Lue keskustelun säännöt.
Mitä hemmettiä teen kiusaajapoikani kanssa? Oon ihan rikki
17.08.2021 |
Pojalla on ihan hemmetin paha olo koko ajan. Sitä ei varmasti koulussa usko mutta kotona on tosi herkkä. Pojan isä kuoli kesällä ja se oli ihan hirveä paikka vaikka ei asunut isän kanssa. Oli kuitenkin paljon tekemisissä ja isän menetys sattui paljon. Oon raahannut poikaa psykologilla ja siellä on saanut itkeä pahaa oloa ja käydä menetystä läpi. Eihän se tietenkään heti helpota. Koulussa ei pahaa oloaan itke mutta nyt alkanut oireilemaan. On alkanut vittuilemaan muille purkaakseen pahaa oloaan. Oon niin surullinen siitä mutta huolissani pojasta. Ollaan puhuttu pojan kanssa ja itkee kotona sitä että kukaan ei ymmärrä miten paska olo hänellä on. Nyt jo viikon aikana reksin kanssa selvitetty asiaa mutta ei meillä oo keinoja. Tiedän että mun pitäis olla pojalle nyt tiukempi mutta en pysty. Se särkyy. Oon koko aamun vaan itkenyt tätä asiaa. Oon miettinyt jopa lasun tekemistä omasta lapsesta. Melkein jo soitinkin sinne... En vaan tiedä onko se virhe. Poika tarvii nyt vaan niin paljon enemmän rakkautta kuin huutoa. Vai onko sekin väärin?
Kommentit (56)
Kyllä koulun kautta, nimenomaan reksin avulla pitäisi järjestyä lisäapua sinulle ja pojalle. Kerroitko avoimesti että haluat todella auttaa ja osallistua mutta koet ettei ole keinoja?
Voimia, kyllä se siitä. Poika vaikuttaa kuitenkin hyvältä ihmiseltä, on vaan tilanne mikä painaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mitään mielialalääkeitä kokeiltu, jos ei niin puhu näistä ensin koululääkärille ja jos ei nekään auta niin lasu lapsesta että saa enemmän apua.
Hae itsellesi apua. Silloin voit vasta auttaa lastasi. Ota näihin kiusattuihin/niiden vanhempiin yhteyttä ja ole rehellinen pojan ongelmista. Sehän on nyt tärkeää että niiden elämä ei mee pilalle sun pojan pahan olon takia. Vai olisko kotikoulu helpompi vaihtoehto pojalle nyt?
Poika on selvästi masentunut ja se on normaali kun läheinen on kuollut, kaikki ei näytä tai kerro suruaan, mutta jokainen varmasti oireilee sen takia.
Lasu ei kyllä teille tuo mitään hyvää, päinvastoin lisää stressiä.
Anna pojalle aikaasi ja ammattiapua kuten tähänkin asti. Varmasti kaikki kääntyy parempaan suuntaan, hitaasti mutta kuitenkin. Pidä vaikka rokulipäiviä koulusta pojalle, jos erittäin huono päivä, kouluun ehtii taas panostaa kun sen aika on.
Tsemppiä 🧡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö psykologi kokonaistilanteen? Itse lähtisin sitä kautta apua hakemaan. Pystyykö poika psykologille täysin avautumaan?
Kyllä mä oon kertonut niin hyvin kun oon osannut. Ei poika alkuun itse mitään puhunut. Oli vaan hiljaa ja mulle raivosi ettei halua mennä sinne kun ei se auta mitään. Nyt pikkuhiljaa vähän saanut oloaan helpotettua. Mutta matka on varmasti vielä pitkä. Ap
Koulun kautta saatte kyllä apua, pyydä rehtoria varaamaan aika koulupsykologille
. Kamalan surullinen tilanne ja pojallasi varmasti kova ikävä isää mutta muista pysyä tiukkana pojalle vaikka se pahalta tuntuisikin. Hänelle täytyy löytää muut keinot purkaa suruaan kuin kiusaaminen. Olisiko teidän kotikunnassa lasten suuriryhmää? Vertaistuesta voisi olla apua, koulupsykologi osaa neuvoa kyllä.
Paljon voimia teille molemmille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään mielialalääkeitä kokeiltu, jos ei niin puhu näistä ensin koululääkärille ja jos ei nekään auta niin lasu lapsesta että saa enemmän apua.
Lääkkeet ei aina todellakaan ole huono vaihtoehto. Ne mm laskee ahdistuksen tasoa ja juuri surua ja ahdistusta tuo lapsi varmasti oireilee. Itse olen kans sellainen surija että en helposti tunteita näytä. Ja kun nuorena menetin läheisen se sai koko elämän raiteiltaan pahasti, jälkeenpäin mietin oispa joku ehdottanut sitä lääkitystä edes, eikä vaan uskonut kun väitin kaikille psykologista asti että en tarvitse apua ja voin ihan hyvin. Se lääke voi todella olla hyvä silloin kun ihminen ei ole kovin sosiaalinen ja murehtii itse asiansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasu ei kyllä teille tuo mitään hyvää, päinvastoin lisää stressiä.
Anna pojalle aikaasi ja ammattiapua kuten tähänkin asti. Varmasti kaikki kääntyy parempaan suuntaan, hitaasti mutta kuitenkin. Pidä vaikka rokulipäiviä koulusta pojalle, jos erittäin huono päivä, kouluun ehtii taas panostaa kun sen aika on.
