Mitä hemmettiä teen kiusaajapoikani kanssa? Oon ihan rikki

Ihan ensiksi, osanottoni. Läheisen menetys on kenelle tahansa rankka paikka.

Läheisen menetys on joka tapauksessa paskin mahdollinen tekosyy väkivallan hyväksymiselle. Sä annat sun lapsellesi luvan käyttäytyä väkivaltaisesti korostamalla sitä kuinka paha olla sillä on isänsä kuoleman vuoksi.

Oletko kertaakaan sanonut, että sitä pahaa oloa ei kuulu purkaa muiden rääkkäämiseen?

Äidin lämmöllä ja rakkaudella on yllättävän iso osuus lapsen aggressiivisen käytöksen lieventämisessä. Poika tarvii sinun rakkauttasi ja ymmärrystäsi,kun hänellä on turvaton olo. Keskity vaan teidän keskinäisen turvallisuudentunteen vahvistamiseen, sos. palvelut tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei juuri voi asialle mitään. Keskusteluapu sinulle voisi olla tarpeen, jos haluaisit purkaa tilannetta jonkun kanssa, koska ihan varmasti on rankkaa ja huolestuttaa. Tilanne vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Voimia sinulle ja parempaa jatkoa teille,

T. Lasu-sossu

Hyvä olisi jos onnistuisi huutamatta, mutta huutokin on parempi kuin sinun itkeminen. Se saa pojan entistä enemmän lukkoon ja jättää hänet yksin. 

Vuoron perään kuria ja rakkautta, sillä se hoituu. Lopulta osaat pitää kuria rakastavasti ja ymmärrät tekeväsi siinä teille molemmille oikein. Älä sinä lahoa alta vaan kannattele poikaa vaikeuksien läpi niinkuin sinun rooliisi kuuluu. Luovi aina kohden pojan syvimpiä tunteita, älä pysähdy liikaa niihin oireisiin. Esimerkiksi sinun täytyy vaatia että hän työstää aggressiivisia reaktioitaan suruun ja ottaa kiinni siitä surusta itsestään. Ja sitten teette sille surulle tilaa. Pojan pitää ymmärtää, että siinä kuin hän on vielä keskentekoinen ja hänen haluaan laittaa vahinko kiertämään sen takia suvaitaan enemmän kuin jos hän olisi aikuisempi, hänen täytyy myös ymmärtää että koulussa muutkin ovat keskentekoisia ja siksi heidän on mahdotonta ymmärtää häntä hänen surussaan kun elämänkokemus ei riitä. Etenkään luokkatovereilta ei voi vaatia sitä, että he ymmärtäisivät että toinen on ilkeä ja tekee pahaa koska hän on surullinen. Tosin lapset ymmärtävät ihmeesti senkin jos joku sen heille selittää. 

Olen pahoillani teidän molempien puolesta, mutta aika auttaa tähänkin. 

Jos on joku sukulainen tai ystävä joka voisi viedä poikaa jonnekin välillä, sinä saisit hengähtää ja poika saisi hiukan maailmaansa avartumaan. Ehkä poika voisi myös saada uuden uskotun siinä. 

Minä en ensimmäiseksi hakisi virallista apua, viranomaisen ei pitäisi olla lähin omainen ja saatatte jauhautua koneistoon. Onko itselläsi olemassa kuuntelevia korvia? 

Käymällä psykologin luona monimutkaistatte tilannetta. Jos kyse olisi tavallisemmasta elämän pulmatilanteesta, asiasta johon kaivataan ratkaisua... olisi viisasta konsultoida, vaikkapa psykologia. Mutta jos pojalla on yleisesti ottaen vaikea elämäntilanne, yksityiskohdilla ei ole väliä - niistä voi tulla loputon suo! Älä johdata poikaa riippuvuuteen, ajatukseen siitä, ettei hän pärjää itsenäisesti. Anna hänen hoitaa prosessinsa omin ehdoin.

Vanhemmalla pitäisi olla aina ote lapseensa. Sinulla, ap, se on jo lipsumassa. Jotain apua joka tapauksessa selvästi tarpeen saada... Tilanne saatava hallintaan eli kiusaaminen loppumaan.

Vierailija kirjoitti:

Y H Y Y Y POJALLA ON NIIIN PAHA OLO ETTÅ HÄN KIUSAAA TOISIA Y H Y Y Y 😩😫

Taitaa resonoida sulla aika syvästi.

"Anna hänen hoitaa prosessinsa omin ehdoin."

Eli poika jatkakoon kiusaamista...?

Älä usko puheisiin kurista. Hoidat velvollisuutesi huoltajana, eikä se vaadi alistamista, jos hoidat velvollisuutesi hyvin. Jos poikaa ahdistaa joku kontrolliin liittyvä asia, kurilla lisäisit bensaa liekkeihin. Usko pois!

