Ihana uusi kahvila Tampereella!
Huomasin tuossa pikku neidin kanssa kaupungilla liikkuessani, tarkemmin Stockmannilla että sinne oli avattu tosi kiva kahvila entisen kirjakaupan paikalle. Tai onhan siinä siis vaatteita ympärillä mutta siellä oli Robert's coffee avattu. Helposti pääsee kadulta sisälle vaunujen kanssa ja mahtuu kahvilassa olemaan sekä kulkemaan. Kuulemma oli avattu heinäkuun alussa jo. Siellä on helppo tavata ystävien kanssa kun saa vaunut hyvin lähelle, meitä kun on kuitenkin yleensä pari kolme vaunuilla liikkeellä olevaa.
Palvelu oli tosi ystävällistä eikä vaunukaravaania katsottu "pahalla". Valikoimaa oli reilusti niin kaikille löytyi jotain syötävää (jopa gluteenitonta ja kaverille hyla tuotteita) Niin ja ne jäätelöt oli ihanan näköisiä. Mukava saada vaihtelua päiväkävelyn oheen kun on paikka jossa voi poiketa rauhassa neidin kanssa.
Joko ootte käyneet siellä katsomassa??
Kommentit (15)
Vähän liian läpinäkyvä mainos, ekaa vastausta myöten. Kehottaisin Stockmannia palkkaamaan vähän ammattitaitoisempia nettimyyriä.
Kävin tänään Stockalla, mutta kahvilaa en ole nähnytkään. Robertsihan oli ennen keskustorin lähellä. Pidän siitä uudehkosta Kulmakonditoria-kahvilasta.
Ärsyttävää kun tyttärestä käytetään nimitystä "pikku neiti". Yöks.
Menee samaan kategoriaan kuin se että vaimo puhuttelee miestänsä "isiksi" tai toisinpäin. Hyi yöks ja yöks.
Vähän tää joo tuntu mainokselta, mutta olen kyllä huomannut. Tykkään Robertsin kahveista, ja sitähän ei vuoteen-pariin (?) ollut Tampereella ollenkaan kun se Hervannan Duossakin ollut lopetettiin (tein Hervantaretkiä ihan vaan kahvin takia, heh), joten olen nyt innoissani käynyt jo monta kertaa hörppimässä tuplaespressoa. Ympäristö vaan ei ikävä kyllä ole viihtyisin mielestäni oikein kahvittelulle ja kuulumisten vaihtamiselle, mutta kai ko. kahvila onkin tarkoitettu enemmän sellaiseen ostosten lomassa poikkeamiseen.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:22"]
Ärsyttävää kun tyttärestä käytetään nimitystä "pikku neiti". Yöks.
Menee samaan kategoriaan kuin se että vaimo puhuttelee miestänsä "isiksi" tai toisinpäin. Hyi yöks ja yöks.
[/quote]
Meidän neiti ja meidän prinsessa. Yöks.
Minne muuten on hävinnyt toinen Coffee House siitä vastapäätä. Lähistöltä löytyy monta muuta uniikimpaa ja parempaa kahvilaa kuten siellä takana se kahvipapuko?, Pyymäen oma, Kahvisalonki, Wayne's coffee jne.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:42"]

Ei kai Wayne's ole kauhean uniikki? ;)
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:42"]
Minne muuten on hävinnyt toinen Coffee House siitä vastapäätä. Lähistöltä löytyy monta muuta uniikimpaa ja parempaa kahvilaa kuten siellä takana se kahvipapuko?, Pyymäen oma, Kahvisalonki, Wayne's coffee jne.
[/quote]
Ei kai Wayne's ole kauhean uniikki? ;)
[/quote]
No ei uniikki, mutta parempaa kahvia kuin Roberts Coffeessa :) ja kivat myyjät varsinkin sellainen vanhempi nainen.
Siis tarkoitatko "entisellä kirjakaupalla" sitä Stockan peränurkkaa lastenvaateosaston jälkeen, jonne Akateeminen kirjakauppa oli ahdettu viereisen liiketilan remontoinnin ja kävelykadun ylittävän uuden lisäosan rakentamisen ajaksi? Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että Akateeminen on vihdoin ja viimein päässyt muuttamaan takaisin siihen viereiseen rakennukseen, nuo väliaikaiset tilat tavaratalon sisällä olivat aika ahtaat.
Kiva mainos btw. Että oikein useampien hyökkäysvaunujen ryhmänä Stockalla liikkeellä, ja gluteenittomat ja hyla-valikoimatkin muistetaan mainita.
Ihanaa!
Listatkaa muitakin paikkoja, missä "vaunujengit" terrorisoivat asiakkaita , niin osaan välttää niitä.
-velamies-
Mainoksesta unohtui maininta mm. soijamaidon lisämaksusta... 0,60 euroa peräti.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2014 klo 11:57"]
Mainoksesta unohtui maininta mm. soijamaidon lisämaksusta... 0,60 euroa peräti.
[/quote]
No eihän kyseinen ketjukahvila muutenkaan ole mikään budjettiluokan pistäytymispaikka. Sellaisen joka joutuu hieman miettimään mihin rahansa laittaa, kannattaa unohtaa kyseisen kaltaiset ylihinnoitellut kuppilat.
[quote author="Vierailija" time="16.09.2014 klo 14:08"]
Vähän liian läpinäkyvä mainos, ekaa vastausta myöten. Kehottaisin Stockmannia palkkaamaan vähän ammattitaitoisempia nettimyyriä.
[/quote]
Joo oli kyllä niin läpinäkyvä mainos että oikein naurattaa :D
Tykkään kyllä eniten Pyymäen Oma-nimisestä paikasta tuon alueen kahviloista. Kahvia en usein missään muualla juo kuin kotona, mutta Pyymäeltä saa aivan ihanaa kaakaota!
Kiitti vinkistä, täytyypä mennä joskus!