Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Negatiiviset tunteet esikoista kohtaan
27.09.2014 |
Nyt kaipaisin kokeneempien äitien kokemuksia. Meillä on pieni vauva ja kolmevuotias esikoinen, johon mulla tuntuu palavan hermot koko ajan. En meinaa kestää lainkaan esikoisen uhmailuja. Erityisen vaikeaa mun on sietää sitä, että mikään ei tapahdu - lapsi ei yhtään kuuntele puhetta ja ohjeita. Pukemiset, vessahommat, syöminen ja ennen kaikkea syömään tuleminen kääntyvät todella usein taisteluksi. Mulle tulee todella usein ajatuksia, että haluaisin lyödä lasta, ja muutenkin tunteet ovat tällä hetkellä enemmän negatiivisen kuin positiivisen puolella.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Miten olette päässeet yli?
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:55"]
Mullakin oli silloin kuin kuopus oli vastasyntynyt. Luulen, että johtui ihan hormonimyrskystä, koska samanlaisia kiukunpuuskia ja ärtymystä tuli ja meni pääni sisällä miestä kohtaan, kun esikoinen oli vastasynytynyt. Onneksi nuo menivät ohi nopeasti :) Koitin aina muistuttaa itselleni, että lapsi on edelleen se sama rakas ja ihana ihminen, jota vasta ikävöin kovasti sairaalassa ollessani, ja "vika" on ainoastaan mun päänupissa. Jos tekee mieli tiuskia, kannattaa mielummin olla ihan hiljaa, ja avata suu vasta kuin on rauhoittunut, eikä laukoa mitä tahansa synnytyksen hetkeksi pehmentävät aivot yrittävät käskeä...
[/quote]
Hyvä kirjoitus. Mutta musta tuntuu välillä kokonaan siltä, että tämä esikoinen ei olekaan se oma rakas lapsi, vaan joku vaihdokas, joka mulle on tänne pudotettu. Ja ehdottomasti, harkintaa pitäisi käyttää. Mun pitäisi olla aikuinen, mutten olekaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos keskustelusta, pitää mennä laittamaan pyykkiä. Saa toki kirjoittaa vielä viestejä, ovat erittäin tervetulleita, mutta en ole nyt kommentoimassa!
Ap
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:29"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:24"][quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:19"] [quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:14"][quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:10"] Mulla sama vika :( [/quote] Mä aina päätän, että nyt en kyllä hermostu, mutta sitten aina hermostun. En vaan jaksa sitä, että kaiken tekemiseen pitää käydä loputtomat keskustelut ja muistuttelut jne. Ap [/quote] Tutulta kuulostaa. Mutta lapsi temppuilee, ei tottele, kiusaa vauvaa tms. Kaikkk lelujen keräämisestä vessassa käyntiin saa käydä neuvottelun/uhkailun kautta. Ja vaikka miten yrittää purra hammasta, niin hermo menee. Hävettää kun on näin negatiivinen esikoista kohtaan :( #5 [/quote] Musta tuntuu, että ainoa, mikä saa lapsen toimimaan, on tuo uhkaus. Millaisen maailmankuvan se hänelle luo? Esikoinen on toisaalta aivan ihana, valoisa lapsi, mutta miten kauan, kun sillä on tällainen psykopaattiäiti? Ap [/quote] no niinpä. Nyt kun on lähtenyt jo uhkaustielle, niin sieltä on aika vaikea päästä pois. Tuntuu että lapsi tarvitsee vähän aikuisen hermostumista, että tekee jotain. Ja helvetin typerästihän siinä itse käyttäytyy, kun menettää malttinsa tai uhkailee. Näin kun järjellä miettii, niin uhkailussa tms raivoamisessa ei ole järkeä. Tajuaiskin sen noissa tilanteissa. Täälläkin esikoinen on ihana, taitava ja aurinkoinen. Ainut missä vika, on minussa itsessä. Välillä itkettää kun esikoinen kaikista huolimatta sanoo "äiti, minä rakastan sinua". Lapsella ikää jo 4v. #5
[/quote]
Voin allekirjoittaa jokaisen kohdan viestissäsi.
En vain tiedä, mikä neuvoksi. Mä yritän aina sanoa etukäteen, että kohta mennään/tehdään tmv, meillä on melko säännöllinen päiväjärjestys ja elämä muutenkin aika rauhallista. Yritän aina huomioida sen, kun lapsi tekeekin jonkun asian hyvin. Yritän perustella ja kertoa. Mutta sitten ison osan ajasta olen epäystävällinen, lyhytpinnainen rasittava huutaja. Oliskohan lobotomiasta apua?
Ap
[/quote]
Hävettää puhua tästä. Tai ylipäänsä kavereille. Olen varmaan ainut epänormaali yksilö, jolla on tällaisia tunteita lastaan kohtaan. Joskus pimeinä hetkinä mietin että lapsen olisi parempi muuttaa muualle, kun elää jonkun lyhytpinnaisen hermoraunion kanssa :( Lapsi käy osapäivähoidossa ja tuntuu että se auttaa jonkin verran. Taas jaksaa vähän paremmin.
Mutta miten tästä pääsee yli? Tuntuu että lapsen niin kuin omakin käytös on pahentunut vuosien mittaan. Nyt kun on 6kk vauva talossa, niin jotenkin kärjistyy se oman pinnan lyhkäsyys. Ja kun lapsi tietää että mikä saa aikuisen hermostumaan. Uhkailuna käytän esim. jäähynurkkaa. Se toimii, ja se on vielä sellainen minkä voi toteuttaa. Mutta ikävä käydä asioita läpi uhkailemalla. Ehkä helpottaa kun lapsi kasvaa..?
#5
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 14:52"]
Ihan samalta kuullostaa. Meillä vauva on nyt 9kk ja pari kk on ollut jo seesteistä aikaa :) Ei se tunnetila normaalisti ikuisuuksia kestä! Anna itsellesi anteeksi heikot kohtasi ja selitä lapselle miksi äidilläkin palaa välillä pinna, mahdollisimman totuudenmukaisesti. Ja pyydä myös lapselta anteeksi jos oot menettäny malttisi. Luo siis turvallinen ilmapiiri jossa saa silti näyttää tunteita :) Koita muistaa että sisaruksen tulo on myös lapselle mullistava elämän kokemus, mikään ei ole niinkuin ennen, tottakai lapsi reagoi! Se sama aurinko siellä edelleen paistelee, kunhan vaan tottuu uuteen tilanteeseen... Ja uhkailussa ei ole mitään pahaa, kunhan uhkaa asioilla mitkä ovat toteutus kelpoisia ja toteuttaa ne myös jos hommat ei mee nappiin. Halauksia, rakkautta, selittämistä ja rajoja, niitä mun mielestä lapsi tarvii, jotta pääsee yli vaikeista tilanteista, tsemppiä :)
[/quote]
Kiitos, hyvä kuulla, että toivoa on.
Mä oon pyrkinyt välillä selittämään tuota mun raivoa, mutta jotenkin tuntuu, että välillä se selittäminen meneekin syyttelyksi. Tämä on muuten piirre, jota aina vihasin isässäni, ja nyt teen samaa itse. Pitäisi pystyä jättää syyttäminen pois kokonaan.
Tuossa uhkailussa olen samoilla linjoilla, uhkaukset pitää pystyä toteuttamaan. Mutta jotenkin tuntuu ankealta, että AINA pitää uhata - jotenkin tulee niin negatiivinen ilmapiiri.
Ap