ole ikinä osannut huomioida toisia vaan näkee muut vain yleisönä itselleen. Jos joku erehtyy jotain kertomaan omia kuulumisiaan, hän panee markalla paremmaksi ja alkaa kälättää omia kokemuksiaan asiasta.

Ap, sinä kiittelet ja pyytelet anteeksi melkoisen paljon. Sinun pitää ryhdistäytyä ja olla topakampi. :) Koskaan ei kannata tarjota toisille aseita itseään vastaan, ei sanoa että on vässykkä, se kuulostaa omaan korvaan kyllä kivalta, että osaa myöntää virheensä tai puutteensa, mutta se on ase toisille sinua vastaan. No kun kerran olet vässykkä, niin kohdellaanpa sinua oikein supervässykkänä. Oikeasti, älä aloita mitään keskustelua sillä, että enhän minä tässä ole paljon mitään, enkä mitään osaa, olen LIIAN kiltti tms. Älä mollaa itseäsi muitten kuullen ja lopeta se mielessäsikin. 

Kiltteys ja hienotunteisuus ovat ihania piirteitä, sinulla on paljon annettavaa ystäville ap! Itse ainakin haluan ystävieni olevan ystävällisiä ihmisiä.

Kiltteyden ja terveiden rajojen yhdistäminen on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Ei tarvitse alistua kaverille pompoteltavaksi, pelkäksi yleisöksi ja tukihenkilöksi! Nämä ovat tavallisia dynamiikkoja joita täällä palstallakin aina puidaan.

Ystävyydessä omia tarpeita on vaikeampi ilmaista, koska liiat vaatimukset tappavat vapaahtoisen ihmissuhteen. Itsekin haluaisin esimerkiksi että kaverini tulisi vastavuoroisesti myös minua tapaamaan ja toinen kaveri laittaisi useammin kuulumisia. Toisaalta mietin että jos he haluaisivat niin tehdä, he tekisivät. Kai jokainen tajuaa ystävyyden olevan vastavuoroista, ei sitä tarvitse aikuisellle ihmiselle opettaa.

Mietin että olenko minä aloittanut tämän ketjun. Minullakin on pitkäaikainen ystävä joka ottaa yhteyttä enää harvoin. Koskaan hän ei kysy mitä minulle kuuluu vaan alkaa selittämään omia juttujaan. Ystäväni ei myöskään tunnu tajuavan etten voi aina vastata hänen puheluihinsa ja että ne eivät voi kestää montaa tuntia - jotkut puhelut ovat olleet varsinaisia maratonpuheluita. Ystäväni kuuntelee kyllä minun asioitani sekä ottaa niihin myös kantaa mutta tulee tunne että olen tälle ystävälle vaan nukke jolla leikitään hetken aikaa silloin kun hänelle sopii. Olen alkanut jo aiemmin asettamaan ystävälleni rajoja ja tällöin hän loukkaantui siitä että pidin omia puoliani. Rajani pidän edelleen ja suosittelen samaa ap:lle.

Mietin myös sitä että kuinka vaikeaa on löytää sellaisia ihmisiä jotka näkevät sinut omana itsenäsi eikä vain sellaisena millainen sinun kuvitellaan olevan. Onneksi tällaisia ihmisiä on mutta heitä on harvassa.

Minä olin kaiketi tuollainen ystävä, kuin sinulla on. 

Minun rakas ystäväni vain lakkasi soittamasta ja vastailikin enää harvemmin. 

Meni vuosi, ennenkuin tajusin, että hän ei ole enää itse soittanut kertaakaan.

Lakkasin sitten itsekin pitämästä yhteyttä. Nyt on mennyt toinen vuosi ja hänestä ei ole kuulunut mitään. 

Sydäntä raastaa ja minulla on häntä ikävä. 

Olisi ollut reilumpaa, jos hän olisi sanonut joskus suoraan, että "Voitko lopettaa tuon asioiden märehtemisinen, en jaksa enää näin pitkiä puheluita. Lisäksi voisit olla vastavuoroisempi ja kuunnella minunkin kuulumisiani."

