Lue keskustelun säännöt.
Pitaako teidan mielesta siis ottaa lapset (alle 3 v.) pois tarhasta, kun uusi vauva syntyy. Voi olla aikamoinen shokki ja pettymys hoidossa viihtyville taaperoille, kun pitaa vaan
30.08.2006 |
luuhata äidin ja vauvan kanssa sisällä. Asutaan kerrostalossa ja pihalla vain ankea hiekkalaatikko. Näköpiirissä ihana leikkipuisto, mutta sepä onkin päiväkodin käytössä päivisin. Olisi varmaan aika ikävää selitellä lapsille, että pitää nyt pysyä tällä rupuisella hiekkalaatikolla, kun hyvä äiti hoitaa teidät nyt kotona. Ja samalla siis entiset tarhakaverit leikkivät mukavassa puistossa aivan näköpiirissä.
Siis ainahan tilanne ei ole se, että taaperot viedään hoitoon silloin, kun uusi vauva syntyy. Meillä taaperot ovat olleet uuden vauvan syntyessä useita kuukausia hoidossa, ja tuntuvat viihtyvän siellä hyvin. Miksi heidän elämänsä pitäisi muuttua näin radikaalisti uuden vauvan syntyessä?
En usko jaksavani esim. ulkoilla koko konkkaronkan kanssa ei-aidatulla kerrostalon pihalla kahta kertaa päivässä, kuten nyt ovat tottuneet hoidossa. Turvaverkkoa (sukulaisia, jotka voisivat hoitaa osaa porukasta joskus) ei meillä tällä paikkakunnalla tai lähimailla ole.
Kommentit (45)
Otin pois pph:lta, se tuntui itsestäänselvyydeltä. Hän kävi sitten srk:n kerhossa kaksi kertaa viikossa, samoin kävimme perhekerhossa ja läheisessä leikkipuistossa nähtiin muita lapsia. Täysimetin vauvaa pitkään, talvellakin vielä enkä koskaan muista imetyksestä aiheutuneen mitään vaikeuksia. Kyllähän sitä voi ajoittaa ne ulkoilut imetysväleihin eikä siis mennä sen kellonajan mukaan mitä hoidossa on totuttu menemään ulos. Kotona olemisessa on ihanaa juuri se jouston mahdollisuus. Meilläkin vauva nukkui yleensä vaunuissa kun isompi touhusi puistossa.
Esikoinen oli viihtynyt tosi hyvin hoidossa mutta sopeutui nopeasti toisenlaiseenkin elämään eli aika nopeasti " unohti" sen entisen elämän. Ja minä ihan rehellisesti sanottuna nautin esikoisen seurasta todella paljon tuolloin kotiaikana. Meistä tuli ihan eri tavalla läheisiä, nautin siitä, että hänen kanssaan sai tehdä muutakin kuin vauvajuttuja. Koin siis ihan omalta kannaltani todella rikastuttavana ja mielekkäänä sen ajan kotona kahden lapsen kanssa. Silloin kun esikoinen oli vauva, oli kotona paljon tylsempää :).
Nämä ovat niitä harvinaisia mahdollisuuksia elämässä, kun saa viettää todella paljon aikaa lastensa kanssa. Myöhemmin työelämän oravanpyörä kyllä vetäisee taas mukaansa. Suosittelen lämpimästi sitä vaihtoehtoa, että nauttii kaikkien lastensa seurasta silloin kun on kotona.
Mutta en tuomitse niitä jotka toimivat toisin. Ehkä vähän vain suren hiljaa sitä, mitä he menettävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi siis veisin hoitoon, jos olen itse kotona. Jäisi paljon näkemättä ja kokematta lapsien kanssa. Tämä on mun ratkasuni. Meillä lapset soputuivat todella hyvin hoidosta pois ottamiseen. Ja viihtyvät kotona. Virikkeitä heillä on paljon. Joten mulla ei ainakaan ole mitään syytä pitää vanhempia lapsia hoidossa.
Vierailija:
Ja onko sinun mielestäsi jotenkin synti, jos äiti ei ole käynyt " lasten välissä" töissä - siis jos lapsilla on 1-2 v:n ikäero?! Haloo, monet ihan oikeasti jäävät hoitovapaalle ensimmäisen lapsenkin saatuaan, ja tekevät toisen perään. Ja näin tekevät myös korkeasti koulutetut, hyvän työpaikan " omistavat" äiditkin, kuten minä ja useampi kaverinikin. Eikä ole tarkoitus tehtailla 10 lasta putkeen tms., mitä nyt kuvitteletkin ;-)Meillä aloittavat lapset, joista nuorempi vielä alle 3-v. päivähoidossa kun pian palaan töihin. Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus heitä kotona hoitaa heidän elämänsä ensimmäiset vuodet. Jos joku ei niin halua tehdä, vaikka olisi mahdollisuus, niin fine with me.. en viitsi enää jatkaa tätä keskustelua.
Jospa nyt yrittäisit lukea vaan sen, mitä on kirjoitettu, etkä kehittele jotain " rivien välistä" tarkoituksia?
En ole havainnut työssäkäyvien haukkuvan täällä kotiinjääviä äitejä niin paljon ja perusteettomasti kuin kotiäidit täällä mouhoavat. On ihmeellistä, että omasta näkökannasta pidetään niin tiukasti kiinni, ettei viitsitä edes lukea toisen perusteluja. Hupaisinta on, että nämä ehdottomat ääripään ihmiset usein elämäntilanteiden muuttuessa voivatkin keikahtaa ääripäästä siihen aivan toiseen. Ehdottomuus ja mustavalkoisuus on mielen köyhyyttä. Tarvitsisikohan täällä joku äitikin vähän lisää virikkeitä ;-)