Nämä asiat haluaisin kuulla läheisteni suusta, mutta en kuule
"Olisi ihana nähdä!"
"Miten sinä voit?"
"Tehdäänkö (vaikka ensi viikolla/ensi kuussa/ensi vuonna) jotakin mukavaa yhdessä?"
"Tulisitko käymään meillä?"
jne.
Onko täällä kohtalotovereita? Olen aina se, joka soittaa tai viestittää, ehdottaa näkemistä ja tekemistä. Ja ei, en soita ja viestitä koko ajan ja joka viikko. Kyse on omista sisaruksistani, ja kavereista tavallaan myös. Tuntuu, että olen jossakin yksinäisyyden ja outouden limbossa, josta katselen muiden tavallisen mukavia elämiä ja ihmissuhteita.
Kommentit (8)
Sama täällä.
Minä olen aina se joka soittaa ja ehdottaa tapaamista.
Aikoinaan opin, että tyhmille ihmisille ei pidä olla ystävällinen, he kuvittelevat sitä ystävyydeksi. Ei tulisi edes mieleen jollekin ripustautujalle soitella, että koska nähdään, siitä ei pääse ikinä eroon.
Ihmissuhteissa konmaritus on paikallaan, jos ihmiset alkavat ahdistaa. Epäilen, että ap on juuri sellainen, joka imee muista energian.
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan opin, että tyhmille ihmisille ei pidä olla ystävällinen, he kuvittelevat sitä ystävyydeksi. Ei tulisi edes mieleen jollekin ripustautujalle soitella, että koska nähdään, siitä ei pääse ikinä eroon.
Ihmissuhteissa konmaritus on paikallaan, jos ihmiset alkavat ahdistaa. Epäilen, että ap on juuri sellainen, joka imee muista energian.
Jos näin on, miten sen voin itse tietää? Jos muistelen viimeistä kertaa kun tapasin kaveria, se meni niin päin että hän puhui ja minä kuuntelin. Tosin aihekin oli sellainen, että kuuntelin hiljaa ja aika järkyttyneenä. Mutta siis en papattanut päälle, en neuvonut, enemmänkin kysyin välillä jotakin. Sitten taas kuuntelin.
Ymmärrän kyllä sen, että voin ollakin ihminen jonka kanssa on hankala olla. Mutta saan silti surra asiaa, saan kirjoittaa tänne ja etsiä vertaistukea. Ja sinällään olisi ihan reilua, että näin anonyymilla palstalla ilkeilyn sijaan ihmiset kertoisivat, mistä merkeistä energiasyöppö ihminen itse voi tunnistaa toimintaansa. Helppo se on konmarittaa ihmiset, eikä se kiellettyä ole. Mutta vaikea kasvaa ihmisenä, jos ei yhtään tiedä, missä menee pieleen. Ap
Ovatko nämä sinun sisaruksesi ja tavallaan myös kaverisi parisuhteissa / perheellisiä?
Itse ainakin tunnistan sen ajan sellaisena järkyttävänä kalenterikiireenä. Oli harrastuksia ja kaverisynttäreitä, neuvolakäyntejä ja jonkin verran myös ruuhkaa tuolla työelämän puolella kun vasta oli oman uran alkupuolella.
Näimme ystävien kanssa tosi harvoin, mutta minä ainakin olin tosi kiitollinen sille yhdelle, joka pari kertaa vuodessa jaksoi järjestää sen, että etsimme jonkun yhteisen "mennään pizzalle" ajankohdan (seuraavaan kuuhun) - eli niitten sun ystävien puolesta: Kiitos siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan opin, että tyhmille ihmisille ei pidä olla ystävällinen, he kuvittelevat sitä ystävyydeksi. Ei tulisi edes mieleen jollekin ripustautujalle soitella, että koska nähdään, siitä ei pääse ikinä eroon.
Ihmissuhteissa konmaritus on paikallaan, jos ihmiset alkavat ahdistaa. Epäilen, että ap on juuri sellainen, joka imee muista energian.
Jos näin on, miten sen voin itse tietää? Jos muistelen viimeistä kertaa kun tapasin kaveria, se meni niin päin että hän puhui ja minä kuuntelin. Tosin aihekin oli sellainen, että kuuntelin hiljaa ja aika järkyttyneenä. Mutta siis en papattanut päälle, en neuvonut, enemmänkin kysyin välillä jotakin. Sitten taas kuuntelin.
Ymmärrän kyllä sen, että voin ollakin ihminen jonka kanssa on hankala olla. Mutta saan silti surra asiaa, saan kirjoittaa tänne ja etsiä vertaistukea. Ja sinällään olisi ihan reilua, että näin anonyymilla palstalla ilkeilyn sijaan ihmiset kertoisivat, mistä merkeistä energiasyöppö ihminen itse voi tunnistaa toimintaansa. Helppo se on konmarittaa ihmiset, eikä se kiellettyä ole. Mutta vaikea kasvaa ihmisenä, jos ei yhtään tiedä, missä menee pieleen. Ap
Ap älä välitä näistä palstan negaajista.
Ystäväsi elämä kuulostaa siltä, että hänellä on täysi työ pärjätä sen kanssa (jos siis sen osa-alueesta järkyttyneenäkin kuuntelit) - ehdotan että koitat jaksaa olla se hyvä ystävä, joka jaksaa ehdottaa tapaamista ja raahata hänet hetkeksi pois elämästään.
Myöhemmin hän ehkä jaksaa olla se aktiivisempi.
Ei siinä vuoroja kannata laskea.
Pari vuotta yrittänyt ehdotella tapaamisia tai jotain yhteistä tekemistä, mutta kalenteri tuntuu aina olevan täynnä tärkeämpiä tapaamisia, tärkeämpiä ihmisiä.
Ne nykyiset lyhyet nykyään harvassa olleet hetket ovat olleet kaikki minun aloitteesta.
Tai sitten seura ei ole mieleistä, mikä tuntuu olevan se järkeenkäypä vaihtoehto. Tällehän en mitään voi, joten nyt luovutan.
up