Olisin ehkä siinä hetkessä hämmästänyt (ja mielentilasta riippuen ehkä hieman loukkaantunutkin), mutta jos en heti olisi herännyt todellisuuteen, niin kun olisin miettinyt asiaa itseksekseni (ja hävennyt omaa käytöstäni), niin olisin todellakin tajunnut asian ja muuttanut käytöstäni.

Silloin en tajunnut, kun vuodatin murheitani. Olin vain onnellinen, että minulla oli joku niin läheinen ja hyvä ystävä, kenelle uskalsin ja pystyin kertomaan asioita. 

Ymmärrän jälkeenpäin, että hänen täytyi tuntea itsensä ilmaiseksi terapeutiksi ja hän halusi minusta eroon.

Surullista mutta totta.

Vierailija kirjoitti:

Lopetat kaiken yhteydenpidon. Et ota häneen yhteyttä, etkä vastaa hänen yhteydenottoihinsa. Jos hän jossain sattuu sinut näkemään ja tulee kyselemään mistä on kyse, vastaa elämäntilanteesi olevan niin vaikea, ettet jaksa pitää yhteyttä oikein kehenkään ja liukene paikalta millä tahansa verukkeella.

Onpa jotenkin kylmä ja raukkamainen toimintatapa.

Kiitos vastaajalle 29 kommentista. Sekään ei auta että asiasta sanoo suoraan - olen tehnyt näin ja ystäväni muisti sen jonkin aikaa. Pahinta on se että hän soittaa aina myöhään perjantai-iltaisin kännissä ja tosiaan luulee että jaksan puhua tunteja. Olenkin alkanut pitämään puhelinta äänettömällä tai kokonaan kiinni kun viikonloppuni alkaa. Kirjoitan jossain kohtaa kirjeen ystävälleni ja ellei ystäväni kertakaikkiaan tajua lopetan ystävyyden siihen.

Vierailija kirjoitti:

Valuisin vaan hitaasti erilleen sen kummemmin selittelemättä, mutta en ihan jyrkästi ghostaten. Kun juttelette, älä edes yritä kertoa omista jutuistasi. Ota sen juttelu kevyenä ajanvietteenä.

Ghostaaminen on ghostaamista, tekipä sen kerralla tai vähän kerrallaan. Ei kovin suoraselkäistä toimintaa.

Arvostan sitä, että ap haluaa hoitaa tilanteen aikuismaisesti, nätisti ja kunnioittavasti. Monista vastauksista ja niiden peukituksista päätellen harva kykenee siihen itse.

Niin minulla on tuonkaltainen ystävä lapsuudesta asti, mutta koska lähelläni on muistakaakin ihmisiä, ei sillä niin väliä.

Minä en käy hänen luonaan koskaan, hän käy minun luonani.

Puhelumme : minä nyökkäilee niin, joo , jopas, eikä, vain niin,

Siis vain myötäilen lauseiden väliin ja hän selittää.

Lopetan sitten vain puhelun , nyt minun täytyy mennä, lähteä, lapseni tarvitsee …

Heippa ja soitellaan.

Hänelle saattoi olla tärkeää selittää minkä väliset kengät hän on ostanut ja mitä hänen miehensä on sanonut, minulle pelkkää kohinaa.

Vaikka en juurikaan pääse kertomaan omista asioitani, hällä väliä, minulla on oma perheeni ihmiset.

viestittely ei ole keskustelua. Sun on soitettava jos haluat kuuntelijaa ja keskustelua. Viestein ei mikään tommonen onnistu. Oot hieman ehkä riippuvainen hänen huomiosta.

Walk away.

Ällöttäviä tuollaiset viestin 33 "ystävät". Eivät koskaan käy, nyökyttelevät joo niin jopas. Loukkaat todella paljon tuttuasi olemalla tuollainen kylmä tuttavuus. Mietit vain omaa tärkeää tuttavapiiriäsi hänen kanssa ollessasi. Hänen juttunsa ei sinua kiinnosta. Olette olleet lapsesta asti tuttuja ja nyt on aika lopettaa tuttavuus. Olet vain säälistä hänen kanssaan ja hän ansaitsee ehdottomasti parempaa. Vastavuoroisuus puuttuu suhteestanne kokonaan.

