Miltä se tuntuu, kun joku oikein rakastaa sua ja sä tiedät sen varmasti?

Tää on se ainut asia, jonka elämässä haluaisin kokea. Molemmin puoleinen aito rakkaus. Ja mielellään ihanalla intohimolla ryyditettynä. Vielä en ole kokenut ja pelkään yli kaiken että ei omalla kohdalla osukaan koskaan. t: nainen 43v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ihanalta. Sekä levolliselta että hykerryttävältä. Edellyttäen, että tunteet on molemminpuoliset. Olen kokenut myös sen ahdistuksen, mitä on olla tunteiden kohteena, kun en itse rakasta. Ja sellaisessa tapauksessa myös epäilee, että sen toisen suhteen kyse on jostain muusta kuin rakkaudesta - esimerkiksi pakkomielteestä, takertuvuudesta tai ehkäpä toinen on vain saanut minusta jotenkin väärän kuvan.

Mielestäsi siis sinulla on oikeus validoida tai mitatöidä toisen mahdollinen pyyteetön rakkaus. Sen perusteella että jos olet itse sitä mieltä että hän oikeasti sinua rakastaa tai ei. Hullua sanon minä.

"...oikeus validoida tai mitätöidä..." - aika erikoinen näkemys sinulla. Kyse ei ole asettumisesta toisen tunteiden tuomariksi, vaan omista vaistoistani. Olen siinä uskossa, että aito vetovoima on aina molemminpuolista, koska kyse on yhteensopivuudesta - eihän silloin toinen osapuoli voi olla jotenkin "sopivampi" kuin toinen. Eli, jos jompi kumpi ei tunne toista kohtaan mitään, niin logiikkani mukaan tuon toisen tunteet ovat silloin harhautuneet väärään kohteeseen. Voin olla väärässä, mutta kuitenkin vilpittömästi uskon näin.

Ehkei se ole noin monimutkaista, vaan toinen vain näkee sinussa jotain rakastettavaa, mutta sinä et näe hänessä? Sellaista sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, ihanalta. Sekä levolliselta että hykerryttävältä. Edellyttäen, että tunteet on molemminpuoliset. Olen kokenut myös sen ahdistuksen, mitä on olla tunteiden kohteena, kun en itse rakasta. Ja sellaisessa tapauksessa myös epäilee, että sen toisen suhteen kyse on jostain muusta kuin rakkaudesta - esimerkiksi pakkomielteestä, takertuvuudesta tai ehkäpä toinen on vain saanut minusta jotenkin väärän kuvan.

Mielestäsi siis sinulla on oikeus validoida tai mitatöidä toisen mahdollinen pyyteetön rakkaus. Sen perusteella että jos olet itse sitä mieltä että hän oikeasti sinua rakastaa tai ei. Hullua sanon minä.

"...oikeus validoida tai mitätöidä..." - aika erikoinen näkemys sinulla. Kyse ei ole asettumisesta toisen tunteiden tuomariksi, vaan omista vaistoistani. Olen siinä uskossa, että aito vetovoima on aina molemminpuolista, koska kyse on yhteensopivuudesta - eihän silloin toinen osapuoli voi olla jotenkin "sopivampi" kuin toinen. Eli, jos jompi kumpi ei tunne toista kohtaan mitään, niin logiikkani mukaan tuon toisen tunteet ovat silloin harhautuneet väärään kohteeseen. Voin olla väärässä, mutta kuitenkin vilpittömästi uskon näin.

Ehkei se ole noin monimutkaista, vaan toinen vain näkee sinussa jotain rakastettavaa, mutta sinä et näe hänessä? Sellaista sattuu.

Joo, totta tuokin. Mutta tällaiset ovat kevyemmän luokan tapauksia, niissä on kyse normaaleista ihmisistä ja niissä voidaan olla ihan hyvissä väleissä hyvillä mielin. Se, mistä alun perin kirjoitin ahdistavana kokemuksena, niin ehkä olisi pitänyt selittää tarkemmin. Siinä alkoi olla stalkkauksen piirteitä, se häiritsi elämääni. En tiedä, kauanko sitä olisi jatkunut, jollen olisi muuttanut aika hemmetin kauas, toiseen maahan.

Se tuntuu siltä, että hymyilyttää, vaikka toinen olisi kaukanakin. Ei pelota mikään. On varma, turvallinen, rakastettu, kaunis, pidetty ja tyytyväinen olo.

Olen kokenut useita yksipuolisia rakkauksia, sekä itse rakastaneena että rakastettuna. Olen lopettanut muutaman suhteen lyhyeen, kun huomasin, ettei natsaa. Mutta jostain syystä muutama jätetty haikaili minua vielä pitkään, vaikka heillä siinä välissä oli muitakin suhteita. Eräs sanoi vielä 3 vuoden kuluttua, että hän olisi ollut maailman onnellisin mies, jos meistä olisi tullut pari. Kyllä minä siitä sen johtopäätöksen tein, että hän näkee minut jotenkin ihan erilaisena, kuin mitä olen. Ihan jättämisen jälkeisiä aikoja lukuun ottamatta olimme kuitenkin hyvissä kaveruusväleissä. En kokenut hänen tunnustuksiaan ahdistavina, mutta koska kuitenkin pidin hänestä, harmitti hänen puolestaan. Miksei hän voinut päästää irti ja ruveta tähyilemään, josko löytyisi sielunkumppani hänellekin? Minä löysin sellaisen ja toivoisin samaa kaikille, se on upea tunne, kun toinen ymmärtää sinua melkein telepaattisella tarkkuudella.

kiinnihän se on siitä millainen persoona siellä takana on; mikäli sellainen juoksee kanina keskikaupungilla, juoskoon suoraan maijaan ja ovi kiinni. ahdistava häirikkö joka on sekaisin kuin dongi kongi.

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu siltä, että hymyilyttää, vaikka toinen olisi kaukanakin. Ei pelota mikään. On varma, turvallinen, rakastettu, kaunis, pidetty ja tyytyväinen olo.

Ja kun ei ole koskaan saanut sitä kokea, olo on epävarma, apea, turvaton. pidän itseäni epämiellyttävänä ja mitäänsanomattomana, sellaisena joka ei "ole kelvannut" kenellekään. Eli minussa on jotain vikaakin vielä. Surullista.

hälyttävää että perässä juoksija oikeasti yrittää jättää sen jonka perässä konkreettisesti ravaa ja levittää tätä pakkomiellettään. syytteeseen on hyvin lyhyt matka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu siltä, että hymyilyttää, vaikka toinen olisi kaukanakin. Ei pelota mikään. On varma, turvallinen, rakastettu, kaunis, pidetty ja tyytyväinen olo.

Ja kun ei ole koskaan saanut sitä kokea, olo on epävarma, apea, turvaton. pidän itseäni epämiellyttävänä ja mitäänsanomattomana, sellaisena joka ei "ole kelvannut" kenellekään. Eli minussa on jotain vikaakin vielä. Surullista.

Se siinä on just, että sussa ei oikeasti ole mitää vikaa, se on vaan se tunne ja olo. Mä opettelin ensin sitä oloa itsekseni ja päätin, että olen ihana ja kohta joku rakastaa mua.