Mikä voisi olla vialla, jos kuukautiset suht säännölliset, muttei tärppiä?
Eli siis tuolta vauvakuumeilun puolelta tulisin teiltä viisaammilta kysymään mikä voisi olla pielessä, kun ei tule tärppiä.
Olen siis 26 vuotias ja kuukautiset on suht säännölliset (yleensä 28 päivää, mutta vaihdellut myös 27-31). Yritystä takana pian puolivuotta (juu tiedän, ei ole vielä kovin kauaa....).
Gynekologilla kävin kesäkuussa, jossa gyne totesi munarakkulan puhjenneen ja ovulaation tapahtuneen (mistä lienee moisen näki). Totesi kohdun normaaliksi, taaksepäin kääntyneeksi tosin, ja kohdun limakalvostakin hän sanoi paksuuden olevan normaali. Ovulaation pitäisi siis kaiken järjen mukaan tapahtua ja kohdussakin pitäisi kaiken olla kunnossa.
Mitä syitä tässä nyt voisi olla miksi meillä ei tärppää? Voiko kuitenkin olla, etten ovuloi, vaikka kierto on säännöllinen? Voiko sillä olla merkitystä, että olen rh-? Voiko muutaman ylimääräinen kilo vaikuttaa? En siis ole mitenkään ylipainoinen, mutta en kyllä laiheliinikaan. Omasta mielestäni olen ihan normaali. Pillereitäkään en ole aikoihin käyttänyt (viimeksi ehkä 4 vuotta sitten). Nuvaring minulla oli hetken aikaa n. 3 vuotta sitten. Elintapanikaan eivät ole mitkään älyttömän epäterveet - joskaan en ole mikään terveysintoilijakaan...
Jos jollain on antaa jotain arvauksia tai ajatuksia, otetaan ne ilolla vastaan - ja sori tämä kysymystulva. Taidan olla kyselyiässä ;).
Pohdituttaa vaan tämä asia, kun tuntuu että ystävät ympärillä vain [b]tekevät[/b] lapsia, ja itsellä iskee nykyään jopa kateus kun yksi ystävä juuri ilmoitti raskaudestaa, joka oli alkanut " ensimmäisestä kierrosta pillerien jälkeen" . Toisten iloistahan pitäisi olla iloinen eikä katkera...
Sori vuodatus. helpotti hiukan. Vaikeahan näihin asioihin on mitään absoluuttisia syitä sanoa - syyt selviävät (jos selviävät) sitten tutkimuksissa, johon meillä on vielä aikaa, kun vuosi ei ole kasassa...
Terveisin,
vauvakuumepuolelta vieraileva peipposka (niin, ja siis tähän mielentilaan voi vaikuttaa se, että kp 1 käynnissä...)
Kommentit (6)
mutta tiedän tunteen, kun kaikki saa lapsen heti, kun sitä edes toivoo. Esikoista tehtiin pitkään ja hartaasti reilusti toista vuotta, minulla säännöllinen kierto. toisen lapsen tullessa ajankohtaiseksi mentiin puolen vuoden yrityksen jälkeen tutkimuksiin. Vika spermassa. Tehtiin inssi-> raskaana. Aina ei tietysti käy näin hyvin, mutta.. Sperman tutkiminen on hoidoissa halvinta ja siitä kannattaa aloittaa, jos aloittaa. Lääkäri kyllä näkee, jos ovulaatio on tapahtunut, voit toki testata sen itsekin helposti.(kuten joku ehdottikin).
Lähes puoli vuotta on siis ilmeisesti viisi " tilaisuutta" . Kuten varmasti tiedätkin, munasolun täytyy irrota, hedelmöityä, kulkeutua kohtuun ja kiinnittyä. Sattumalla on siis suuri osuus. Lisäksi jokaisella ihmisellä on tietty määrä viallisia munasoluja/siittiöitä, joilla ei ole edellytyksiä kehittyä.
En ole koskaan kuullut, että reesustekijällä tai parilla ylikilolla olisi merkitystä.
