Lähärikoulun työharjoittelu, kehitysvammaiset
Huomaan eläneeni hyvin suppeaa ja kapeakatseista elämää tähän saakka.
Olen ensimmäistä kertaa enemmän tekemisissä kehitysvammaisten kanssa (lievää kehitysvammaa on lähipiirissä mut ei syvempää) ja olen melkein järkyttynyt niiden ihmisten ihanuudesta.
Ne on niin herttasia ja aitoja kaikessa 'omalaatuisuudessaan'.
Ja se taitojen ristiriita. Yhdessä asiassa tuntuu että jokin yksinkertainen asia ei suju mitenkään ja toisessa asiassa taitoa on vaikka miten paljon.
Täytyy sanoa että sitä on mielenkiintoinen seurata.
Ja ihania persoonallisuuksia, kauniita ihmisiä.
En ymmärrä kehitysvamman vuoksi tehtyjä abortteja sitäkään vähää kuin tähän saakka. Niitä suositaan varmaan lähinnä taloudellisten seikkojen vuoksi. Kallistahan tuo yhteiskunnalle on, mut menee sitä rahaa turhempaankin.
Kommentit (9)
Kiitos, olet yksi heistä, joka tulee hoitamaan teineiksi ja aikuiseksi kasvavia lapsiani. He ovat ihmisiä, jotka pysyvät aina jotenkin kauniina ja aitoina. Usein menee minuutteja, päiviä ja viikkoja, että vain katson heitä ja mietin miten onnellinen äitinä olen. Maailma on ihana, kun sitä katsoo heidän silmin.
Voi todellakin olla että löydän itseni tuolta hoitamasta kehitysvammaisia. Tosin alalla on NIIN paljon mielenkiintoisia osa-alueita, että on vaikea ajatella mikä olisi se KAIKISTA paras.
Mukavinta olis varmaan tehdä keikkaa pariin kolmeen ihan erilaiseen paikkaan.
2 jatkaa. Päädyin vähän vahingossa opiskelemaan kehitysvammaistenhoitajaksi 90-luvulla. Innostus heräsi heti ja halu saada tietoa enemmän. Tietoa olen hakenut tähän päivään asti ja haen edelleen. Ala on niin kiinnostava ja omalta tuntuva. Olen tässä vuosien varrella nähnyt kaiken. Haastavasti käyttäytyvät, aggressiiviset, syvästi kehitysvammaiset, lievästi kehitysvammaiset ja kaiken siitä väliltä. Mutta edelleen nämä ihmiset ovat niin sydäntä lähellä.
Olin leiriohjaajana kehitysvammaisten kanssa muutama vuosi sitten. Heitä oli parikymmentä, lievästä vammasta täysin autettaviin, siis kovin eri tasoisia. Eri vammoista johtuen eri näköisiä, kaikki nauttivat leiristä.
Kotimatka kolme tuntia bussissa sujui iloisen puheensorinan ja naurun siivittämänä.
Kun sitten istuin paikallisbussissa kotiin menossa, minusta kaikki autossa olevat ihmiset näyttivät jotenkin kummallisilta. Ihan kuin robotteja olisi katsellut. Tunsin että nyt vasta kummallisten mykkien ihmisten joukkoon olenkin tullut.
Kuka meistä on normaali?
t. Kehitysvammaisten hoitoon suuntautunut lähäri
Joo, normaalin määritelmän voisi kokonaisuudessaan heittää romukoppaan.
Ihmisiä voisi arvioida ehkä lähinnä toimintakyvyn mukaan. Pärjää omillaan /ei pärjää normaaleissa ikätason mukaisissa toimissa ja sitten taas tästä erilaisia 'luokituksia' tuen tarpeen mukaan. JA tämä luokitus sopisi sitten kaikille erityisryhmille.
Normaalia ei ole, on vain liian vähän tutkittuja =)
ap ♡
minun lapseni on lievästi kehitysvammainen nyt. Jossain vaiheessa taantuu. Ihana rakas onnellinen lapsi ♥♥
Josksu tuntuu, että nykymaailmassa vain lähinnä kehitysvammaisten joukosta löytyy täysin psyykkisesti ja luonteeltaan terveitä ihmisiä.
Ysi tarkentaa, että nykymaailmassa me "normaalit" olemme, jos emme mielialahäiriöisiä, niin enemmän tai vähemmän narsistisuuteen taipuvaisia.
Tämän olen tiennyt jo kymmeniä vuosia alalla toimineena. Kerrot mukavasti kokemastasi.