Miksi kyllästyn seukkailuun AINA muutaman kk jälkeen?
Taas on käymässä niin, jo kolmannen kerran :( Aivan ihana mies, mutta jotain vaan puuttuu.
Olen pettynyt itseeni.
N 40+
Kommentit (12)
Sulla on käsittelemättömiä asioita.
Onko sulla ollut vain kolme parin kuukauden suhdetta elämäsi aikana? Jos ei, niin ehkä tämä on vain joku vaihe, koska kolmesta ei oikein vielä voi päätellä mitään.
Ei ole oikea tyyppi tai ei ole oikea aika. Kyllä sen tietää kun on valmis sitoutumaan.
Olen eronnut pitkästä liitosta muutama vuosi sitten, 3 teinin äiti. Kesti 6v ennen kuin pääsin irti lasten isästä.
Ap
Uutta putkeen !!! Ei kaikki "kivat ja "ihanat" ole sielunkumppaneita.
Kuten sanoit, hänestä puuttui sitä jotakin. Joitakin miehiä jaksaa sen lyhyen alkuihastuksen verran, kunnes tajuaa, että eihän tuossa olekaan oikeastaan mitään erityistä. Tapasin itsekin vääriä vaikka kuinka, mutta nyt on yli vuosi mennyt saman kanssa, enkä tästä ole luopumassa vielä. Tuntuu samalta kuin aivan alussa. Lisäksi lastesi isä taisi olla tosirakkautesi. Olen itse epäillyt, että sellaista voi tuntea vain kerran.
Tulee vaan itelle sellainen mieleen, että etsin jotain sellaista, jota ei edes ole olemassa. Kysyn nyt varmaan ihan hölmön kysymyksen, mutta tietääkö sen oikeasti, kun se ns. oikea osuu kohdalle? Mulle ei tähän ikään mennessä ole tainnut kertaakaan käydä niin, vaikka olen jo naimisissakin ehtinyt olla...:(
ap
Kyseessä on ns. splitting eli tietynlainen defenssi.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 21:30"]
Kyseessä on ns. splitting eli tietynlainen defenssi.
[/quote]
Mikä splitting?
Voi olla kyse siitä että ero oli niin rankka kokemus, että on hyvin vaikea olla intiimissä tunnesuhteessa.
Se että toisessa on vikaa on silloin oman läheisyyden pelon ulkoistamista.
oliko vaikea ero? Jätettiinkö sinut?
Eiköhän ongelma ole se, että pidät seurustelusta vain alkuihastuksen aikana, joka aina katoaa ja yleensä juuri muutaman kk kuluessa, joskus voi kestää parikin vuotta. Siis alkuihastus on sitä, kun keho erittää verenkiertoon luonnon omaa huumetta, josta alkuihastuksen voimakas tunne syntyy. Sen huumeen vaikutuksen alaisena ei ole tarkoituskaan pysyä loputtomiin ja sen vuoksi se katoaa.
Vaikka vuosia näyttää olevan, silti et ole kypsä sitoutumaan, jos sanavalinnoistasi voi jotain päätellä. Sitten kun opit käyttämään asiallista aikuismaista kieltä etkä teinihölmöyksiä, voi olla, että seurustelusuhdekin toimii.