Jos joutuisit olemaan koko loppuelämäsi kotona niin mistä saisit merkityksen elämääsi?
Mulla siis tilanne että olen ollut jo vuosia kotona. Käynyt vain lähikaupassa. Nyt alkanut tuntua että elämässä ei oo mitään järkeä. Herään joka aamu ja teen ne samat rutiinit. (katson tv:tä, kuuntelen musaa, selaan kännykkää) joka päivä mulla on tosi tylsää eikä enää mitään merkitystä elämässä. Ei asioita mitä odottaa. Eli kysyn teiltä että mitä tekisit jos olisit samassa tilanteessa etkä pääsisi kotoa kun lähikauppaan. Voi ehdottaa myös että mitä muuta kotona voi tehdä kun noita ylläluettelemiani asioita.
Kommentit (45)
Miksi et pääse muualle kuin lähikauppaan?
En tiedä. Minä teen samaa kuin sinä jo monetta vuotta. Elämä on kotityöt ja kaupassa käynti.
Siis mitä?
Mähän olen aina kotona.
Sinähän olet oikein kehityksen aallonharjalla, kuule! Kulutus on minimissään, tuolleenhan ne haluaisivat, että me kaikki elettäisiin.
Mulla on aika pitkälti samaa kuin aloittajalla. En pidä tätä elämänä vaan olemassa olemisena. En osaa kyllä yhtään neuvoa että mitä sitä keksisi tähän jatkuvaan tylsyyteen.
Etätöistä. Kirjojen kirjoittamisesta.
Jos ihminen pääsee sellaisen harrastustoiminnan pariin mihin pääsee sisään ja se vaatii kokoaika pientä näpertelyä, hienosäätöä ja uteliaisuutta ja innostuneisuutta ja uuden oppimista ja onnistumisen kokemuksia ja saman henkistä porukkaa ympärille niin silloin ollaan jo melko pitkällä
Vierailija kirjoitti:
Miksi et pääse muualle kuin lähikauppaan?
Koska se tuottaa mulle suurta ahdistusta ja vaikuttaa myös kotona olemiseen ahdistavalla tavalla. Vaikka vihaan koko ajan olla kotona niin ainakaan mua ei ahdista täällä mutta jos menen pihalle niin alkaa heti vaikuttaa mielenterveyteen. Kaupassa pystyn käymään pakottamalla itseni mutta teen sen niin nopeasti kuin mahdollista. Ap
Musiikkia, eri kielten opiskelua, kuntoilua, Netflix ja riimien kirjoittelua.
Täällä 46v valkoinen heteromies ja tunne on sama, olen vaan kotona jo kymmenettä vuotta putkeen. Jos vielä pahimmassa tapauksessa 40 vuotta samaa jäljellä, niin kyllä itku tulee.
Katselen elokuvia, vietän aikaa lemmikkien kanssa, siivoan, teen pientä remonttia, ompelen, kudon, luen kirjoja, lehtiä, nettiartikkeleita, harrastan myös musiikkia, soitan ja laulan. Maalaan, piirrän, kirjoitan pöytälaatikkoon, puuhailen pihalla, sisustan, puolison kanssa vietän iltapäiviä, välillä joku ystävä tai sukulainen tulee käymään. Viherkasveja on myös paljon. Opiskelen harrastuksena, pelaan tietokonepelejä, kokoan palapelejä noin esimerkiksi.
Ai saatana, ihan mistä vaan! Työnteko on ihan ajanhukkaa :D
Ei vissiin ole vielä videopelejä mainittu? Niihin saa menemään muutaman eliniän, eikä riitäkään.
Uskonto, maalaaminen ja piirtäminen, musiikki, kirjat, kokkaus ja suoratoistopalvelut.
AP on ekstrovertti ja epäsuoraan mollaa introvertteja.
Läheisistä ja taideharrasruksesta.