Uskon ja toivon, että kyse on " vain" siitä, että sattuma ei ole teille ollut vielä suosiollinen. Kuten jo monesti olet varmasti kuullut, puoli vuotta on lyhyt aika. (Tuntikin on erittäin lyhyt, mutta kuluu tuskallisen hitaasti jos tuijottaa kelloa.)
Tärppionnea,
Anno
maata paikallasi peppu ylöspäin yhdynnän jälkeen? Siis tyyny siellä alla, seinää vasten tms. Suositellaan kuulemma etenkin, jos kohtu on taaksepäin kallistunut.
Puolivuotta tuntuu tosiaan ikuisuudelta, kun sitä ennen on ensin arvottu olisikohan sopivan aika nyt ja koska sitä jätettäisiinkään ehkäisy pois. Järki sen sanoo, että emme ole vielä kauaa yrittäneet, mutta järki kun pakkaa näissä vauva-asioissa niin helposti unohtumaan ;)
Kp2 näyttää jo elämä taas hiukan valoisemmalta. Toivotaan, että kyseessä on tosiaan vain tuo huonotuuri.
Siittiöistä minäkin ajattelin, että tutkimus pitäisi aloittaa, ja tänään kun töistä pääsin miehen tullessa hakemaan kuuliin niiiin uskomattoman kommentin mieheltäni. Hän oli SOITTANUT terveydenhoitajalle tms. ja kysynyt, miten ko. tutkimus tehdään, ja koska sellainen pitäisi tehdä. Th oli vastannut, että eihän teillä vielä mitään hätää ole, ja että vuoden (eli meillä puolenvuoden) päästä vasta tutkimuksiin.
taidan siis antaa luontoäidille vielä mahiksia puoleksi vuodeksi. Tosin jotenkin ihmetyttää se, että jos kerran siittiöiden tutkimus on todella yksinkertainen toimenpide, miksei sitä voida tehdä aiemmin? Tuntuu turhauttavalta, että jos " vika" on spermassa ei sitä saa tietää vasta, kuin vuoden kuluttua yrityksen aloituksesta.
Tuota " tyynytemppua" en ole kokeillut. Pitääpä kokeilla. Kuulostaa ihan loogiselta.
Kiitos tosiaan teille kun jaksoitte kommentoida! Eiköhän se vaavi sieltä meille kaikille keinolla tai toisella tule. Adoptiolla viimeistään :)
jälkeen. Yksityisellä voi spermatestin tehdä milloin vain myös ilman lääkärin lähetettä, lähetteen kanssa vähän halvempaa. Ei kyllä tonneja maksa ilman lähetettäkään.. Ja jos sieltä ei vika löydy, kannattanee odottaa vielä se puoli vuotta.
periaatteessa ei minkään tarvi olla vialla. Puoli vuotta on vielä lyhyt aika yritykselle, vaikka se tuntuu varmasti kp1 aina kamalalta. Normaali suositushan on vuosi yritystä (ja sitten apuja tms.) Lapsettomuus on siinä mielessä kurjaa, että vaikka kaikki näyttäisi OK päällepäin (värkeissä siis), voi olla että tulosta saa tahkota vaik kuin kauan. Eli siis silloin puhutaan selittämättömästä lapsettomuudesta.
Yksi asia mikä minulle tuli mieleen, että tutkituttakaapa miehen sperma. Se on joskus se kompastuskivi. Tai ei niin joskus, TYKSin vihkon mukaan kolmannes johtuu miehestä, kolmannes naisesta ja kolmannes molemmista. Ja sen selittämättömän lapsettomuuden osuus oli 10-15 %.
Kotikonstein ovulaatiot selviää joko apteekista, marketista tai netistä tilattavien ovulaatiotestien avulla. Helppoja käyttää ja kertovat jo paljon. Pieni ylipaino ei ymmärtääkseni haittaa, ei haitannut ainakaan meillä hoidoissa eikä minulle koskaan mitään sen suuntaista edes vihjattu.
Tsemppiä!