Kuinka nuorena murehdit ensimmäisen kerran painosi?

14 - 15-vuotiaana murehdin alipainoani. 

Muistan piirtäneeni kuvan perheestäni. Minä olin possunnäköinen rumilus ja muut normaaleja. Muistan kun näytin äidille piirustusta ja äiti ja isä kelpaa selittelivät ettei oo koskaan sanonu mua possuksi tai lihavaksi. 10v rupesin kokeileen eri liikuntajuttuja koska ajattelin olevani lihava ja no.. samaa rataa yli 10v jälkeen.

Olin lapsena hoikka. Sairastuin rajun vatsataudin ja laihduin entistä enemmän. Olin tuolloin 8 vuotias. Toivuttuani menin takaisin kouluun. Opettaja totesi minun laihtuneen kamalasti. Hän totesi myös minun näyttävän edelleen sairaalta. Tämä pieni huomautus riitti. Päätin etten laihduta koskaan, ikinä, missään tilanteessa. Tuolloin äitini oli reilusti ylipainoinen ja laski painonvartijoiden pisteitä.

Omiakin lapsia on puhuteltu laihoiksi. On kyselty syökö lapset mitään? On tarjottu keksejä, kun olet niin - niin laihan näköinen... Edelleen hoikkia on ilmeisesti oikeus haukkua ja kommentoida julkisesti.

Alle kouluikäisenä, kun neuvolan lääkäri sanoi äidille, että olen lihava ja kysyi, olenko pullalla syötetty. Vaikka en ollut, niin olin lihava lapsi ja musta tuli vielä lihavampi aikuinen. Nyt yritän korjata vahinkoja ja opetella ihan kokonaan uudenlaista elämäntapaa. Ensimmäinen ja tärkein askel oli oppia hyväksymään ja rakastamaan itseään kiloineen kaikkineen. Sen jälkeen painonpudotuskin on onnistunut ja uskon, että tällä kertaa tulokset ovat pysyviä.

7-vuotiaana koulun alkaessa terkkarit alkoivat valittaa alipainosta, ja sitä kesti kouluajan. Nykyäänkin tunnen itseni honteloksi, mutta yritän olla antamatta sen haitata.

Ala-asteen lopulla 90% tuntemistani tytöistä oli ollut vähintään kerran laihdutuskuurilla. Aika sairasta.

En koskaan vielä. Olen ollut normaalipainoinen tai hoikka. On arvosteltu paksuista jaloista ja isosta pepusta. Ei satuta. Itsetuntoni ei ole kertaakaan kärsinyt arvosteluista. Olen kasvoiltani ilmeisesti kivaa sorttia, joten saan katseita ja verbaalisia kehuja melko usein.

Olin varmaan 8v. Olin mammalla, ja minulla oli jostain syystä käsi paidan alla. Mamma kysyi, puristeletko makkaroitasi. Olin normaalipainoinen. Ei tuo varmasti ollut ainoa tapahtuma syyllisenä siihen, että tunsin olevani pullea, mutta tuli nyt ekana mieleen. Muistan kotona juokseneeni kämppää ympäri laihtumisen toivossa. Onneksi ei asuttu kerrostalossa :D 

Ala-asteen lopulla kasvoin paljon pituutta ja paino jäi taakse. Aikuisiässä painoa alkoi taas kerääntymään ja laihduttelen jatkuvasti. Aika älytöntä loppujen lopuksi on normaalipainoisena laihduttaa ja stressata painosta. 

Surullista. Itse en ole koskaan murehtinut painoani lapsena enkä aikuisenakaan. Teini-iässä oli kyllä muita ulkonäkökomplekseja, mutta muutoin olen ollut sinut itseni kanssa.

Kahdeksanvuotiaana äiti käski mennä puhumaan terkkarille ylipainostani... vaikka painopituuskäyräni oli vain vähän keskiarvon yläpuolella. Siitä lähtien olen inhonnut vartaloani ja painoni on heitellyt kymmenen kilon sisällä. Pahimmillani painoin 66 kiloa, nyt 60, ja tunnen itseni lihavammaksi kuin ikinä, sillä painoni kävi jo lähemmäs 50 vuosi pari sitten. Olen 166 senttiä pitkä.

Varmaan tokalla luokalla. Olen epätoivoisesti vihannut kroppaani siitä lähtien ja yrittänyt laihduttaa nyt siis kohta 30 vuotta. Enkä ole koskaan edes ollut kunnolla ylipainoinen, BMI 19,5-24, tuo 24kin vain sairaslomilla.

Sain nyt tietää että minulla on ravinnepuutoksia, vaikka olen syönyt vitamiineja. Tein tänään päätöksen että laitan laihduttelut jäihin ja keskityn ravinnerikkaaseen ruokaan. Jos on miinuskaloreilla niin silloin myös ravintoaineet jäävät vajaiksi. Varmistan saantini finelin ruokakori-laskurilla. En halua sairauksia jotka tulevat vitamiinipuutoksista.

Liikuntaa harrastelenkin jo, siinä minulla onkin itsestään selvyys että harrastan sitä nauttien, en itseäni rääkäten. 

En edes muista aikaa jolloin äiti ei olisi haukkunut painostani. Enkä on koskaan ollut lihava, ehkä vähän pyöreä. Muutenkin hän on varmaan jollain tapaa mieleltään sairas painon suhteen. Nähdään harvoin ja aina kommentoi jotain. Olen bmi22.

Ehkä n. 12v aloin kiinnittämään huomiota siihen kuinka laiha olin, virallisestikin alapainon puolella. Söin paljon mutta mitään ei tarttunut. Nyt 30+v päässyt jo normaalipainoisten luokkaan, yhä ihan sama syönkö vai en, paino pysyy samana. Oloni on nyt paljon parempi, mutta pelkään että laihdun takaisin alapainoiseksi.

Olisikohan ollut lukiossa. Aina olen ollut pitkä ja hoikka, mutta vasta kun kaverit alkoivat lukiossa "kauhistella" kuinka laiha olenkaan niin aloin kiinnittää asiaan huomiota. Valokuvissa esimerkiksi pidin aina kädet tiukasti kiinni vartalossa ettei ohut käsivarteni loistaisi kuvassa. Aina välillä ajatus nostaa päätään edelleen, mutta salitreenin myötä olen onneksi saanut vähän muotoja ja olen nykyään aika tyytyväinen vaikka laiha ja lauta edelleen.

2

En muista että olisin koskaan sen kummemmin miettinyt painoani.