Suru eron jälkeen

Ei ole koskaan ennen ollut näin vaikeaa päästää irti  - ehkä ne 11 hyvää vuotta painavat kuitenkin niin paljon vaakakupissa, ettei rakkaus kuole kovin helposti.

Joku sanoi, että suremiseen riittää yleensä max. 2 vuotta. Yksilöllisiä eroja toki on, mutta suunta on koko ajan parempaan päin.

Meillä on pian erosta kaksi vuotta, oltiin naimisissa 15 vuotta. Elän omaa elämääni melko tasapainoisena, mutta en onnellisena. Suren mieheni menetystä joka päivä. En voi uskoa että elämääni tulisi joku toinen mies, enkä edes halua ketään muuta. Teen kaikkea mikä tekee minut tyytyväiseksi, enkä ole masentunut, mutta elämäni on tyhjää. Jos exäni haluaisi tulla takaisin, ottaisin hänet heti.

16: noin minäkin ajattelen omasta miehestäni. Olen koittanut löytää tekemistä ja ystäviäkin on, mutta miestäni ei kukaan voi korvata. Tietääkö miehesi nämä tunteesi?

t. ap

16: mikä vei teidät erilleen?

Minulla erosta vuosi, enkä usko että "selviän" siitä pettymyksestä ja wpäonnistumisesta koskaan, vaikka oma ja lapsen elämä löysikin aika nopeasti uuden suunnan ja tasapainon. Miestä en kaipaa enkä sure, hän itse teki virheensä ja vastaa seurauksista, mutta lapsen puolesta suren ikuisesti: sitä että ydinperhe hajosi, sitä ettei saanut sisaruksia, sitä että meillä on taloydellusesti nyt aika tiukkaa jne. Mutta anoa asia mihin itse voin vaikuttaa, on olla hänelle mahdollisimman hyvä äiti, munä en häviä hänen elämästään mihinkään, siis voin vaikuttaa vain itseeni, ja sitä kautta ehjä lapsen hyvinvointiin.

Minulla meni kolme vuotta päästä avioerosta jotakuinkin jaloilleni. Mutta se oli raju ero, väkivaltaa yms.

Tuo on vähän kuin kuolema, eka vuosi on pahin ja sitten pikku hiljaa helpottaa. On ihan normaalia olla poissa tolaltaan kuukausia, jopa se koko ensimmäinen vuosi.

Aika vähän eronneita palstalla...

Pisin suhde alls 6 v . Aina hänellä on paikka sydömessäsi. Aina auttaa tuntuu kun kaikki kaatuu. Kyllä sinä selviät vaikka nyt ei tunnukkaan siltä. Vai saisitteko asiat puhuttua? Suhde voisi jatkua? Tärkeätä että puhut asioista ja saat ammattiapua ehkä masennuslääkityskin olisi hyvä. Amanda84

Erosta vajaa vuosi, en ole vieläkään selvinnyt. Yhteistä elämää oli 13v. Eli kauan menee!

Kiitos kokemuksista ja lisää, kiitos! Näistä on minulle apua.

t. ap

Nyt ehkä ymmärrät sun miehen olotilaa, sitä, miten toivottomalta ja surulliselta ja samalla vihaiselta hänestä on tuntunut mustasukkaisuuskohtauksissaan. Hän teki hyvän ratkaisun teidän molempien puolesta.

Hetkittäin tuntui pahalta vielä vuodenkin jälkeen. Vaihteli aika rankasti. Eihän se suhteen pituus korreloi surua, ei myöskään toipumista. Elämässä on vain niin et mikä on ollutta, on ollutta ja eteenpäin elävän mieli. Jos on ollut noin hallitseva ja vainoharhainen mies, niin ehkä saisit joltain terapeutilta apua ja alkaisit nähdä, oletko ollut esim. alistettu. Selviät jos vain haluat, mutta älä katkeroidu. Toi jättänämisen syy kuulostaa siltä, et älä järkyty jos sillä on vaikka toinen, varaudu jo asiaan niin ettet romahda.

Miehen mustasukkaisuutta kesti vain viimeisen vuoden. Hän ei koskaan ollut väkivaltainen eikä alistanut minua. Mustasukkaisuus näkyi vain erilaisena tenttaamisena. Se liittyy selvästi vuoden takaiseen sairastumiseen, henkiseen romahtamiseen eikä ollut suhteessamme ongelma tuota ennen. Siksi suru on suuri.

Kasi on sikäli oikeassa että epätoivoinen tilanne ajoi miehen toisen naisen luo keväällä. Tuo suhde on tosin nyt päättynyt. Ymmärrän miestä kyllä. Jos on niin paha olo kuin hänellä oli, ei välttämättä tule ajateltua rationaalisesti.

Ap jatkaa. Käyn terapeutilla kerran 1-2 viikossa, aloitin heti toukokuussa ihan kaiken varalta. Näen asiat aika hyvin vuoden takaisen sairastumisen läpi enkä mielestäni ole katkera. Rakkautta, ymmärrystä ja anteeksiantoa on todella paljon jäljellä juuri siksi, että saimme 11 hyvää vuotta.

Nosto

Sanotaan, että erosta toipumiseen menee kuukausi per vuosi. Eli sinun tapauksessa saattaa mennä vuosi. Itse aloin potea eroahdistusta vasta 4-5 kk eron jälkeen, kun ex-mieheni löysi uuden naisen. Uusi suhde mulla alkoi 11 kk erosta ja toi valtavan helpotuksen ahdistukseen.

Kuusi vuotta meni.. jotta olin toipunut yhdeksän vuoden suhteesta jossa lapsi niin että koen olevani vihdoin täysin kuivilla asiasta. Usein toki pitkiä aikoja, melkein vuosia jo kuvittelin niin mutta aina suru ja kaipuu yms. Jos kuitenkin ajattelu palasi. Nyt vihdoin tunnen olevani asiasta täysin vapaa, ja tämä toivottavasti jatkuu loppuun asti. Toivon sinulle ettet ihan näin kauaa kristillisiä. Varmasti on myös paljon kiinni omasta luonteesta ja edellisen suhteen laadusta. Jaksamista ja kohti uusia tuulia, täällä eletään vain kerran :)