Ihastuin varattuun mieheen ja aloitin seksisuhteen hänen kanssaan
Pitkään sanoin ei, mutta hän oli niin sinnikäs, että sitten kerran annoin mennä. Hän on mielestäni todella komea ja hänen persoonansa todella puoleensavetävä. Meillä on paljon yhteistä, ja hänessä on monia sellaisia puolia, joista miehissä tykkään. Seksi on aivan mahtavaa, ja meillä on todella mielenkiintoisia keskusteluja.
Olen nyt useamman kuukauden vältellyt häntä, mutta aina välillä on jotenkin ihan pakko tavata, ja lähes aina on seksiä. Olen kesän ajan treffaillut muita miehiä, ja harrastanut seksiäkin joidenkin kanssa. Olen yrittänyt päästä ihastumisesta, mutta se on vaikeaa, kun ei kukaan muu ole mitenkään kolahtanut. Miehiä maailma pullollaan, mutta tähän yhteen olen minä onneton ihastunut.
Kommentit (44)
Käyttäjä1048 kirjoitti:
Unohdatte ystävät, että suhteessa on kaksi ihmistä. Ettekö laske miesihmistä miksikään.
Täällä onnettomat rouvat heittävät märkää santaa rattaisiin. Oisko muita keinoja siellä kotipuolella?
Nykyisenä rouvana olen itsekin ollut 20-veenä tuollainen ”varapatja”. Sekään mies ei eronnut — paitsi vasta 10 vuoden päästä tuosta ”suhteestamme”. Onneksi olin ja olen tarpeeksi hyvännäköinen löytääkseni vapaan miehen.
Hyvin tavallinen tarina. En haluaisi olla kumpikaan. En toinen nainen enkä vaimo.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo voi olla ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Se on taloudellisempaa kuin maksulliset palvelut. Hyvä että joku hoitaa näitä juttuja ilmaiseksi. Jaksaa sitten mies kotona osallistua kotitöihin ja hoitaa lapsia niin pääsee vaimokin välillä vapaalle.
Vaimo on varmaan tyytyväinen, että seksiä ei tarvitse harrastaa. Mies tekee kyllä kotitöitä ja hoitaa lapsia, mutta muuten tekee aika paljon töitä. Varmaan alitajuisesti pakenee huonoa ilmapiiriä.
Muista että mies saattaa alkaa syyttämään sinua tapahtuneesta vaikka itse on pettäjä. Kaikilla pettäjillä ei ole selkärankaa myöntää tehneensä väärin ja silloin haluaa syyttää sitä toista naista.

Aina me syyttää toista naista.

Niin, tässäkin AP on typerä h u o r a joidenkin mielestä

Typerää tämä onkin, sen tiedän. Vaan ihastumista on vaikea lopettaa. Siksi olenkin niin tuskastunut tähän koko hommaan. -AP
No osta joku dil do ja ajattele tätä miestä äläkä unohda suklaata ja siideriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista että mies saattaa alkaa syyttämään sinua tapahtuneesta vaikka itse on pettäjä. Kaikilla pettäjillä ei ole selkärankaa myöntää tehneensä väärin ja silloin haluaa syyttää sitä toista naista.
Aina me syyttää toista naista.
Niin, tässäkin AP on typerä h u o r a joidenkin mielestä
Typerää tämä onkin, sen tiedän. Vaan ihastumista on vaikea lopettaa. Siksi olenkin niin tuskastunut tähän koko hommaan. -AP
Miten hyvät ominaisuudet voi olla miehellä joka sinnikkäästi virittelee pettämistä? Ei se ole ihastumisen arvoinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1048 kirjoitti:
Unohdatte ystävät, että suhteessa on kaksi ihmistä. Ettekö laske miesihmistä miksikään.
Täällä onnettomat rouvat heittävät märkää santaa rattaisiin. Oisko muita keinoja siellä kotipuolella?Mitkä onnettomat rouvat?
Olen 28v sinkku, ja pidän AP:ta aivan todella typeränä ihmisenä.Sehän oli jo teininä selvää, että on kaksi miesryhmää joihin ei kosketa: vanhat limaveijot ja varatut.
Mutta miksi kaikki hyvät miehet on varattuja?

No mutta eihän sellainen varattu mies ole hyvä, joka pettää puolisoaan. Sellainen varattu on hyvä, joka sanoo iskuyritykseen ”kiitos ei” mutta se taas on saavuttamattomissa.

