Opettaja oli ottamassa puhelinta pois kokeen ajaksi kun oppilas tuli päälle
Muita oppilaita ohjeistettuaan opettaja palasi tytön luo ja yritti tarttua tytön puhelimeen. Sitten alkoi tapahtua.
– Salamana (tyttö) otti häntä hiuksista kiinni ja potki polvella samalla painaen alaspäin, oikeus kirjasi opettajan kertomaksi.
Alkoi paini, jonka aikana opettajan silmälasit putosivat nahinassa lattialle ja menivät rikki. Opettaja huusi apua, ja pian paikalle saapuikin toinen opettaja. Vasta tässä vaiheessa tyttö irrotti otteensa opettajasta.
– Hiuksia oli luokkatila ja (opettajan) vaatteet täynnä. Päänahka, niska ja olkapää oli toista viikkoa kipeä. Liikerata on rajoittunut, eikä pysty tekemään samalla tavalla puutarhatöitä kuin ennen. Myös voimapuutoksia on, oikeus kirjasi opettajan kertoneen seurauksista.
Pitäisikö siellä kotona jollain tavalla yrittää kasvattaa? Olisiko aika?
Kommentit (86)
Ei tapahtuisi talibaniassa että on siellä yksi hyvä puoli: vanhempien ja opettajien kunnioittminen ainakin.
Vierailija kirjoitti:
oliko se pentu tummahipiäinen
Monilla maa hanmuuttajilla on aika ankara kotikasvatus verrattuna suomalaislapsiin, jotka saavat tehdä, mitä haluavat. Yksi afgaanipoika ihmetteli minulle kerran, miten epäkunnioittavasti hänen suomalaiskaverinsa suhtautuu äitiinsä, kävelee yli suurin piirtein. Heillä se ei kuulema kävisi koska äitiä kunnioitetaan.
Jos otat alkoholistilta pullon pois, seuraa raivari. Ihan samanlaisia addikteja ovat puhelimeensa addiktoituneet nuoret, (kaikki nuoret eivät ole addikteja, tämä ilmiselvästi on.)
On sääli, että aikuiset kauppamiehet ja - naiset saavat tuhota monien lasten ja nuorten elämänhallinnan.
Monet vanhemmat antaa jopa lapsensa riekkua yökaudet kylillä,häiriöiden muita, mopopojat pörrää yökaudet omakoti talojen ikkunoiden alta ja kerrostalojen pihoilla.
Tänä päivänä vanhemmat ei välitä lapsistaan,eivätkä edes saa niitä kuriin, lapset saa valvoa yökaudet pelaten väkivalta pelejä, lapset määräävät monissa perheissä. Kouluissa osa häiriköistä saattavat vaan kävellä tunneilta pois ja riehua käytävillä, naisopettajat ei saa oikeasti mitään kuria, jos ei satu olemaan ärhäkkä vanhempi naisopettaja,mutta miehiä totellaan paremmin silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kamala juttu. Meillä täyttyi ylä-asteella Wilma opettajien huomautuksista. Siellä oli maininta, että ei laita kehotuksesta puhelinta pois. Laitoin viestiä, että luvallani voi tunnin ajaksi ottaa puhelimen pois. Lisäksi järjestin koululle palaverin ja lapsi mukaan. Sai siellä selvittää miksi käyttäytyy huonosti. Tämän jälkeen koulu sujui huomattavasti paremmin. Vanhemmat kantakaa vastuunne!
Esimerkillistä toimintaa vanhemmalta ja hyvä vinkki muillekin vanhemmille!
Sen puhelimen voi toki ottaa jo kotona pois vanhempi, jos puhelimen oikea käyttö ei koulussa suju.
Tuttavani pojalla oli alakoulussa ongelmia, joita tuttavani yllättäen selitti tyyliin... minä olen kyllä sanonut, että sitä poikaa pitää ja saa komentaa.
Tuttavani itse on lukiossa aineopettajana.Tuo puhelimen ottaminen pois jo kotona voi toimia alakoululaisella. Mutta teini-ikäiselle puhelin on erittäin tärkeä jo sosiaalisessa mielessä. Siellä ovat myös kaverit. Ei sitä niin vaan oteta pois. Käytölle pitää vaan tehdä selvät rajat. Oppitunnin ajaksi voi hyvin ottaa pois tarvittaessa.
Paskat. Jos vanhempi on puhelimen ostanut niin se voi sen ottaa poiskin. Jos olisi oma mukula ollut kyseessä niin olisi niin kauan ilman puhelinta kunnes saa ostettua itse oman. Ja liittymän myös.
Kyllähän kokeessa täytyy saada olla kännykkä kädessä! Eikös juu.