Lue keskustelun säännöt.
Hain apua masennukseen...
09.09.2014 |
Kävin juttelemassa lääkärille masennusoireista. Pitkään jo on ollut voimaton olo, tuntuu ettei millään ole mitään väliä, jatkuvasti itkettää, itsemurhahaaveita on (haaveita, mutta ei oikeita aikeita kuitenkaan). Nyt oli viimeisen 3 kuukauden aikana tullut useampi iso vastoinkäyminen, joka sitten lamaannutti ihan kokonaan. Lopulta en enää vain kyennyt poistumaan kotoa. Itkin sängyssä päivätolkulla, en "voinut" vastata puhelimeen, jätin menemättä töihin ilmoittamatta mitään (koska tuntui ettei kertakaikkiaan ole väliä) ja luonnollisesti työsuhteeni purettiin tämän johdosta tekstarilla (olin siis koeajalla, ja ymmärrän tämän eikä se haittaa koska en vain "pysty" töihin).
Lopulta eräs läheiseni varasi ajan lääkäriin puolestani ja saattoin ihan ovelle asti. Lääkäri kuunteli kun vähän aikaa itkin vain että en jaksa, en pysty enkä halua olla enkä elää tai tehdä mitään. Lupasi kirjoittaa lähetteen eteenpäin. Nyt postissa tuli kirje että lähete on käsitelty ja että noin 6kk päästä pääsen varaamaan aikaa kaupungin mielenterveysyksikön avohoitoon jossa kartoitetaan hoidon tarvetta ja toteutusta.
Voi vittu. Olisi varmaan pitänyt uhkailla sillä itsemurhalla. En liene akuutti tapaus kun en jaksa edes itseäni tappaa. Ja okei, ehkä en olekaan, mutta puoli vuotta?!
Kommentit (18)
toivottavasti sait edes lääkkeitä, ne auttavat ensihätään. Ja terkkareissa on usein terveyskeskuspsykologi, jonka kanssa voi käydä juttelemassa, soita ja kysy, sinne pääsee yleensä nopeammin ja siitäkin voi olla paljon apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai nyt edes lääkereseptin sait? Useimmat saa valitettavasti pelkästään sen, eikä mitään muuta apua ollenkaan... Mutta ethän sinä nyt tuossa tilassa voi puolta vuotta ilman MITÄÄN apua odottaa, ne lääkkeet sentään poistaisivat pahimman tuskan!
En saanut lääkkeitä. Aihetta sivuttiin kyllä, mainitsin lääkärille, että olen vuosia sitten syönyt citalopram-lääkettä kahden vuoden ajan, mutten huomannut tuolloin mitään vaikutuksia tai vähääkään apua. Tuolloin olin tosin nuori ja silloiselle henkiselle pahoinvoinnille oli oikea, konkreettinen syy. Kun helvetillinen elämäntilanne helpotti, helpotti olokin. Sittemmin on ollut noin 6-7 vuotta ihan normaali olo ylä- ja alamäkineen (eli huonoja aikojakin, mutta sellaisia ajallaan ohi meneviä ja hallittavissa olevia). Nyt vain tuli jotenkin... en tiedä. Energiat on vaan loppu. Kaiken voisi kiteyttää siihen että en vain JAKSA. En jaksa työskennellä oman elämäni eteen, en hoitaa arkipäiväisiä asioita tai panostaa omaan hyvinvointiini. En välitä. Olen loppu. En ole fyysisesti väsynyt, vaan henkisesti. Haluaisin vain kuolla pois, mutten jaksa tappaa itseäni (enkä halua levittää murhetta läheisiini). En jaksa ylläpitää ihmissuhteita, en vastata puhelimeen enkä viesteihin enkä varsinkaan nähd ketään. Välttelen kotoa poistumista viimeiseen asti, välillä käyn lähikaupasta ostamassa jotain syötävää, mutta ruokahalua ei ole. En kertakaikkiaan jaksa edes miettiä, mitä teen nyt kun työt meni alta. Lopputili varmaan tulee, sitten pitäisi hakea jotain kela-tukia, mutten jaksa. En vaan jaksa. Enkä välitä.
Mene lääkäriin, esitä psykoottista ja uhkaa itsemurhalla. Pääset M1-lähetteellä tarkkailuun.
[quote author="Vierailija" time="09.09.2014 klo 12:18"]
Mene lääkäriin, esitä psykoottista ja uhkaa itsemurhalla. Pääset M1-lähetteellä tarkkailuun.
[/quote]
Suoraan sanottuna, ei yhtään kiinnosta vetää mitään showta. En jaksa olla dramaqueen, en liioitella tai valehdella. Ylipäätänsä en jaksa olla yhteydessä yhtään mihinkään. Jos hoitoa pitää vaatimalla vaatia, vetää itkupotkuraivarit jne niin... ei. Ei vaan kiinnosta. En halua soittaa minnekään, en jaksa selittää mitään kenellekään (....no okei, tässähän nyt selitän, mutta niin...).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten onkin vaikeampaa.
Mene yksityiselle? Aloita urheiluharrastus ja tee elämäntaparemontti.
