Saako opettaja kuvata luokkatilanteita?
Kyse on ylivilkkaiden oppilaiden puuhastelusta tunneilla ja heidän touhujensa kuvaaminen tabletilla.
Kommentit (23)
Saa, jos on huoltajien lupa kysytty.
Jos huoltajilta on lupa. Itse en ole lupaa antanut ja toki tiedän, että pelkkää kuvaamista on hankala kieltää. Sen sijaan kuvien julkaisu on ehdottoman kiellettyä, joten pari opettajaa on saanut kirjallisen varoituksen toiminnastaan tehtyään julkaisun, jossa lapseni ovat kuvattuina. Holhoojalla on yhä vielä pari oikeutta ohi opettajien.
Jos on erillinen, kirjallinen lupa jokaisen lapsen vanhemmalta.
sinänsä opettaja on yksityishenkilö, eikä hänellä ole mitään laillista tai fiksua syytä kuvata koulussa ketään, luvalla tai ilman. Koulu sen sijaan on virallinen laitos, joka voi kuvata, ja usein kuvaakin, mutta opettajaa.näin esim yliopistoluennot taltioidaan, jotta ensi vuonna ei tarvitse maksaa opettajalle palkkaa kun voi panna vain videon verkkoon.
Kuvasihan Iholla-Terokin silloin ensimmäisenä työpäivänään luokkaa, missä näkyi myös oppilaita. Ja eilisessä jaksossa sitä välkkää/liikuntatuntia kun pelasivat. Ja kaikki julkaistiin telkkarissa.
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 08:35"]
Kuvasihan Iholla-Terokin silloin ensimmäisenä työpäivänään luokkaa, missä näkyi myös oppilaita. Ja eilisessä jaksossa sitä välkkää/liikuntatuntia kun pelasivat. Ja kaikki julkaistiin telkkarissa.
[/quote]
Riittää, että yksikin vanhempi puuttuu asiaan.
Ja sori. Eskohan se ope on, eikä Tero..
[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 08:38"][quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 08:35"]
Kuvasihan Iholla-Terokin silloin ensimmäisenä työpäivänään luokkaa, missä näkyi myös oppilaita. Ja eilisessä jaksossa sitä välkkää/liikuntatuntia kun pelasivat. Ja kaikki julkaistiin telkkarissa.
[/quote]
Riittää, että yksikin vanhempi puuttuu asiaan.
[/quote]
Ei riitä jos lupa on jo annettu. Ei hutkita kun ei tiedetä kuinka lupa-asiat on järjestetty.
Eiköhän ne ole tuotantoyhtiössä vaatineet jokaisen lapsen vanhempien suostumuksen kuvaamiselle jo etukäteen. Kenenkään ei siis tarvitse, eikä kukaan enää voi "puuttua". Näitä lupiahan kouluissa keräillään joka vuosi joka tapauksessa, vähintään että "saako retkipäpivänä ottaa kuvia kououn nettisivua varten". Ei ole vaikea saada lupia.
Kuvata saa, julkaisuun tarvitaan lupa. Eiköhän tuolla Eskollakin ole luvat kunnossa, ei sitä muuten telkkarissa näytettäisi.
Riippuu myös tilanteesta jota kuvataan.
"Lain mukaan kuvaaminen on lähtökohtaisesti sallittua, jollei sitä ole erikseen kielletty. Kiellettyä kuvaaminen on esimerkiksi kotirauhan suojaamissa paikoissa, kuten toisen kodissa tai rappukäytävässä.
Lähtökohtaisesti on hyvien tapojen mukaista varmistua siitä, ettei kuvan julkaiseminen ei ole tunnistettavissa oleville ihmisille ongelma."
Viestintäoikeuden professori painottaa, että kuvan levittäminen on asia erikseen.
Kohteen kannalta epäedullisen valokuvan tai videon levittäminen voi olla rikos, jos se antaa kohteen toiminnasta väärän käsityksen tai paljastaa yksityiselämästä sellaista tietoa, jonka levittäminen voi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä ja halveksuntaa.
Professori peräänkuuluttaa hyviä tapoja ja kehottaa kuvaajia miettimään asioita maalaisjärjellä.
– On hyvä miettiä, haluaisiko nähdä itsestään samanlaisen kuvan julkisuudessa.
