Lue keskustelun säännöt.
On paha olo koska olen autistisen lapsen äiti
26.08.2021 |
[quote=Vierailija][quote=Vierailija][quote=Vierailija]Plus että autistisen lapsen kanssa kommunikointi ei ole normaalia. Meillä pitäisi esim. puhua vain tietokonepeleistä ja niiden maailmoista, joita lapsi on jalostanut päässään eteenpäin.
Lisäksi et voi vain hymistellä, että okei, ahaa ja joo, koska tasaisin väliajoin lapsi haluaa olla vastavuoroinen ja sanoo: ”onko sinulla jotain kysyttävää?” Jos ei ole, taas olet huono vanhempi, koska lapsi pettyy ja on surullinen.
Joten siihen on pakko keksiä kysyttävää, vaikka olisit jo ihan kuollut tylsyyteen ja aiheeseen.
Lapsi ei saa näin myöskään rehellistä palautetta muiden uhtautumisesta, jos et ole rehellinen.[/quote]
Ei ole pakko keksiä kysyttävää. Voit sanoa myös että ”ei ole kysyttävää, mutta minulla olisi myös kerrottavaa” ja sitten kertoa jostain, mikä sinua kiinnostaa, mikä sinulla nyt on meneillään ja mitä sitä varten tarvitsisit (ja se tarvittu juttu voi joskus, muttei tietenkään aina, olla työrauha ja hiljaisuus). Voit vaihtaa aihetta. Voit opettaa oikeaa vastavuoroisuutta, eikä lapsen tarvitse saada kuvaa muiden uhrautumisesta, koska et uhraudu.
T. Jo aikuiseksi kasvaneen autistisen lapsen äiti.[/quote]
Hän kokee jo, ettei aihe kiinnosta muita ja loukkaantuu siitä, kun näin todella on, osoitatpa sitä millä hyvänsä keinolla. Ja siis on toki pojan opittava sietämään sitä, ettei maailma tule aiheesta olemaan kiinnostunut, vaikka hän on,, mutta äidin sydän siinä suree.
Ap[/quote]
Ja raivostuttaa, kun lapsi aiheuttaa siinä vanhemmalle vain surua koko ajan. En mä siksi lapsia hankkinut, ollakseni surullinen. En mä ole kovin hyvä siinä. Mä haluan olla iloinen. Ja siis ei se ole lapsen vika, mutta eipä ole minunkaan.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsi ei ole ja onneksi En pärjäisi.
Olen onnellinen puolestasi. Minä luulin, että lapset ovat aina herkkiä ja helposti loukkaantuvia, mutta silti pojan ongelmaisuus on lyönyt ällikällä. Sen sijaan toinen lapsemme ei ole tippaakaan autistinen ja olen ihmeissäni, kun hän ei loukkaannu vaikka olen vajavainen.
ApOletko tullut ajatelleeksi että lapsesi on ehkä perinyt erityisyytensä juuri sinulta?
Niin? Mitä sitten?
En kyllä ikinä käyttäytynyt tuollalailla kuin hän. Koin kyllä äitini loukkaavana, mutta hän on oikeasti sitä ollutkin. Siis ei pyydä anteeksi kun pahoitti mieleni jne.
ApÄitisi varmaankin vain halusi iloisen lapsen, jonka kanssa voisi olla iloinen ja nauttia elämästä. Mutta ei sitä saanut. Niinhän sinäkin tuossa aloituksessa kirjoitit.
Nyt jumalauta aikuiset lopettakaa tuo tunnetaakan kaataminen lapsiin! Olkaa aikuisia ja ottakaa vastuu omasta iloisuudestanne.
Meilläkin äiti odotti lasten olevan onnen täyttymys ja meille lapsille kiukuteltiin, jos emme sitä olleet. Veli selvisi paremmin, mutta minusta tuli aina vain arempi, ujompi ja hymyttömämpi. Olen nykyään kolmikymppinen ja äitini saa edelleen raivokohtauksia, koska en ole vieläkään halaileva, saati iloinen, saati onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin. Nyt ollaan asian ytimessä. Katkaiset kaiken henkisen väkivallan lapseesi ja lakkaat syyllistämästä häntä omasta pahasta mielestäsi, ja olet jo aimo annoksen parempi vanhempi.