Parisuhde superneuvojat auttakaa!

Kaipailen neuvoja ja ulkopuolisen näkökulmaa...En tiedä minne muualle kertoa tästä, siksi pyydänkin asiallisia vastauksia.
(Varaudu pitkään tarinaan, toivon että joku ymmärtää)

Olemme mieheni kanssa molemmat parikymppisiä (eli ihan kakaroita vielä). Olemme olleet vähän yli vuoden nyt yhdessä ja asumme yhdessä. Viime vuonna joulun jälkeen asiamme rupesivat menemään pikku hiljaa väärään suuntaan. Tein abortin, jota kadun ja suren päivittäin. Ensimmäiset 2kk olin erittäin masentunut ja en ollut oikein läsnä, mieheni oli tukenani koko sen ajan. Mutta ei koskaan itse puhunut tapahtumasta ja vaikutti siltä että abortti ei ollut hänelle niin iso juttu kuin minulle. Otin tottakai nämä puheeksi ja vastaus oli aina että "en osaa puhua siitä asiasta, kyllä se minuakin suretti/surettaa". Noh ei siinä mitään, ymmärän täysin. Ensimmäiset puolivuotta mieheni oli suht mustasukkainen, en sanonut koskaan että hänen pitäisi lopettaa mustasukkaisuus, itse pidin sitä lähinnä "söpönä".

Hän itse päätti tehdä muutoksen ja olla olematta niin mustis enään (?) Miten se edes on mahdollista? Oli kuitenkin, koska kun tämä "muutos" tapahtui, se toi muitakin pahoja asioita mukanaan. Seksi vähentyi todella paljon, intohimo katosi miehestä ja alkoi välipitämättömyys. Itse koin ja koen sen vieläkin jollain tavalla henkiseksi pahoinpitelyksi. Olen itse se innokkaampi osapuoli sängynpuolella nykyään, tuntuu niin pahalta haluta kumppania enemmän, kun tiedän että hän ei samalla tavalla halua minua. Ja kyllä olen ehdottomasti ottanut nämä ongelmat esille montakin kertaa, vastaukset ovat tätä luokkaa: "sä kuvittelet" "tottakai mä haluan sua" "sä suurentelet asioita" "tää kaikki on vaan sun päässä". On ollut joitakin kertoja kun hän on sanonut että: sun pitäisi lihoa varmaan niin olisin ehdottomasti innokkaampi sängyssä enkä jättäis sua hetkeksikään rauhaan. Mittani ovat 56kg/163cm ja olen mielestäni melko normaalipainoinen ja minusta on todellakin jotain mistä ottaa kiinni ( :D )

Toisinaan tuntuu että hän on vain tässä koska se on vain "tapa". Tuntuu että en riitä hänelle. Ennen oli niin erilaista...yritämme selvittää vielä tänäkin päivänä ongelmiamme, positiivista on se, että emme ole luovuttaneet (vaikka sekin on ollut muutaman kerrran lähellä). Vielä vasta vähän yli viikko sitten juttelimme oikein kunnolla ja päätimme jättää kaiken vanhan taakse ja aloittaa puhtaalta pöydältä ja mies vihdoin lupasi ja osasi vakuuttaa minut että kaikki muuttuu vihdoin paremmaksi. Seuraavana päivänä kuitenkin "jäi kiinni" kun oli poistanut hänen ja hänen uuden naistuttavansa yhteisiä keskusteluita (mieheni ja kyseinen nainen ovat samalla aikuispuolen koulutuksessa). Ennen tätä meidän "aloitetaan puhtaalta pöydältä" -keskustelua juuri edellisenä päivänä mieheni oli koko illan juhlimassa uusien luokkakavereidensa kanssa (mukaan lukien kyseinen nainen). Kun soitin illemmasta että tuleeko kotiin jne (en siis tiennyt soittaessani että oli juhlimassa) mies nauroi ja huusi että olen hullu ja että ei halua enään tulla kotiin (oli tosiaan pienissä, en puolustele sitä) samaan aikaan kuulen naislauman naurun mieheni vieressä. Tuntui todella pahalta ja sydämmeni osittain särkyi. Nyt mies on hokenut viikon että olen etäinen ja torjuva. Mies kuitenkin joka päivä kertoo rakastavansa..mitä pitäisi oikein tehdä?