Haluaisitko olla optimistisempi?
Erityisesti teiltä, jotka olette mielestänne ei-niin-toiveikkaasti asioihin suhtautuvia, ja joiden on vaikea luottaa, että asiat sujuvat hyvin eikä mikään mene mynkään, haluaisitko suhtautua asioihin eri lailla? Onko optimistisuus mielestäsi omalla kohdallasi temperamenttikysymys vai opittu taito? Onko epäoptimistisuudestasi sinulle hyötyä?
Itse uskon, että molemmanlaisia ihmisiä tarvitaan. Esimerkiksi perheessä tai työpaikalla on hyvä, että joku esittää optimistisia ideoita, mutta on myös hyvä, että joku toinen niitä jarruttelee tai näkee ja varmistaa epäkohdat.
Ajatuksia aiheesta?
Kommentit (7)
Mielenkiintoinen vastaus! Kuulostaa siltä, että koet varmistelevuutesi voimavarana. Osittain minun on helppo yhtyä tuohon. On myös todella hienoa, että osaat käydä dialogia sisäisten lyttäävien ääntesi kanssa ja panna niille hanttiin! Miten olet oppinut?
[quote author="KirkkoSisko" time="15.09.2014 klo 11:19"]
Mielenkiintoinen vastaus! Kuulostaa siltä, että koet varmistelevuutesi voimavarana. Osittain minun on helppo yhtyä tuohon. On myös todella hienoa, että osaat käydä dialogia sisäisten lyttäävien ääntesi kanssa ja panna niille hanttiin! Miten olet oppinut?
[/quote]
Pakon edessä, sairastamani paniikkihäiriön ja masennuksen myötä. Lopulta kun jotenkin enää en kestänyt, tajusin että enhään minä ole yhtä kuin ajatukseni, vaan ajatukseni ovat vain jotain joita tulee ja menee minussa. Huomasin myös että niiden sävy vaihtelee päivittäin, eikä niillä ole mitään selkeää johdonmukaista linjaa. Tietyllä tapaa tuo tarkkailu sai ottamaan etäisyyttä ajatuksiin, eikä sen myötä enää satunnaisesti mielessä harhailevien ajatusten sisältö ole järin tärkeää. Ei ole tarvetta edes torjua kielteisiä ajatuksia, koska ne eivät haittaa mitään. Ukkospilvet saa tulla samalla tavalla kuin poutapilvetkin, kaikenlaisia tulee ja menee ja niin saa olla.
Tämän kautta olen myös tajunnut, että voin itse halutessani valita mitä ajattelen. Ei minun ole pakko pyöritellä mielessäni koko ajan vaikka jotain hiljattain sattunutta menetystä tai epäonnistumista, jos sen ajattelu ahdistaa. Voin valita olla kokonaan ajattelematta tai ajatella jotain muuta. Tai sitten tosiaan vaan tarkkailla niitä ajatuksia etäämpää, ilman että annan niiden viedä mielenrauhaani.
Haluaisin olla optimisti, vaikka väitetään, että pessimisti ei pety, mutta kun olen niin monasti siltikin joutunut pettymään... Lastani yritetään auttaa, mutta hänkään ei enää luota mihinkään, joten ei ota apua vastaan, veikkaan, etttä kuukauden sisään joutuu asumaan perhetukikeskukseen tms. En usko, että aurinko enää ikinä tähän risukasaan edes näyttäytyy...
Viitoselle. Kun nyt et oikein jaksa toivoa, niin toivotaan me muut puolestasi, että lapsesi saa parhaan mahdollisen tuen ja sinä myös
Optimisti: Lasi on puoliksi täynnä
Pessimisti: Lasi on puoliksi tyhjä
Insinööri: Lasi on väärän kokoinen
En haluaisi. Olen niitä pessimistejä varmistelijoita, jotka esim. töissä aina muistuttavat riskeistä ja vaaroista. Meitäkin todella tarvitaan, ei siitä hyvää jälkeä tulisi jos vain luovat optimistit ilman mitään kritiikkiä saisivat viedä eteenpäin kaikki ideansa ilman riskien harkintaa ja niiden ennaltaehkäisyä.
Henkilökohtaisessa tunne-elämässäni pessimismini ei haittaa minua mitenkään, koska en ota omia ajatuksiani niin kovin vakavasti. Ne on vaan jonkinlaista sisäistä puhetta, jonka sävy nyt vaihtelee, mutta ei siitä sen enempää tarvitse välittää. En usko kaikkea sen sisältöä siis todeksi, eli jos vaikka sisäinen puhe sanoo että olen kelvoton ja ruma, annan sen sanoa niin mutta en usko että olen kelvoton ja ruma oikeasti. Onpahan vaan narinapäivä.