Olen kateellinen vähään tyytyväisille ihmisille

Monesti vähään tyytyvät ihmiset ovat kokeneet elämässään vastoinkäymisiä, murhetta ja puutetta, mikä on opettanut keskittymään hyviin asioihin elämässä ja olemaan kiitollinen siitä, mitä on. Siinä mielessä kadehdittavaa, että kaikki kärsimystä kokeneet eivät opi ajattelemaan näin, vaan juuttuvat katkeruuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vähään tyytymisen katkera sivumaku on olla opettelematta haluamaan mitään kamliimpaa. Kun mihinkään ei koskaan ole varaa.

Ei tuokaan liity tähän.

Minulla on varakkaita läheisiä jotka ovat juuri tällaisia kuvailemiani ”vähään tyytyväisiä”, eli ei ole kyse tyytymisestä vaan TYYTYVÄISYYDESTÄ.

Läheiseni esimerkiksi on varakas, ja on aidosti onnessaan kun saa kutoa sukkaa, käydä lenkillä, välillä grillillä herkuttelemassa jne.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä ettei sinulla ole juuri vastoinkäymisiä sattunut. Varmasti niitäkin vielä kohdallesi osuu, ja opit arvostamaan pieniä asioita. Tai sitten kuolet katkerana.

Olen kokenut paljon vastoinkäymisiä, ja nimenomaan niiden myötä tyytymättömyys kasvanut.

Ennen vastoinkäymisiä ehkä ajattelin enemmän, että kaikki on mahdollista ja toisaalta ei ollut tarvetta kateuteen ja paremmasta haaveiluun, kun ei ollut vastoinkäymisten keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen. Tyydyn kyllä aika vähään materiaalisten hyödykkeiden suhteen, mutta en muuten. Tietty henkinen kärsimys on joskus melkein katkeransuloista enkä haluaisi elää ilman sitä. Käytän kärsimystä myös luovana voimana.

Minä taas haluaisin hiljentää pään ja elää tyytyväisenä siihen, että saa ruokaa, Salkkarit alkaa, on rutiineja jne.

Vaikka oma yliajatteleminen on joskus ajanut minut hulluksi, niin en haluaisi hiljentää päätäni. Enkä haluaisi vähentää neuroottisuutta, koska sekin on tiettyyn rajaan asti hyödyllistä luovassa työssä.

Ihmiset, jotka eivät itse ole omistautuneita taiteilijoita tai muusikoita, eivät ehkä aina oikein ymmärrä sitä, että se tietty "friikkiys" on heillä usein kiinteä osa persoonaa, joka kuuluu "pakettiin" ja jota myös hyödynnetään ilmaisussa. Ei se ole niin, että he ovat muuten samanlaisia kuin vaikka insinöörit, opettajat, hoitajat tai kaupan kassat, mutta sattuvat sen päälle tekemään taidetta tai musiikkia. 

"Miksi et ole enemmän niin kuin me? Miksi teet noin etkä näin? Eikö olisi järkevämpää elää näin kuin noin?" Jos olisin kuin nuo, jotka noin kysyvät, niin en olisi se luova ihminen, joka olen. Ei minulle ole ihan noin suoraan noin sanottu, mutta sen suuntaista kyselyä ja vihjailua on elämän varrella kuitenkin tullut koettua.

Vierailija kirjoitti:

Monesti vähään tyytyvät ihmiset ovat kokeneet elämässään vastoinkäymisiä, murhetta ja puutetta, mikä on opettanut keskittymään hyviin asioihin elämässä ja olemaan kiitollinen siitä, mitä on. Siinä mielessä kadehdittavaa, että kaikki kärsimystä kokeneet eivät opi ajattelemaan näin, vaan juuttuvat katkeruuteen.

Olen molempia. Todella iloinen kun lähdetään vaikka sinne grillille tms. mutta silti aina välillä mieltä jäytää se että miksi juuri minut valittiin koko luokan silmätikuksi. Miksi ne kiusaajat saivat toteuttaa suuria haaveita samalla kun minä kärvistelen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Kun pääsen irti tuosta itsesäälissä rypemisestä niin olen kiitollinen vaikka ja mistä. Tänään esim. leivoin todella hyvän makuisen sipulipiirakan. Eilen tein katosta katosta roikkuvan koristeen. Samalla reissulla kuuntelin kun korppi huuteli jossain sateen keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti vähään tyytyvät ihmiset ovat kokeneet elämässään vastoinkäymisiä, murhetta ja puutetta, mikä on opettanut keskittymään hyviin asioihin elämässä ja olemaan kiitollinen siitä, mitä on. Siinä mielessä kadehdittavaa, että kaikki kärsimystä kokeneet eivät opi ajattelemaan näin, vaan juuttuvat katkeruuteen.

