Ovatko vuokra-asunnot huonoja kasvuympäristöjä?

Ja oma asuinalueemme on oiva esimerkki siitä etteivät vuokra-asunnot todellakaan ole aina missään kurjissa slummeissa.



Ja tosiaan, löytyy niitä hulluja ja häiriköitä hienoiltakin alueilta. Meidän yhden tutun alakertaan (kallis alue keskustassa) muutti varakas keski-ikäinen mies, jolla sitten oli pieniä mielenterveysongelmia, piti kirjaa naapureiden menemisistä (siis paperilla), väitti näiden häiriköivän tahallaan ja uhkaili muita asukkaita. Tutun ovella kävi puukon kanssa selittämässä, että " Yritä vaan, mä oon varautunut" heilutellen veistään. Ja siis omistusasunnoista kyse, kahjukin oli omassa asunnossa, ei vuokralla.

kun me asumme vuokralla, mutta pienellä omakotitalo alueella... Mutta itse olen asunut pienenä aina vuokralla kaupungin taloissa, ja aina oli kavereita pihassa ja samassa talossa. Ei ollut pitkä matka kipittää kaverin luokse leikkimään, ja koulumatkoillakin oli iso joukko menossa kouluun samaan aikaan...

ei tosin kaupungin asunnossa, vaan vuokranantajalla, jonka väki oli lähinnä omia työntekijöitä ja jonkin verran muuta tavallista porukkaa.

Ihanaa oli! Lapsilla oli aina kavereita ja vanhemmilla seuraa. Lapsilla varmasti onnellinen lapsuus, yhteistä tekemistä, paljon kavereita. Vieläkin pidetään yhteyttä toisiimme, vaikkei naapureita enää ollakaan. Monet ovat muuttaneet muualle omistusasuntoihin, niin mekin. Nyt ei uudessa taloyhtiössämme ole lapsille juurikaan seuraa, ja taloyhtiössä asuu joitain alkoholisoituneita ihmisiä. Tosin lapset sen verran jo isompia, että kavereiden luokse pääsee itse liikkumaan.

Ei ole samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja taloyhtiön kokouksissa mummot nitisee lasten leikkipaikkojen kohentamisesta :(

Eiköhän ne häiriöluukut löydy kaupungin vuokrataloista joissa vuokra on halpa ja muuttamaan pääsee ilman takuumaksuja.

Ei välttämättä noin. Me asumme kunnan vuokra-asunnossa halvalla, ei ollut takuuvuokraa, ja miellyttävämpää asuinympäristöä en voisi kuvitellakaan. Olemme viihtyneet samassa osoitteessa jo 20 vuotta, t. 17

Mä olen kasvanut vuokra-asunnossa, lähiössä. Pihassa oli aina seuraa :) Olen aina ollut ns. kiltti tyttö, ja pärjännyt yleisten mittapuiden mukaan. Eli kyllä koti ja perhe vaikuttaa suuresti, sitten murrosiässä kaverit, joita yleensä saa koulusta/harrastuksista.

Oma mieheni eli huonomaineisella alueella villin nuoruuden, kavereissa oli huumeiden käyttäjiä, bileissä sattui ja tapahtui, oli ilkivaltaa jne. Koulu meni korkeintaan keskinkertaisesti, lukioon kuitenkin meni sen kummemmin miettimättä. Vikana vuonna petrasi, pääsi ekalla yrittämällä yliopistoon haluamalleen alalle, jolta nyt valmistelee väitöskirjaa. Ihan normaali ihminen, ei mikään juoppo tai väkivaltainen, tekee töitä jne. vaikka tosiaan välillä pyörittelen päätä sen teinivuosien muisteloille.

Mielestäni sillä onko asunto oma/vuokra ei asian kanssa ole mitään tekemistä.



Enemmän kuin asuntoalue lapseen vaikuttaa vanhempien kasvatustaidot/kodin ilmapiiri ja myöskin lapsen persoona.

Enemmän vaikuttaa missä tämä vuokra-asunto sijaitsee.



Vuokra-asunnoissa yleensä ei voi valita naapureitaan. Toista on kun ostaa oman kodin jostain paremmalta alueelta, niin voi olla varma, ettei naapuriin muuta mitään sosiaalitapauksia.

vai onko kyse vain siitä etät se on piilossa?

Tästä on suruullisen kuuluisia esimerkkejä

Vierailija:

vai onko kyse vain siitä etät se on piilossa?

Äitini oli yh, joten ei ollut kummoisempaan varaa. Kunnon ihmisiä olimme kuitenkin... Tosi ankea oli se pihaympäristö: 4 isoa kivikolossikerrostaloa, pari keinua ja hiekkalaatikot. Ympärillä oli kyllä paljon metsää ja siellä me lapset oikeastaan enemmän aikaa vietettiin kuin pihalla.