Suurin osa parisuhteista päättyy eroon, että kyllä niitä hyviä miehiä on vapaanakin.
Jos haluaa olla kolmas pyörä ja toinen reikä ..
Niin mikä ettei??!?
Kaikki vaan tietää miten noi loppuu….
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muista että mies saattaa alkaa syyttämään sinua tapahtuneesta vaikka itse on pettäjä. Kaikilla pettäjillä ei ole selkärankaa myöntää tehneensä väärin ja silloin haluaa syyttää sitä toista naista.
Aina me syyttää toista naista.
Niin, tässäkin AP on typerä h u o r a joidenkin mielestä
Typerää tämä onkin, sen tiedän. Vaan ihastumista on vaikea lopettaa. Siksi olenkin niin tuskastunut tähän koko hommaan. -AP
Mitäs aloit leikkiä tulella...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä1048 kirjoitti:
Unohdatte ystävät, että suhteessa on kaksi ihmistä. Ettekö laske miesihmistä miksikään.
Täällä onnettomat rouvat heittävät märkää santaa rattaisiin. Oisko muita keinoja siellä kotipuolella?Mitkä onnettomat rouvat?
Olen 28v sinkku, ja pidän AP:ta aivan todella typeränä ihmisenä.Sehän oli jo teininä selvää, että on kaksi miesryhmää joihin ei kosketa: vanhat limaveijot ja varatut.
Mutta miksi kaikki hyvät miehet on varattuja?
No mutta eihän sellainen varattu mies ole hyvä, joka pettää puolisoaan. Sellainen varattu on hyvä, joka sanoo iskuyritykseen ”kiitos ei” mutta se taas on saavuttamattomissa.
Harvinaista älynkäyttöä palstalla. Kiitokset tuosta
mies53v
Typerää tämä onkin, sen tiedän. Vaan ihastumista on vaikea lopettaa. Siksi olenkin niin tuskastunut tähän koko hommaan. -AP[/quote]
Miten hyvät ominaisuudet voi olla miehellä joka sinnikkäästi virittelee pettämistä? Ei se ole ihastumisen arvoinen mies.[/quote]
Tätä olen sanonut itsellenikin. Vaan silti hän on mielestäni niin äärettömän miehekäs, niin ylettömän hyvä sängyssä, ja mielenkiintoinen ihminen. Onhan hänessä paljon vikojakin, niinkuin meissä kaikissa. Mutta olen vaan niin ihastunut. Olen kertonut itselleni monta kertaa, miten typerää tämä on, ja että enhän edes halua hänen eroavan tai mitään. Toivon, että löytäisin muita kiinnostavia miehiä, tai edes yhden, joka veisi ajatukseni muualle. Mutta kaikki muut ovat vaan ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo voi olla ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Se on taloudellisempaa kuin maksulliset palvelut. Hyvä että joku hoitaa näitä juttuja ilmaiseksi. Jaksaa sitten mies kotona osallistua kotitöihin ja hoitaa lapsia niin pääsee vaimokin välillä vapaalle.
Vaimo on varmaan tyytyväinen, että seksiä ei tarvitse harrastaa. Mies tekee kyllä kotitöitä ja hoitaa lapsia, mutta muuten tekee aika paljon töitä. Varmaan alitajuisesti pakenee huonoa ilmapiiriä.
Miksi ajattelet, että kotona ei ole seksiä, jos miehellä on sivusuhde? Meillä ainakin se oli ihan toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Typerää tämä onkin, sen tiedän. Vaan ihastumista on vaikea lopettaa. Siksi olenkin niin tuskastunut tähän koko hommaan. -AP
Miten hyvät ominaisuudet voi olla miehellä joka sinnikkäästi virittelee pettämistä? Ei se ole ihastumisen arvoinen mies.
Tätä olen sanonut itsellenikin. Vaan silti hän on mielestäni niin äärettömän miehekäs, niin ylettömän hyvä sängyssä, ja mielenkiintoinen ihminen. Onhan hänessä paljon vikojakin, niinkuin meissä kaikissa. Mutta olen vaan niin ihastunut. Olen kertonut itselleni monta kertaa, miten typerää tämä on, ja että enhän edes halua hänen eroavan tai mitään. Toivon, että löytäisin muita kiinnostavia miehiä, tai edes yhden, joka veisi ajatukseni muualle. Mutta kaikki muut ovat vaan ihan ok.
Ajan myötä ihastus menee ohi. Jonakin päivänä olet parisuhteessa uskollisen miehen kanssa ja ihmettelet mitä edes näit tuossa.
Mitkä onnettomat rouvat?
Olen 28v sinkku, ja pidän AP:ta aivan todella typeränä ihmisenä.
Sehän oli jo teininä selvää, että on kaksi miesryhmää joihin ei kosketa: vanhat limaveijot ja varatut.