Olen molempia. Todella iloinen kun lähdetään vaikka sinne grillille tms. mutta silti aina välillä mieltä jäytää se että miksi juuri minut valittiin koko luokan silmätikuksi. Miksi ne kiusaajat saivat toteuttaa suuria haaveita samalla kun minä kärvistelen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Kun pääsen irti tuosta itsesäälissä rypemisestä niin olen kiitollinen vaikka ja mistä. Tänään esim. leivoin todella hyvän makuisen sipulipiirakan. Eilen tein katosta katosta roikkuvan koristeen. Samalla reissulla kuuntelin kun korppi huuteli jossain sateen keskellä.

Äh, siis tein kävyistä roikkuvan koristeen. :) tuli tosi hieno.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin on omat ongelmamme eikä elämä ole aina ruusuilla tanssimista :)

Mitä ongelmia?

En siis oleta ettei olisi ongelmia, mutta kiinnostaisi vain tietää minkä tyyppisiä ne on?

Kun tuntuu, että noi vähään tyytyväiset ihmiset on aina aika onnellisia.

Ehkä se on samanlaista kuin meillä uskovilla: vaikka elämä on jatkuvaa taistelua ja mennään kriisistä toiseen, elämisen pohjavire on kumminkin aina myönteinen. Ikävät asiat ja sattumukset eivät saa meistä otetta. 💪 Siinä se Jumalan voima näkyy.

Olen kärsinyt paljon elämässäni ja vieläkään ei kärsimys ole täysin ohi. Olen oppinut paljon vaikeuksista ja vaikka olisin mielelläni jättänyt sen kaiken väliin, olen myös kiitollinen, sillä ne ovat opettaneet hyvin paljon.

Olen kiitollinen luonnosta, jos löydän kadulta linnun sulan mutta myös isommat asiat tuovat kiitollisuutta. Elämä on raskasta, mutta myös mukavaa.

En ole jossitteleva ihminen, sillä en koe hyötyväni sellaisesta. Elämä on näin ja vaikka en ole taloudellisesti rikas, koen henkisen rikkauden olevan paljon suurempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kateellinen. Tyydyn kyllä aika vähään materiaalisten hyödykkeiden suhteen, mutta en muuten. Tietty henkinen kärsimys on joskus melkein katkeransuloista enkä haluaisi elää ilman sitä. Käytän kärsimystä myös luovana voimana.

Minä taas haluaisin hiljentää pään ja elää tyytyväisenä siihen, että saa ruokaa, Salkkarit alkaa, on rutiineja jne.

Vaikka oma yliajatteleminen on joskus ajanut minut hulluksi, niin en haluaisi hiljentää päätäni. Enkä haluaisi vähentää neuroottisuutta, koska sekin on tiettyyn rajaan asti hyödyllistä luovassa työssä.

Ihmiset, jotka eivät itse ole omistautuneita taiteilijoita tai muusikoita, eivät ehkä aina oikein ymmärrä sitä, että se tietty "friikkiys" on heillä usein kiinteä osa persoonaa, joka kuuluu "pakettiin" ja jota myös hyödynnetään ilmaisussa. Ei se ole niin, että he ovat muuten samanlaisia kuin vaikka insinöörit, opettajat, hoitajat tai kaupan kassat, mutta sattuvat sen päälle tekemään taidetta tai musiikkia. 

"Miksi et ole enemmän niin kuin me? Miksi teet noin etkä näin? Eikö olisi järkevämpää elää näin kuin noin?" Jos olisin kuin nuo, jotka noin kysyvät, niin en olisi se luova ihminen, joka olen. Ei minulle ole ihan noin suoraan noin sanottu, mutta sen suuntaista kyselyä ja vihjailua on elämän varrella kuitenkin tullut koettua.

Puhut täyttä asiaa. Lisään noihin luoviin ihmisiin myös tutkijat, tieteilijät.

Jos olet intohimoinen asioiden selvittäjä ja havainnoija, ei sitä voi tajuta kuin toinen samanlainen. Itse hölmönä kuvittelin pitkään, että kaikki tiedepuolen akateemiset ovat tämmöisiä, mutta eihän ne ole. Siksi pelkkä määre "akateeminen" ei kuvaa sen ihmisen intohimoja ja persoonaa. Osa vain käy töissä, ja viettää muuten normaalia elämää. Osa meistä on suorastaan maanisesti riippuvainen hommistaan.

