Lapsen karjuminen- onko normaalia?

Naapurissamme asuu perhe joilla on pieni suloinen n. 2-vuotias tyttö. Tyttö on vauvasta asti ollut hyvin äänekäs, itkee ns. karjuen, eli ei siis vikise tai itke normaalisti vaan karjuen, vetää henkeä ja sitten karjuu, vetää taas henkeä ja karjuu. Tämä ei ole meitä ennen haitannut koska vauvat on äänekkäitä ja olemme tienneet mistä ääni johtuu.

Nyt kuitenkin lapsi on jo 2-vuotias ja keuhkojen kapasiteetti alkaa olla niin suuri että tuo karjumisitku kantautuu meille ja on todella häiritsevää. Häiritsevää siitä tekee myös sen, että kuulostaa siltä että lapsi on jätetty yksin itkemään. Esim. aamuisin kun lähden töihin ja laittaudun vessassamme kuulen helposti sen karjunnan enkä ketään esim. hyssyttelemässä. (Tähän täytyy vielä kertoa että emme asu Suomessa eikä täällä ole väliovia eikä kunnolla tiivistettyjä ovia eli kuulen kaiken mikä tapahtuu naapurin oven sisäpuolen läheisyydessä). Perheen isä lähtee töihin n. 10 min aikaisemmin kuin minä ja kuulen hänen puhuvan jotain tytölle, sitten käy ovi ja tyttö jatkaa hetken päästä karjuntaansa. Tyttö siis mielestäni ei edes nuku pariskunnan makuuhuoneessa vaan sen ulkopuolella. Naapurin asunto on samanlainen kuin meillä eli kaksio.

Lapsi on päivisin kotona äitinsä kanssa ja karjuntaa kuuluu pitkin päivää. Olen huomannut etteivät juurikaan ulkoile.

Olen miettinyt onkohan tarkoitus kasvattaa lapsesta itsenäinen tai jotain tällä pelillä mutta 2-vuotias on aika pieni mielestäni tuohon. Entä kulttuurilliset erot? Perhe on Aasiasta ja aluksi vitsailimmekin että saivat pienen lohikäärmeen kun vauva oli niin äänekäs. Nyt alkaa olla kuitenkin vitsit vähissä sillä tuo karjuntaitku voimistuu vaan lapsen ja keuhkojen kasvaessa.

Mitä mieltä olette, onko ihan normaalia lapsiperheen arkea? Olen miettinyt pitäisikö ottaa yhteyttä lastensuojeluun? Tyttö näyttää kyllä onnelliselta ja hyvinvoivalta kun häntä näen rapussa ja pihalla. Perheellä myös näyttää olevan asiat ainakin ulkoisesti kunnossa.