Tsemppiä 🧡
Eiköhän rutiinit ole hyväksi tuossa kohtaa eikä se että saa jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Hieno taustatarina mutta onko totta. Poikasi vaan kiusaa koska oot epäonnistunut äitinä mutta et uskalla sitä myöntää. Nyt sä säälin kautta yrität saada myötätuntoa. Sun poika on maailman vastemielisin ihminen. Mikään ei oikeuta kiusaamaan vaikka kuinka paha olo on.
Niin, voiko olla totta. Eiväthän isät voi kuolla. Eiku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kukaan auo päätä isän kuolemasta koulussa? Ei ne lääkkeetkään aina huono vaihtoehto ole. Poika tarvitsee nyt paljon tukea ja sinä onneksi yrität sitä saada. Tietääkö kaverit yms koulussa isän kuolemasta? Ajan kanssa varmasti helpottaa, mutta poika tarvitsisi paljon apua myös tähän hetkeen. Ymmärrän täysin sinua, ettei kiinnosta huutaa tässä tilanteessa pojalle ja rangaista. Paljon voimia teille!
Vierailija kirjoitti:
Hieno taustatarina mutta onko totta. Poikasi vaan kiusaa koska oot epäonnistunut äitinä mutta et uskalla sitä myöntää. Nyt sä säälin kautta yrität saada myötätuntoa. Sun poika on maailman vastemielisin ihminen. Mikään ei oikeuta kiusaamaan vaikka kuinka paha olo on.
:D Olipa siinä kommentti kerrassaan. Haukkua isänsä menettänyttä lasta maailman vastenmielisimmäksi ihmiseksi ja neuvoa perään että ikinä ei ole ok kiusata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö psykologi kokonaistilanteen? Itse lähtisin sitä kautta apua hakemaan. Pystyykö poika psykologille täysin avautumaan?
Menisin myös itse mukaan psykologille joinakin kertoina,
Ole paljon poikasi kanssa.
Olisiko mahdollista muuta aikuisia? Jotain mihin kuuluisi? Yhteisöön? Miten teidän suvut tai kaverit?
Osanotto.
Lapsi tarvitsee nyt jonkin, joka ei hylkää, teki poika mitä vaan.
Tuo menetys on niin iso ja se jättää menettämisen pelon.
Hae tukea vanhemmuuteen jostain. Olette ihan erityistilanteessa.
Pysy poikasi tukena ja turvana ja rajoina. Koko ajan.
Unohda se psykologi tms. On parempi hyväksyä se tosiasia, että ihmiset ovat eri tavalla herkkiä.
Yksilöllisyydestä ei kannata tehdä suurempaa ongelmaa. Elämässä saa olla vaikeaakin, kaikkea ei tarvitse ylikontrolloida.
Ainoastaan coronavirusten kopiokoneena oleminen on ehdottomasti kiellettyä. Ja aivastaminen paheksuttava teko.
Lasusta ei ole teille ainakaan mitään apua, en tiedä onko kellekään lasusta muuta kuin lisää ongelmia ja stressiä. Tuskin haluat, että teitä juoksutetaan viikottain turhissa palavereissa, joissa vain jankataan ja jankataan jotain, mikä ei johda mihinkään muuhun kuin ensin turhautumiseen. Ja lopulta kun haluatte lopettaa nuo väsyttävät turhat jankkailut, seuraavaksi uhkailuihin lasun taholta ja pelkoon, että lapsesi huostaanotetaan?
Pojan isä on vastikään kuollut, tottakai se surettaa ja masentaa. Surutyö on tehtävä. Siihen nyt lapselle tukea ja aika parantaa myös.
Puhu rehtorin, kuraattorin ja psykologin kanssa. Sano, että omat voimat ovat lopussa ja kysy mistä voisit saada apua myös itsellesi. Siinä ei ole mitään häpeällistä, sillä sinun kasassa pysymisesi on myös lapsen etu ja jos et tee mitään itsesi auttamiseksi, niin kauaa et tuolla menolla kasassa pysy. Pyydä ja ota siis apua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Hieno taustatarina mutta onko totta. Poikasi vaan kiusaa koska oot epäonnistunut äitinä mutta et uskalla sitä myöntää. Nyt sä säälin kautta yrität saada myötätuntoa. Sun poika on maailman vastemielisin ihminen. Mikään ei oikeuta kiusaamaan vaikka kuinka paha olo on.
Mitä sinä nyt oikein selität?
Olisko aika hakea itsellesi apua? Olisi.
Voimia sinullekin.
Aapeen tilanne on omansa.
Sinun katkeruutesi ja pelkosi on ihannoima juttunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö psykologi kokonaistilanteen? Itse lähtisin sitä kautta apua hakemaan. Pystyykö poika psykologille täysin avautumaan?
Kyllä mä oon kertonut niin hyvin kun oon osannut. Ei poika alkuun itse mitään puhunut. Oli vaan hiljaa ja mulle raivosi ettei halua mennä sinne kun ei se auta mitään. Nyt pikkuhiljaa vähän saanut oloaan helpotettua. Mutta matka on varmasti vielä pitkä. Ap
Ootko kokeillut toista terapeuttia / psykologia? Ehkä tuo ei ole "se oikea" henkilö sun pojalle.
Tietääkö psykologi kokonaistilanteen? Itse lähtisin sitä kautta apua hakemaan. Pystyykö poika psykologille täysin avautumaan?