Missä kunnassa toimitaan noin päin helvettiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mieltä olit elämästäsi ennen tätä romahdusta?
Mene psykiatriseen päivystykseen. Sanot ette jaksa elää etkä edes nousta ja mennä kotiin. Ei ne sua voi väkisin laittaa kotiin, osastolle pääset ja sitä kautta saat heti apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykiatrinen päivystys. Joko menet ta soitat.Ja sanot nuo mitä kerroit. Otra joku mukaan avuksi jos voit/haluat. Tai jos et jaksa muuta niin lähetä tän ketjun osoite edes sähköpostilla vaikka äidillesi, kiltti jooko. Terveisin yksi joka on avun saanut joskus.
Jos on rahaa mene yksityiselle psykiatrilla.Kävin itsekin sain masennuslääkkeen,uni ja rauhoittavan lääkkeen.Psykiatri vielä soitti seuraavalla viikolla ja kyseli vointia.Käynti maksoi n.100 euroa.tunnin aika oli.Sain myös sairauslomaa kolme kuukautta.Minulla keskivaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriö.Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8, masentuneelle ei sanota että tee elämäntaparemontti tai aloita uusi urheiluharrastus. Jos ongelma on ettei pääse sängystä ylös eikä jaksa ja kaikki tuntuu toivottomalta. Vittu miten kyrsii nämä auttajat!!!!! Jos se masennus katoaisi sillä että joku sanoo että yritäppäs nyt hiukan ja tee sitä ja tätä niin maailmassa ei olisi masennusta!
14, olet oikeassa tuossa urheiluharrastuskommentissasi, mutta minä ainakin yritin ihan rehellisesti auttaa. Palasin vielä kertomaan, että ap sinulla on kuitenkin siinä mielessä vielä paremppi tilanne tämän perusteella kuin minulla oli, että sait pitkän ja hyvin kerrotun jutun tänne. Minulla ei silloin onnistunut tavallisen sähköpostinkaan lähettäminen, tai siinä meni monta tuntia, kun piti sopia tapaamisaika ja selittää jotain perusteluja, viestin kirjoitus oli aivan hirvittävän vaikeaa. Ajatus ei kulkenut, pätki, enkä muistanut mitä piti kirjoittaa. Lisäksi mulla oli ihan hirveän hankala saada kirjoitettua pitkää virkettä, missä olisi sivulause. Unohdin yksinkrtaiseesti jo lauseen alun enkä näin ollen saanut sitä kokonaista virkettä edes päässäni muodostettua. Terveisin, nro 12.
Ja ap, soita äidillesi tai sille läheiselle joka sinut viimekis vei. Kerro että uusi yritys täytyy ottaa. Ymmärrän että sinua itseäsi ei kiinnostaisi, mutta tuo fiilis kuuluu siihen sairauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ap sulla ole lapsia? Mulla on kaksi teiniä ja olen about samassa jamassa... :(
Todella kurjaa, että törmäsit tällaiseen auttamattomuuteen, kun vihdoin hait sitä apua. Niin käsittämätöntä kuin se onkin, niin hoidon alkuvaiheessa potilaan pitää olla itse tosi aktiivinen ja ottaa itse selville asioita. Selvittää minkälainen apu itselle olisi parasta ja vaatimalla vaatia sitä. Suomessa on aika monenlaista apua masentuneelle. On avo-osastoa, jossa voit olla jonkin tietyn ajan, käsittääkseni keskimäärin kuukauden pari. Itse olin tuollaisella pari viikkoa ja inhosin paikkaa. Olisin kaivannut luottamuksellista keskusteluapua, mutta sitä ei tarjottu laisinkaan. Mutta voisin kuvitella, että sinulle tuo osasto voisi olla hyvä paikka aloittaa. Sinun olisi pakko lähteä johonkin aamulla, jolloin sinulla pysyisi jonkinlainen rytmi elämässä ja sitä kautta jonkinlainen ote elämään. Jos haluat pitkäaikaista terapiaa, niin niihin on pitkät jonot. Mutta nyt sinun pitäisi ensikädessä päästä ylipäätään sinne jonoon. Sittenhän on myös kolmannen sektorin järjestämiä ryhmiä, vertaistukiryhmiä, joihin voisit koittaa mennä mukaan, tai soittaa johonkin vertaistukipuhelimeen. Voisit saada kannustusta ja ehkä konkreettisia neuvojakin.
Tai kysy neuvoa täältä: http://mtkl.fi/palvelut/neuvontapalvelut/
Joka tapauksessa, olen pahoillani, mutta tässä vaiheessa, kun jaksaisit kaikista vähiten, niin sinun on pakko jaksaa eniten, jotta pääset tarvitsemaasi hoitoon. Pyydä apua ystävältäsi, joka vei sinut lääkäriinkin. Soittakaa vaikka tuonne propelliin yhdessä ja miettikää, mikä olisi juuri sinulle paras apu tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.
Jaksuhali, kuten kunnon av-mamman kai kuuluu toivottaa :)
Nyt vaan psyk. päivystykseen! Sieltä saat apua ja uuden lähetteen. Kerrot vaan suoraan miltä tuntuu, ihan varmasti auttavat!
Et saanut lääkitystä?