Jotkut eivät ole mihinkään tyytyväisiä. Aina on jollakin paremmin kuin itsellä. Elämä on yhtä tavoittelua. Voiko silloin edes elää hetkessä tyytyväisenä?

Ongelmana on ehkä se, että tyytymättömyys omaan elämään on nyky-yhteiskunnan asettama oletustila. Harmittavan moni ihminen uskoo sen ilman omaa pohtimista ja luulee, että kyseessä on omasta itsestä tuleva tarve. Tyytymättömyydestä eroon pääseminen vaatii ajattelua, oivaltamista ja vähän syvempää itsensä tuntemista.

Ainahan lehdissä on juttuja näistä ihmisistä, jotka ovat löytäneet punaisen mummonmökin ja perunamaan.

Vähään tyytyvät tuntuvat olevan yleensä joko poikkeuksellisen tyhmiä tai älykkäitä. Eivät joko osaa haluta enempää tai sitten ymmärtävät, ettei onnellisuus rakennu statuksesta ja materiasta.

Minäkin yritän aina olla iloinen pienistä jutuistakin. Yleensä tämä onnistuu. Elämäni ei silti ole onnellista ja yleensä erotan onnellisuuden ja iloisuuden. Olen siis iloinen päivittäin jostain, mutta sellainen onnellisuuden pitkäaikainen tunne puuttuu. Olen kova murehtimaan ja samalla hyvin yksinäinen. Minulla myös kiusaamistausta joka vaikutti elämääni paljon varsinkin silloin nuorempana. Nyt myöhemmin tuo kaikki ilmenee siinä etten luota ihmisiin ja uudet tilanteet ja muiden kanssa toiminen jännittää. En ole noiden vuosien jälkeen enää tottunut ihmisten seuraan kunnolla. Olen jotenkin kasvanut erilleni ihmisistä, vaikka samalla koenkin yksinäisyyden tunteita. Muuten en kaipaa paljon ja minulle riittää vähäkin. Tosin toivoisin sitä, että pystyisin luottamaan elämään ja samalla itseeni. Nyt elämäni ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä olisin toivonut monista syistä. Näin nämä asiat ovat vaikeitakin.

Minusta kärsimys ei silti saisi olla mikään peruste sillä, että jos on kärsinyt paljon niin osaa arvostaa elämää. Ei se aina mene niin jos esim menneisyyden kokemukset ovat jättäneet niin paljon jälkiä ettei enää meinaa päästä niistä yli. Näin niistä voi tulla paljon harmia elämään ja samalla ovat taakkakin. Joku enimmäkseen hyvää elämää elänyt voi omata enemmän voimia tai muuten positiivisemman asenteen jos kokee vastoinkäymisiä tai hänellä voi olla esim läheiset tukena. Joku jo muutenkin uupunut voi taas kokea kaiken ikävän olevan jo liikaa. Jos itse saisin valita niin olisin kuitenkin varmaan jättänyt nuo nuoruuteni kokemuksetkin pois elämästäni, koska uskon ilman niitä olevani onnellisempi ihminen. Silloin minun ei tarvisi ehkä tänäkin päivänä kamppailla sen kanssa millainen olen tai jännittää kaikkea niin paljon. Ymmärrän silti sen mitä muut tarkoittavat ja pahimpina hetkinä voin miettiä sitä, että elämäni on sentään parempaa kuin silloin nuorempana kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähään tyytymisen katkera sivumaku on olla opettelematta haluamaan mitään kamliimpaa. Kun mihinkään ei koskaan ole varaa.

Ei tuokaan liity tähän.

Minulla on varakkaita läheisiä jotka ovat juuri tällaisia kuvailemiani ”vähään tyytyväisiä”, eli ei ole kyse tyytymisestä vaan TYYTYVÄISYYDESTÄ.

Läheiseni esimerkiksi on varakas, ja on aidosti onnessaan kun saa kutoa sukkaa, käydä lenkillä, välillä grillillä herkuttelemassa jne.

On varakas, kutoo sukkaa ja käy grillillä :D juuh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin on omat ongelmamme eikä elämä ole aina ruusuilla tanssimista :)

Mitä ongelmia?

En siis oleta ettei olisi ongelmia, mutta kiinnostaisi vain tietää minkä tyyppisiä ne on?

Kun tuntuu, että noi vähään tyytyväiset ihmiset on aina aika onnellisia.

Olen juuri tuollainen vähään tyytyvä ja onnellinen ihminen. Minulla on ongelmia selkäkipujen kanssa, en esimerkiksi enää pysty juoksemaan kuten nuorempana. Suren myös aikuisen poikani tilannetta, hän ei Aspergerin oireyhtymänsä takia ole työelämässä tai koskaan seurustellut. Suren myös vakavasti ylipainoisen ja sairaan sisareni vuoksi.

