Kouluttamaton äiti, mutta yrittää silti parhaansa tukea lapsiaan menestymään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin mielenterveysongelmista kärsivänä totaaliyhärinä koen kyllä, että lapsillani on heikommat eväät menestyä. Pärjäävät koulussa hyvin ( lukio ja 9- luokka), mutta ei minulla ole antaa lapsille taloudellisia resursseja, eikä aikaakaan tarpeeksi. Olen myös matalasti koulutettu, enkä ymmärrä mitään akateemisuudesta tai mistään muustakaan korkeakoulutuksesta. Lapset kärsivät myös mielenterveyshäiriöistä, joten olen katkeamispusteessä tukiessani heitä. Tukihenkilöt on juu, mutta kun neuvovat mm. hankkimaan mopon ja ajokortin, niin huomaan, etteivät ymmärrä mitään pienituloisen elämän reunaehdoista, joita raha määrittelee, halusin tai en. Lapsia on turha yrittää hämätä millään " meillä olisi kyllä rahaa, mutta..." -fraaseilla, koska tajuavat kyllä, ettei meillä todellakaan ole rahaa. Yritän kannustaa lapsia opiskelemaan, mutta he ovat kokeneet elämässään liikaa epävarmuutta ja sattumanvaraisuutta voidakseen enää luottaa oikeastaan mihinkään.

Miksi olet ylipäätään sitten tehnyt lapsia?

Sairastuin lasten syntymän jälkeen ja puolison sairastuminen edesauttoi sairauttani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei osaa auttaa läksyissä tai valvoa koulun toimintaa tai edes tiedä lapsen oikeuksia tai tajua opetussuunnitelmaa jne, ei kykene tukemaan. tai kannustamaan.

Mutta sekin, että jos vanhempi ei osaa auttaa, on eri asia kuin että vanhempi ei osaa auttaa JA leimaa koko homman turhaksi muutenkin. Jos ei osaa auttaa, etsii jonkun joka osaa tai ilmoittaa kouluun, että lapsi tarvitsee tässä nyt apua. 

Ei kouluttamaton ole aina synonyymi tyhmälle ja välinpitämättömälle. 

Ja muuten, isossa osassa on myös muut aikuiset tilanteessa, jossa vanhempi ei osaa tukea tai auttaa. Jos koulussa ollaan samalla asenteella, että ei tuo lapsi ole vanhempaansa kummoisempi, niin se on aikamoinen itseään toteuttava ennuste. Kukaan lapsi ei ansaitse tulla tuomituksi vanhempansa perusteella. 

Tai sitten jättää sen lapsen "pärjäämään". Ei tukiopetusta koululta saa kuin ihan heikoimmat.

Ja tietenkin lapsi on vanhempansa varassa - sitä pitää ennemminkin kysyä, että miksi joku lähäri hankkii viisi lasta. Hankkisi yhden ja panostaisi siihen.

Ei saa aina heikommat tukiopetusta. Niiden kohdalla kenen vanhemmat ja opettaja ovat yhdessä päättäneet luovuttaa ei saa tukea, vaikka itse haluaisi. Resurssit kohdistetaan niihin kenellä on enemmän toivoa, ettei mene hukkaan.

Itselleni oli erityislapsen (Asperger) äitinä yllätys, kuinka paljon täytyy itse VAATIA, että mitään tukea saa. Ylipäänsä diagnoosin hakeminenkin viivästyi, kun ajattelin, että "kyllä ne siellä koulussa huomaa, jos on jotain". Jälkeenpäin kuulin, että poika oli joskus n. viitosluokalla ryöminyt luokan lattialla kuormituttuaan liikaa, ei siitä vain silloin mitään sanottu. Diagnoosi tuli heittämällä, kun neurologi näki tutkimustulokset, muuten psykologit ym. lässyttivät vain epämääräistä. Käytännössä ainoan tukitoimen eli lyhennetyt koulupäivät yläkoulussa keksin minä, asiantuntijat pähkäilivät lähinnä masennuksen mahdollisuutta. Minä olin se, joka tenttasin wilmassa opettajilta, mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin ihan konkreettisesti. En ikinä tehnyt koulujuttuja lapsen puolesta, mutta sellainen "sihteerin" virka tuli tutuksi lapsen toiminnanohjausongelmien takia. Nykyisin lapsi on jo täysi-ikäinen, on hyvin tasapainoinen ja fiksu ja opiskelee mieleistään alaa. Mutta jos olisin jäänyt pällistelemään, että kohta koulu varmaan auttaa jotenkin, en tiedä missä olisi.

Eli kyllä vanhemman pitää osata vaatia ja panostaa. Lapsesta riippuen toki, toinen lapseni hoitaa melkeinpä kaiken itse. Oma kouluttamaton äitini oli juuri sellainen, että marisi selän takana kuinka koulu sitä ja tätä, mutta että olisi itse ottanut asioita puheeksi opettajan kanssa, ei sentään! Olisin jälkeenpäin ajatellen tarvinnut apua joissain jutuissa, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään, naureskelivat vain. Tässä vaikuttaa kyllä aikojenkin muuttuminen. Tuskin moni vanhempi 80-luvulla olisi edes viitsinyt wilmaa seurata, jos sellainen olisi jo ollut.

Mulla oli just tollanen äiti, mutta harrastuksiin ei panostettu, eikä museoissa tai konserteissa käyty, eikä ulkomailla reissattu. Ei ollut rahaakaan. Isosiskosta tuli lääkäri, veljestä varaosamyyntipäällikkö, musta opettaja ja pikkuveljensä kuormurikuski.

Paras kaverini, joka tulee kulttuurisuvuista, mutta eli siis samanlausen nuoruuden, kun oma opettajaisänsä oli vähän erikoinen, pääsi yliopistouralle, kuten kaikki veljensäkin. Koko veljessarjalla siis akateemiset ammatit.

Eli riippuu yksilöstä mutta myös taustasta

Työttömien ja kouluttamattomien ei pitäisi antaa lisääntyä.

Se on vastuutonta.