Miten suhtaudun kaveripariskunnan eroon.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 22:53"]Ikäviä tilanteita, mutta voiko rakastumiselle mitään? Tai pitääkö elää loppuelämä ihmisen kanssa, jota ei rakasta?

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta olen tuttujen tilanteita seurannut ja näitä kysymyksiä pohtinut.

On helppo tuomita, jos ei itse ole esim. törmännnyt elämänsä rakkauteen ollessaan parisuhteessa.
[/quote

Mihin se rakkaus puolisoon katoaa? Aikuisen ihmisen tulisi ymmärtää hoitaa suhdetta, jos siis ei mitään väkivaltaa tms. ole suhteessa. Joskus siihen puolisoonkin on rakastunut ja vannonut valan, jossa luvataan tahtoa viettää loppuelämä yhdessä. Ei kenenkään avioliitto ole ruusuilla tanssimista, mutta jotkut ihmiset sortuvat ajattelemaan rakkautensa loppuneen, kun ei enää olekaan niin kivaa. Sitten kun kohdalle osuukin aivan ihana tyyppi, joka taitaa sittenkin olla se elämän rakkaus, niin ollaan valmiita heittämään avioliitto sivuun ja lapset myös.

Tunteita tulee ja menee, mutta se, ruokkiiko niitä vai ei, on itsestä kiinni. Ihminen voi päättää haluta olla vain puolisonsa kanssa, ja pysäyttää heti alkuunsa rakastumisen tunteet jotain muuta kohtaan. Vaikka ne olisivat voimakkaita, niin ajan myötä ne laimenevat, kun keskittyy hoitamaan suhdettaan siihen ihmiseen, johon rakastui kerran niin että meni naimisiin. Ajatelkaa ihmiset lapsianne, puolisoanne! Ihan oikeasti.

Meillä on lähipiirissä näitä kauniit ja rohkeat-tyylisiä kuvioita. En ole ottanut asiakseni tuomita ketään, minulla on kaikkiin ihan neutraalit tai jopa hyvät välit. Eikä kukaan ole onneksi suuttunut minulle siitä että kaveeraan "pettäjäosapuolenkin" kanssa. Näin on selkeämpää, ja kun kuvioissa on mukana lapsiakin (omien lasten serkkuja ja kavereita), niin en halua kartella tiettyjä ihmisiä.

Vaikea tilanne. Tottakai sympatiat on jätetyn puolella mutta jos se mieskin on ollut ystävä, niin kertoisin kyllä mielipiteeni ja ottaisin vähäksi aikaa etäisyyttä.

[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 22:53"]Ikäviä tilanteita, mutta voiko rakastumiselle mitään? Tai pitääkö elää loppuelämä ihmisen kanssa, jota ei rakasta?

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta olen tuttujen tilanteita seurannut ja näitä kysymyksiä pohtinut.

On helppo tuomita, jos ei itse ole esim. törmännnyt elämänsä rakkauteen ollessaan parisuhteessa.
[/quote] no pakkoko niitä lapsia on tehdä inhoamiensa ihmisten kanssa??? Tässäkin mies oli vehdannut jo sillä aikaa kun oma lapsi vielä synnärillä.

Olen itse ollut tilnateessa, juossa paras ystäväni oli se ns. toinen nainen ja hänen nykyinen miehensä jätti silloisen vaimonsa ja vauvaikäisen lapsensa. Seurattuani sitä episodia vierestä, olen todennut että en voi tuomita tuollaisessakaan tilanteessa ihmisiä niin mustavalkoisesti. Tuo mies ei silloin selvästikään ollut onnellinen avioliitossaan ja lapsi oli vähän laastariratkaisu muutoinkiin huonoon tilanteeseen. Todennäköisesti ero olisi tullut ennemmin tai myöhemmin vaikka mies ei olisikaan tavannut kaveriani. Niin julmalta kuin kuulostaakin jättää vaimo ja pieni lapsi, niin ymmärrän myös sen, että jossain vaiheessa täytyy tehdä elämässä ratkaisuja sen perusteella, miten itse kokee olevansa onnellinen eikä uhrata elämäänsä kulissien ylläpitämiseen. Kaverini ja mies hoitivat tilanteen niin hienotunteisesti kuin pystyivät, eivätkä "vehkeilleet" kenenkään selä'n takana, pysyttelivät kaverilinjalla niin kauan kuin miehen eri oli selvä. Puhuivat tunteistaan ja tilanteistaan, mutta kukaan ei käynyt panemassa ketään toisen selän takana jne.

Pointtini tässä siis on se, että asioita kannattaa yrittää aina miettiä kaikkien osapuolien kannalta. Yritä ymmärtää siis miestäkin, mutta jossain vaiheessa sinun on ehkä tehtävä valinta kavereidesi kesken, jos heillä on niin tulehtuneet välit, että toista kaveria loukkaa että hengaat toisenkin osapuolen kanssa.