Hlvtti, että ärsyttää, kun toimittajat ja meteorologi yhdessä voivottelevat, että lämpötila ei nyt taida nousta edes 20 asteeseen.
Millä hlvtn perusteella te oletatte (he olettavat) kaikkien puolesta, että ainoastaan yli +20 on hyvä sää?
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisista on tullut omituisia vilukissoja. Onkohan korona laittanut väestön kilpirauhaset sekaisin? Tänäänkin kun kävin kaupassa, oli kaikilla takit päälle ja visusti kiinni. Pari pipoakin taisi vilahtaa. Kuitenkin 17C kuumaa, missä t-paidalla pärjää ihan hyvin, ellei jossain meren rannalla istu.
No mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja mun pitäisi siksi olla vilukissa, mutta en ole. Päinvastoin, mulla on huono lämmönsietokyky ja helteet on ihan helvettiä.
Nyt on ihana sää ja tänäänkin kesämekossa ulkona, paljain säärin, sandaalit jalassa eikä yhtään kylmä. Yhtenä päivänä laitoin jo ohuen jakun päälle, kun näytti jotenkin niin kolealta, mutta ulkona takki oli liikaa, piti ottaa pois.
Heikosti menee, jos television sääennuste ärsyttää noin kovasti. AP on kiukutteleva aikuislapsi, joka asuu väärässä maassa. :D
AP hei, suosittelet että pakkaat tavarasi ja muutat asumaan Grönlantiin. Siellä ei tarvitse pelätä liian lämmintä säätä (yli +15 astetta) eikä valittaa joka kesä (touko-elokuu) että "helvetti kun ärsyttää nää helteet".
Päteekö tämä kaikkiin muihinkin asioihin? Urheilussa ei saa iloita Suomen voitosta jos joku venäläisjuurinen loukkaantuukin heidän tappiostaan? Ei saa iloita jossain tehdystä rauhasta koska militaristille se voi olla huono uutinen? Kaupunkien lisääntynyt väkimäärä pitäisi esittää suru-uutisena koska se tarkoittaa muuttotappiota maaseudulle?
Eihän niitä säätiedotuksia ole pakko katsoa.
Minä lopetin jo 2010 niiden katsomisen telkkarista. Meni yhtenä iltana sen verran yli se vihan tunne, jota tunsin uutistenlukijoiden ja meteorologien käytöksen vuoksi, että ajattelin, että on parasta säästää itseään.
Tsekkaan sääennusteet kyllä netistä.
Vierailija kirjoitti:
Päteekö tämä kaikkiin muihinkin asioihin? Urheilussa ei saa iloita Suomen voitosta jos joku venäläisjuurinen loukkaantuukin heidän tappiostaan? Ei saa iloita jossain tehdystä rauhasta koska militaristille se voi olla huono uutinen? Kaupunkien lisääntynyt väkimäärä pitäisi esittää suru-uutisena koska se tarkoittaa muuttotappiota maaseudulle?
Uutistenlukijoiden ja meteorologien pitäisi olla puolueettomia silloin, kun tekevät työtään. Kertoa uutiset ja ennusteet objektiivisesti ja neutraalisti. Yksityishenkilöinä voivat sitten olla mitä mieltä tahansa ja iloita ja surkutella mitä vain, se on silloin ihan heidän oma asiansa.
Mutta ei luulisi olevan ylivoimaista pitää omia henkilökohtaisia mieltymyksiään omana tietonaan, kun säästä kertoo työpaikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Heikosti menee, jos television sääennuste ärsyttää noin kovasti. AP on kiukutteleva aikuislapsi, joka asuu väärässä maassa. :D
AP hei, suosittelet että pakkaat tavarasi ja muutat asumaan Grönlantiin. Siellä ei tarvitse pelätä liian lämmintä säätä (yli +15 astetta) eikä valittaa joka kesä (touko-elokuu) että "helvetti kun ärsyttää nää helteet".
En ole ap, mutta olen oikeasti huolestunut, että miten tulen jaksamaan tulevat kesät täällä, kun tuntuu, että joka kesä helleputki väsyttää ja kuormittaa enemmän kuin edellinen. Ja ikää tulee lisää kaiken aikaa.
Mutta mitähän ne tuumisivat siellä Grönlannissa tai vaikka Islannissa, jos muuttaisin sinne köyhänä ja monisairaana "ilmastopakolaisena" suoraan "sossupummiksi"? Eivät olisi varmaan kovin innoissaan ottamassa vastaan.
Mä olen niin onnellinen nyt kun sisällä on vain 23 astetta!
Nyt pystyy taas elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heikosti menee, jos television sääennuste ärsyttää noin kovasti. AP on kiukutteleva aikuislapsi, joka asuu väärässä maassa. :D
AP hei, suosittelet että pakkaat tavarasi ja muutat asumaan Grönlantiin. Siellä ei tarvitse pelätä liian lämmintä säätä (yli +15 astetta) eikä valittaa joka kesä (touko-elokuu) että "helvetti kun ärsyttää nää helteet".
En ole ap, mutta olen oikeasti huolestunut, että miten tulen jaksamaan tulevat kesät täällä, kun tuntuu, että joka kesä helleputki väsyttää ja kuormittaa enemmän kuin edellinen. Ja ikää tulee lisää kaiken aikaa.
Mutta mitähän ne tuumisivat siellä Grönlannissa tai vaikka Islannissa, jos muuttaisin sinne köyhänä ja monisairaana "ilmastopakolaisena" suoraan "sossupummiksi"? Eivät olisi varmaan kovin innoissaan ottamassa vastaan.
Ihan nyt varovaisena kysymyksenä että mahtaisikohan elämäsi suuremmat ongelmat silloin olla jossain vähän muualla kuin sääennusteissa?