Onko ainoa vaihtoehto ero?

Olen alle 30v nainen ja avosuhteessa samanikäisen miehen kanssa. Käymme molemmat kokoaikatöissä joiden lisäksi mieheni käy futistreeneissä (ei hupijuttu vaan pelannut ihan koko elämänsä) ja minä opiskelen restonomiksi. Meillä on vain yksi auto jota käytämme noin puoliksi, samoin kaikki muutkin menot menevät suhteessa puoliksi, joten raha-asioissa ei vikaa. Kumminkin kun ostimme YHTEISEN auton, sovimme, että se pysyy siistinä, jos jompikumpi tarvitsee sitä yhtäkkiä. Hetken mies pystyi pitämään lupauksen, mutta noin vuoden ajan saan joka toinen viikko olla huomattaumassa eri roskista tai tölkeistä, ja mitään ei tapahdu, roskat voi olla siellä monta päivää, kunnes mulla menee hermo ja siivoan ne sen puolesta.

Kotihommissa sama juttu, kiireellisen arjen takia ollaan jaettu kotihommat tasan, siten että deadline siivoukselle olisi perjantai jotta viikonloppuna siisti koti. Kun perjantai- ilta tulee, mies ei jaksa tai "ehdi" vaikka olisi ollut koko viikko aikaa siivota. Ja aina joustetaan ja hän kauhean valittamisen saattelemana siivoaa ehkä sunnuntaina, tai maanantaina. Kotihommien lisäksi ei tee mitään ylimääräistä (esim. pyyhi pölyjä tai järjeste tavaroita).

Useana aamuna tai töiden jälkeen joudun siivoamaan miehen jättämiä smoothiemukeja tai muita astioita ympäri olohuonetta ja keittiötä, puhumattakaan miehen nuuskankäytöstä ja niiden pussien löytymisestä kaikkialta.

Mies on aina "väsynyt" eikä jaksa tehdä kanssani mitään kivaa. Ennen kävimme vaeltamassa ja näimme kavereita yksillä, mutta ei jaksa nykyään lähteä enää mihinkään. Jos ei ole töissä tai futiskentällä, nukkuu joko 3 tunnin päiväunia (joista joudun aina häntä herättelemään, joskus jopa 2 tunnin ajan) tai katsoo ruutua.

Olen niin kyllästynyt, mutta toivon että jokin vielä muuttuisi. Itsekään en ole täydellinen, enkä niin väitä, mutta en jaksa olla kenenkään äiti. Onko jollain kokemusta että tällainen mies olisi vielä muuttunut - miten? Puhua olen yrittänyt mutta sanoo ettei jaksa kuunnella valitustani.