Ratkaisevaa on minun mielestäni se kaveripiiri, johon ajautuu. Siinä meidän pihallakin oli niitä liimanimppaajia ja keskikaljan kittaajia, mutta oli siellä sitten meitä kilttejäkin, jotka pärjäsivät joten kuten koulussa. Noille imppaajille ei sitten kovinkaan hyvin käynyt elämässä, me kiusatut kiltit pärjäsimmekin sitten ihan mukavasti.

Olen onnellinen siitä, että saan kasvattaa lapseni tismalleen samanlaisessa ympäristössä kuin missä itsekin kasvoin: rauhallisessa lähiössä Helsingin kupeessa. Piha on ihanan iso ja turvallinen ja siellä on aina juttuseuraa. Kunnalliset ja muut peruspalvelut ovat kävelymatkan päässä, jopa 3-vuotiaan kävelymatkan, ja 10 minuuttia autoilua vie meidät isoon kauppakeskukseen. Alueen vanhemmat tuntevat melkein kaikki toisensa ainakin näöltä ja olo tuntuu siksi turvalliselta, mutta silti alue on sen verran suuri, ettei tarvitse tuntea velvollisuutta moikata kaikkia vastaantulijoita. On kouluja ja päiväkoteja mistä valita aivan tuossa nurkan takana ja lapsilla on harrastuksia helppojen kulkuyhteyksien päässä. Lähimaastossa on hyviä paikkoja isompien lasten leikkiä seikkailuleikkejä " ilman" aikuisia, jotka kuitenkin ovat melkein huutoetäisyydellä kotona ollessaan. Asunnossa on tarpeeksi neliöitä. Lumi- ja puutarhatöitä ei tarvitse tehdä, joku hoitaa ne puolestamme ja kaikki menee kohtuuhintaisen vastikkeen piikkiin. Taloyhtiöllä on saunat, grillit, puutarhakeinut, hiekkalaatikot, keinut, kiipeilytelineet sun muut, jotka pidetään hyvässä kunnossa. Tästä omistusasuntoparatiisista maksamme yhteensä 1100 euroa kuussa (vastike+laina). Asunto ostettiin aikanaan periaatteella " tässä voisimme asua eläkepäiviin asti" eikä mieli ole 4 vuodessa muuttunut.



Ja minusta vuokra-asuminen on sikäli pöhköä, että siinä heittää rahaa menemään kun voisi säästää omaa aivan samoilla kustannuksilla (tätä ennen asuimme vuokralla, joka ei ollut paljoa pienempi kuin nykyiset asumismenot).

Vuokralla voi asua missä tahansa. Meidän ystäväy asuu ns. arvostetulla ja kalliilla alueella vuokralla paritalossa. Samalla rahalla lyhentäisivät jo melkoista lainaa. Ei se vuokralla olo ole aina jotain betonilähiön kaksiota viidelle hengelle...



Ja toisekseen, eikö niitä esimerkkejä perheväkivallasta, juopoista ym. ns paremmissakin piireissä ole riittävästi....

Niihin kaupungin vuokrataloihinkin on vuosien jonot...

eli vaikka ovat kauniilla paikoilla niin asukkaita löytyy joka lähtöön ja valitettavasti eivät kaikki siitä rattoisammasta päästä. eli meidän kaupungissa niihin kyllä keskittyvät useimmat järjestyshäiriöt (poliisi usein paikalla) jne. itse en sen vuoksi niihin haluaisi muuttaa. tuttavaperhe asuu tilapäisesti siellä ja heillä on vaikeuksia löytää lapselle kavereita, jotka eivät piirtelisi seiniin jne. mutta ei kai kaikkialla ole yhtä huonosti asiat? meillä muuten vuokrat ovat noissakin taloissa kalliita. kaksiostakin saa pulittaa 500 euroa!

teni omistusasunnossa kerrostalossa ja ankeaa oli, sillä talossa oli vain yksi leikkikaveri muut mummoja.

Ei ole järjestyshäiriöitä eikä sosiaalitapauksia. Tähän taloon on asukasvalinnassa ollut tiukat kriteerit, joten ei tarvitse pelätä itseni eikä lasten puolesta.

Kaikki lapsiperheet tässä ovat ihan normaaleja, useimmissa perheissä ainakin toinen vanhemmista käy töissä ja lapsista huolehditaan hyvin. Ympäristössä on siistejä puistoja ja maaseutua ja luontoa on lähellä. Ehkä jossain Helsingin suurissa lähiöissä ongelmat ovat enemmän näkyvissä, toisin kuin tällaisessa keskikokoisen kaupungin pienessä lähiössä. Tai näkeehän täälläkin laitapuolen kulkijoita, mutta he asuvat eri taloissa vähän kauempana.



En siis näe mitään syytä, miksi lapsemme eivät voisi kasvaa tasapainoisiksi täälläkin, mutta koska itse viihdyn maaseutumaisemmassa ympäristössä, hankimme juuri oman kodin maalta.