Näistä ongelmista huolimatta olen onnellinen. Hyväksyn elämän sellaisena kuin se kohdalleni on sattunut ja teen itse jokaisesta päivästä hyvän päivän, jopa kivuista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti vähään tyytyvät ihmiset ovat kokeneet elämässään vastoinkäymisiä, murhetta ja puutetta, mikä on opettanut keskittymään hyviin asioihin elämässä ja olemaan kiitollinen siitä, mitä on. Siinä mielessä kadehdittavaa, että kaikki kärsimystä kokeneet eivät opi ajattelemaan näin, vaan juuttuvat katkeruuteen.

Olen molempia. Todella iloinen kun lähdetään vaikka sinne grillille tms. mutta silti aina välillä mieltä jäytää se että miksi juuri minut valittiin koko luokan silmätikuksi. Miksi ne kiusaajat saivat toteuttaa suuria haaveita samalla kun minä kärvistelen työkyvyttömyyseläkkeellä alle kolmekymppisenä.

Kun pääsen irti tuosta itsesäälissä rypemisestä niin olen kiitollinen vaikka ja mistä. Tänään esim. leivoin todella hyvän makuisen sipulipiirakan. Eilen tein katosta katosta roikkuvan koristeen. Samalla reissulla kuuntelin kun korppi huuteli jossain sateen keskellä.

Toivon sydämestäni sulle kaikkea hyvää! Mullakin ollut paljon henkistä väkivaltaa lapsuudessa, nyt ikää 32v ja työkyvyttömyyseläkkeellä myös (tuli vielä vähän fyysisen puolen ongelmia tähän päälle.) Eläkkeellä olo on kyllä mulle vaan helpotus, kun en kerran millään muotoa työkykyinen ole. Hirveitä juttuja saa kuulla kuntoutustuella kuin löysässä hirressä olevilta, kun sille eläkkeelle ei pääse... Ei sentään tarvitse tapella enää mistään Kelan kanssa.

Anyways, korppi sateen keskellä, kuullostaa ihanalta. Vaikka niiden ääni onkin musta kauhea 😃 Harvoin vaan pääsen täältä betonih*lvetistä niin metsään että kuulisin korpin raakuntaa.

Jepjep, koitetaan pitää lippua korkealla ja mieltä tyynenä, kaikista vaikeuksista huolimatta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähään tyytymisen katkera sivumaku on olla opettelematta haluamaan mitään kamliimpaa. Kun mihinkään ei koskaan ole varaa.

Ei tuokaan liity tähän.

Minulla on varakkaita läheisiä jotka ovat juuri tällaisia kuvailemiani ”vähään tyytyväisiä”, eli ei ole kyse tyytymisestä vaan TYYTYVÄISYYDESTÄ.

Läheiseni esimerkiksi on varakas, ja on aidosti onnessaan kun saa kutoa sukkaa, käydä lenkillä, välillä grillillä herkuttelemassa jne.

On varakas, kutoo sukkaa ja käy grillillä :D juuh

Et taida tuntea ketään varakasta jos luulet, etteivät he tekisi tuollaista?

Etenkin pienempien paikkakuntien varakkaat on usein ihan taviksia ja käsityöharrastus tai mieltymys grilliruokaan ei katso varallisuutta.

Onnelline ja tyytyväinen ihminen on markkinoijan painajainen. Tällainen ihminen ei osta mega-max-l-600-grilliä tyydyttääkseen tarpeitaan vaan tyytyy vanhaan, hieman ruosteiseen grilliinsä.

Olen kaiketi vähään tyytyväinen. Tulen automaattisesti vähällä toimeen, koska en osaa oikein kaivata mitään. Nautin lähinnä ulkoilusta ja lukemisesta, ja ylipäätään pienistä asioista. En sen kummemmin harrasta mitään muuta kuin näitä asioita. Lisäksi kirjoittelen Wikipediaan.

En kaipaa esim. matkoille tai ravintolaan, en kalliita tavaroita tai autoja. Yksi vanha kottero riittää. Yksinkertainen kotiruoka on hyvää. Kirpputorivaatteet ja käytetyt tavarat ovat pop.

Hommasin esimerkiksi kesämökin lähinnä siksi, että ylimääräistä rahaa oli sen verran, että pystyin hankkimaan sen; enkä osannut keksiä rahalle parempaakaan käyttöä. Onhan se kiva, mutta ei välttämätön, ainakin lapset tykkäävät.