Jos kuitenkin yrittäisit ottaa puheeksi ensin? Kaverisi vaikuttaa siltä että saattaa olla vain ajattelematon. En saa kuvaa että olisi täysin epäkiinnostunut sinusta kuitenkaan. Mutta en tiedä. Itse luovutin samalla lailla pitkäaikaisen kaverin suhteen josta tuli jotenkin tyly ja todella välinpitämättömän oloinen + piikitteli

Ketjun pääteema kullostaa: MINÄ.  En tietenkään suosi yksipuolista ystävyyttä, mutta lähtökohtana kuitenkin ehkä ;me, ei minä.

Tämä aika on itsekkyyden kyllästämä, niinpä ns. armollisuus on ihan hukassa.

Voihan ystävälle antaa aikaa ajatella myös, vaikka sanomalla, "otan 6kk yksinolo ajan ja punnitsen elämääni, sen kaikkia puolia" tms.  Koska niinhän  siinä myös käy, ellei ap,llä ole tusinoittain hyviä ystäviä?

Elämässä tulee kaikenlaista vastaan, kannattaa olla lempeä.

se entinen ystävä kirjoitti:

Minä olin kaiketi tuollainen ystävä, kuin sinulla on. 

Minun rakas ystäväni vain lakkasi soittamasta ja vastailikin enää harvemmin. 

Meni vuosi, ennenkuin tajusin, että hän ei ole enää itse soittanut kertaakaan.

Lakkasin sitten itsekin pitämästä yhteyttä. Nyt on mennyt toinen vuosi ja hänestä ei ole kuulunut mitään. 

Sydäntä raastaa ja minulla on häntä ikävä. 

Olisi ollut reilumpaa, jos hän olisi sanonut joskus suoraan, että "Voitko lopettaa tuon asioiden märehtemisinen, en jaksa enää näin pitkiä puheluita. Lisäksi voisit olla vastavuoroisempi ja kuunnella minunkin kuulumisiani."

Olisin ehkä siinä hetkessä hämmästänyt (ja mielentilasta riippuen ehkä hieman loukkaantunutkin), mutta jos en heti olisi herännyt todellisuuteen, niin kun olisin miettinyt asiaa itseksekseni (ja hävennyt omaa käytöstäni), niin olisin todellakin tajunnut asian ja muuttanut käytöstäni.

Silloin en tajunnut, kun vuodatin murheitani. Olin vain onnellinen, että minulla oli joku niin läheinen ja hyvä ystävä, kenelle uskalsin ja pystyin kertomaan asioita. 

Ymmärrän jälkeenpäin, että hänen täytyi tuntea itsensä ilmaiseksi terapeutiksi ja hän halusi minusta eroon.

Surullista mutta totta.

Juuri näin. On tosi kurjaa kun huomasin että kaverini etääntyy minusta, ja kysyinkin kerran että miksi hän ei vastannut viestiini, onko jokin vialla. Sieltä tuli vain joku hälläväliä selitys että hän oli muka unohtanut. Mutta näitä unohduksia ja ohareita oli tullut viime aikoina enemmänkin, joten vaikutti tekosyyltä. Se kun kysyin mikä vaivaa olisi ollut oiva tilaisuus nostaa kissa pöydälle, ja jos käytöksessäni oli jotain häiritsevää, olisin voinut korjata sen. Arvostin ystävyyttämme paljon. Mutta kun tilanne ei muuttunut hänen puoleltaan, annoin olla, ja nyt emme ole enää tekemisissä. En saa koskaan tietää miksi ja se vähän häiritsee. Ei ole kiva pelätä että vika on itsessä. Toisaalta kai se olisi vaikea myöntää jos itsellä onkin joku "huono" syy jättää ystävyys. Esimerkiksi kyllästyminen, kateus tms. Mutta olisi ihan mielettömän suoraselkäistä ja kaveria kohtaan huomaavaista paljastaa se syy, eikä vaan feidata hiljaa pois elämästä. 

Toki voit itsekin lähteä onpas harmi juttu, mutta tein tänään hyvää omenapiirakkaa linjalle 😌