Viattomankin kuvan jakaminen saattaa aiheuttaa harmia, jos sen julkinen levittäminen ei ole kohteen oma päätös."
Lähde: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/355689-tiesitko-julkisella-pai…
Nykyajan vanhemmat...: "Tarvitaan lupa huoltajilta". Just joo. Jos haluaa vaikka näyttää mitä meininki tunneilla oikeasti on niin ainut mahdollisuus todistaa tilanteet on kuvata. Koska vanhemmathan eivät tietenkään usko, että oma Pirkkopetteri voi olla häiriöksi luokassa, videomateriaali voi todistaa mitä siellä oikeasti tapahtuu. Ja onhan joissain kouluissa valvontakameratkin.
Tietenkään materiaalia ei saa julkaista missään, mutta tuo, että joka hemmetin asiaan tarvitaan " vanhempien lupa" (niinkun puhelinten pois ottamiseen tunnin ajaksi, wtf, siihen ei todellakaan pitäis tarvita vanhempien lupaa) on ihan naurettavaa.
Joo, tässähän se taas on se ongelma: opettaja kuvaa. Ei suinkaan se, että oppilaat häiriköivät. Ja muuten: oppilaat kuvaavat nykyään koulussa jatkuvasti itse!
Onko ap sitä tyyppiä vanhempi, joka saadessaan tietää lapsensa törttöilystä, kääntää keskustelun opettajan toimintaan? Tämä tyyppi kyllä tunnetaan.
Kuvaaminen on ihan tavallinen opetusmenetelmäkin nykyään eli opetustilanteita tai oppilaiden esityksiä tallennetaan. Oppilaat tekevät itse videoita koulutehtävinään yms. Lisäksi koulu on julkinen tila ja julkisessa tilassa saa lain mukaan kuvata.
Kyllä opettaja kuvata saa, mutta videota ei saa julkisesti levittää. Opettajalle on muutenkin hyvä tallentaa tunti, jotta hän voi arvioida suoriutumistaan ja kehittää sen perusteella opetusta ja luokan hallintaa.
Ei saa kuvata niin, että oppilaat voi tunnistaa. Sen sijaan ope voi kuvata itseään, toki siitäkin pitäisi ilmoittaa kotiin. Lupaa tarvitaan erikseen, jos oppilaat näkyy videoilla tai muuten on ilmiselvää, kenestä on puhe missäkin kohtaa.
Pari viikkoa sitten oppilas kuvasi minua salaa hameen alta, kun olin selin häneen opettaessani toista oppilasta. Kuva kuulema levisi snap chatissä. Ja minulla ikää yli 50v. Tämähän on tietysti av-mammoista aivan Ok?
Vierailija kirjoitti:

Niin on.
Kiitos kommentistasi, 18. Mietin onko kyseessä oppilaan viattomasta kypsymättömyydestä vai kotikasvatuksesta. Sain vastauksen.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa kuvata niin, että oppilaat voi tunnistaa. Sen sijaan ope voi kuvata itseään, toki siitäkin pitäisi ilmoittaa kotiin. Lupaa tarvitaan erikseen, jos oppilaat näkyy videoilla tai muuten on ilmiselvää, kenestä on puhe missäkin kohtaa.
Nämä ovat ihan vain sinun mielipiteitäsi. Niillä ei ole muuta arvoa kuin sinun itseilmaisusi. Henkilökohtaisesti kyllä ihmettelen, miksi halusit tähän keskusteluun osallistua, kun tietoa kai haetaan.
Mutta kerro toki vielä, tarvitseeko ope lupasi myös vessassa käyntiin kun ei saa edes itseään muka kuvata ilman suostumustasi?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommentistasi, 18. Mietin onko kyseessä oppilaan viattomasta kypsymättömyydestä vai kotikasvatuksesta. Sain vastauksen.
Tuoko on perustelusi antamallesi alapeukulle. Pyllistely hameessa nenän edessä on provosointia.
Riippuu varmaan kuka kuvaa ja mitä tarkoitusta varten. Seksuaalisesti häiriintynyt opettaja omaan käyttöön? Tutkimusta tekevä opiskelija koulun käyttöön? Vanhempien suostumuksella vai ilman?