Miten hitossa mä onnistun laihduttamaan?
Kaikki hyvin kotona. 3 tervettä lasta ja rakastava mies. Olen maaliskuusta saakka käynyt kuntosalilla kuntoilemassa spinningistä kahvakuulaan. Kesällä kävin harvemmin, mutta viikossa 3-6 kertaa. Koulujen alettua olen käynyt ahkerasti siellä, mutta pitänyt myös huolta palautumisesta. Mä olen 158/66 ja nyt on käynyt niin, että mulla alkaa käymään housut pieneksi. Epäilen, että lihakset kasvaneet niin paljon, että alkavat olemaan tiukkoja enkä saa enää mun "läskifarkkujakaan" jalkaan. Tai saan, mutta pursuan siitä niin ettei mikään paita peitä makkaroita.
Ongelmana on se, että syön liikaa. En pysty syömään terveellisesti. Pakko saada herkkuja sipseistä suklaaseen. Vitamiinejakin olen syönyt säännöllisesti koko tämän vuoden, joten minkään puutoksenkaan ei luulisi olevan kyseessä.
Selvästi myös aineenvaihduta toimii, koska en ole ikinä hikoillut treenatessa näin paljon ja olen käsittänyt, että se on hyvä juttu. Mutta miten hemmetissä saan tuon ruokapuolen kuntoon? Olen yrittänyt kaikkea. Kokeillut vanhoja, mulle tehtyjä ateriasuunnitteluja, tiettyä määrää kaloreita päivässä, antanut luvan syödä miten haluan jne. Kokeilin jopa paastoa, mutta siihenkään en pystynyt. Aivan järkyttävä mässäämisen himo ja haluan päästä eroon siitä!
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 12:50"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 10:28"]
Karppaus on hyvä. Alkuvaiheen (induktion) jälkeen ruokavalio voi olla hyvinkin monipuolinen ja kasvisten voimalla jaksaa liikkuakin. Ekat pari viikkoa on oltava tosi tiukkana päästäkseen ketoosiin. Kaloreita ei tarvitse laskea missään vaiheessa ja silti paino putoaa, aluksi hyvinkin nopeasti. Voit herkutella ihanilla juustoilla, lihoilla, kalalla, rasvaisella jugurtilla ja kermalla. Itselläni veriarvot pitkänkin karppauksen jälkeen tosi hyvät. Suosittelen tutustumaan Atkinsin kirjallisuuteen, voit päästä pois läskihelvetistä etkä enää edes kaipaa hiilariherkkuja!
[/quote]
Ketoosi ei ole laihtumisen edellytys.
[/quote]
Sokerihimo olikin se ongelma
[/quote]
Siihenkään ei tarvita ketoosia.