Kuulutko koulun vanhempainyhdistykseen, miksi/miksi et?
Olenko minä ainoa joka EI kuulu vanhempainyhdistykseen, vaikka sinne puoliväkisin kaikkia vanhempia on houkuteltu. Kertaakaan en ole ollut mukana kokouksissa enkä tapahtumissa, mutta olen kyllä osallistunut talkoisiin leipomalla myyjäisiin.
En vain ole sellainen joka haluaa olla äänessä/esillä, mitäpä tuonne menee sitten istumaan. Ja toisaalta, herkästi tulee paineita osallistumisesta sitten kaikkeen jne.
Kommentit (10)
En ole rohjennut mennä mukaan toimintaan, koska tuntuu että sinne on hakeutunut aikamoisia päällepäsmäreitä ja persoonia, ts. sellaisia ihmisiä joiden kanssa oleminen vapaa-ajalla tuntuisi kohtuuttoman raskaalta, kun jo työssäkin joutuu kaikenmoista sietämään.
Olen opettaja, ja minulle riittää tämä yksi näkökulma siihen maailmaan. Siis sen lisäksi, että lapseni on koululainen.
Itse asiassa kaikki vanhemmat kuuluvat vanhempainyhdistykseen, koska heidän lapsensa käy koulua. Aika harva kuitenkaan haluaa olla aktiivi.
Öö no mun mielestä kyllä se, että leipoo talkoisiin on jo aika iso osoitus "kuulumisesta" vanhempainyhdistykseen. Hallitus on toki asia erikseen, mutta kyllähän toimintaan voi osallistua kuva vaan ja millä vaan panoksella. Itse kuulun hallitukseen mutta vihaan leipomista ja olisin erittäin iloinen, jos joku toinen voisi siinä auttaa.
Olen mukana. Siellä tutustuu muihin vanhempiin ja kuulee sisäpiirin uutisia koulusta.
Kuulun vanhempainyhdistyksenhallitukseen. Ja ei oo pakolla tarvinnu sinne raahata. Toiminta on mukavaa. Kenenkään joka ei halua olla äänessä ei tarvitse, ketkä haluaa olla esillä ja äänessä tekevät niin. Osa porukasta on mukana tapahtumien järjestämisessä ja toiminnassa. Ja osa kuten pj toimii sitten enemmän siellä puhe puolella esim. kertomassa vanhempainilloissa vanhempainyhdistyksestä, toimimalla koulun johtoryhmässä yms. Jos kuuluu jäsenenä vanhempainyhdistykseen se ei velvoita mihinkään, jos on liittynyt talkoolaiseksi silloin leivotaan tapahtumiin ja ollaan mahdollisesti mukana tapahtumien järkkäämisessä muttamihinkään ei ole pakko tekee silloin kun jaksaa. Ja jos kuuluu hallitukseen siellä sitten tehdään se suunnittelu työ tapahtumista ja toteutetaan se.
Joten kaikki vaan liittymään koulunne vanhempainyhdistyksen toimintaan niin saadaan oppilaille kivaa ja mukavaa puuhaa koulun lisäksi.
Itse olen siis kannattajajäsen, olen maksanut sen jäsenmaksun. Mutta koskaan en ole kokouksissa enkä edes tapahtumissa, mutta tarvittaessa leivon myyjäisiin ja toimitan arpajaispalkintoja. Siinä on mun osallistuminen.
ap
Sekotatte kaksia asiaa. Meillä sai liittuä ekaluokalla vanhempainyhdistykseen parilla kympillä ainaisjäseneksi. Yleinen kokous on kerran vuodessa, ja siellä valitaan halliyus. Hallitus sitten pitää kokouksia puhui sisäpiirin asioita jne.
Ei vaan ehdi mitään ylimääräistä, kun kotona viiden koululaisen lisäksi neljä pienempää lasta. Leivon kyllä aina koulun myyjäisiin ja annan tavaraa arpajaisiin + rahaa koulukassaan, niin ja ostan usein koulun myymiä tuotteita.
Meidän pikkukylän koulun vanhempainyhdistykseen kuuluvat kylän pahimmat juoruämmät, jotka kaikki vielä jotain sukua toisilleen ja tuntevat, tai siis luulevat tuntevansa, kaikki kylän ihmisten asiat. En kohtuu uutena asukkina halua sen lähemmin tutustua heihin, joten en tämänkään takia halua kuulua vanhempainyhdistykseen.
En kuulu. Molempien lasten luokkatoimikuntaan kuulun kyllä.