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin kiusasin koulussa siksi että muutamat itkupillit, pinkit, opettajan lellikit ja kielikellot ansaitsivat sen. Jollei heitä kukaan näpäyttä, yhteisöstä tulee vastenmielinen.

Niin sitä pitää. Ojensit vähän aspergerien tekohyviä tuotoksia.

Mihin ap katosi?

Vierailija kirjoitti:

"Anna hänen hoitaa prosessinsa omin ehdoin."

Eli poika jatkakoon kiusaamista...?

Prosessilla tarkoitin pojan surutyötä, tai mikä onkaan. Sehän tässä on aiheena. Ei tuntemattomien fiilikset.

Vierailija kirjoitti:

Mihin ap katosi?

Se on lobbari. Taas. Hän lähti ehkä lounaalle.

Minä kehottaisin olemaan myös tiukka. Lapselle täytyy asettaa rajat edelleen oli isä kuollut tai ei. Rajojen pitäminen silloinkin, kun se on vaikeaa, on rakkautta, koska synnyttää tasapainoisuutta lapsen elämään. Eli vaikka kaikki on nyt päälaellaan, äiti opastaa läpi tuskaisen vaiheen. 

Puhukaa myös muiden ihmisten tunteista. Tai siis että vaikka lapsella on nyt tosi paha olla isän kuoleman vuoksi, myös muilla ihmisillä, opettajat ja toiset oppilaat, on tunteita ja hekin voivat kokea pahaa oloa. 

Tehkää kaikkea kivaa yhdessä. Panostakaa mukavaan arkeen, rauhallisiin keskusteluhetkiin, iltapeittelyihin. rakkaudenosoituksiin, toistenne kunnioittamiseen, ihmiselämän arvostamiseen. Keskustelkaa siitä, miten isä ehkä olisi lapsen toivonut elävän, olevan kiusaaja vai hyvä tyyppi. 

Surun määrää kukaan toinen ei voi ymmärtää. Ei opettajat, ei kaverit, ei toiset ihmiset, ei edes äiti. Siitä ei kuitenkaan tarvitse rankaista muita, vaan pyrkiä hyväksymään, että vaikka he eivät täysin ymmärrä, he kaikki silti välittävät. 

Vierailija kirjoitti:

Äidin lämmöllä ja rakkaudella on yllättävän iso osuus lapsen aggressiivisen käytöksen lieventämisessä. Poika tarvii sinun rakkauttasi ja ymmärrystäsi,kun hänellä on turvaton olo. Keskity vaan teidän keskinäisen turvallisuudentunteen vahvistamiseen, sos. palvelut tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei juuri voi asialle mitään. Keskusteluapu sinulle voisi olla tarpeen, jos haluaisit purkaa tilannetta jonkun kanssa, koska ihan varmasti on rankkaa ja huolestuttaa. Tilanne vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä. Voimia sinulle ja parempaa jatkoa teille,

T. Lasu-sossu

Lisäsi, tietääkö luokka pojan isän kuolemasta?

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen ei johdu pahasta olosta vaan usein kiusattavista jotka ovat ikäviä persoonia. Juurikin mainittuja kielikelloja yms.

Mua kiusattiin vanhojen, kuluneiden ja pienien vaatteiden takia, kun vanhemmat oli köyhiä eikä ollut varaa. Olisi kiva tietää, miten tämä oli minun oma vika.

Toivottavasti aloittajan poika saa surua käsitellyksi ilman että aiheuttaa vahinkoa itselleen tai muille. Toivon että myös aloittaja saa itselleen apua ja helpotusta oloonsa. En valitettavasti osaa antaa vinkkejä, mutta toivon teille kaikkea hyvää.

Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka voi huonosti. Osalla hetkellinen olotila, osalla se pitkittyy, jillakin tuntuu olevan jatkuva tila. Kun lukee esim. tämän ketjun vastauksia, tulee huoli ja pelko näistä vastaajista. Onkohan noiden vastauste takana eri ihmiset vai vain yksi todella pahasti häiriintynyt? Olkoon yksi tai useampia, mahdollista on, että tuossa mielentilassa elävä hnkilö vaeltaa täällä joukossamme ilman hoitoa tai tukea pahoinvointiinsa.  Surullista ja todella myös pelottavaa. 

Onneksi aloittaja edes yrittää etsiä tukea ja apua tilanteeseen.

Älä missään nimessä tee lasua. Kaunis ajatus, ymmärrän tietysti mistä se nousee, mutta ei meillä ole oikeasti mitään lasten suojelua. Lasun tekeminen omasta oireilevasta lapsesta on äärimmäisen huono idea.

Käykää yhdessä haudalla, sytyttäkää iltapalapöytään kynttilä, muistelkaa yhdessä. Pitää surra ja puhua. Silittele sängyn laidalla pimeässä iltaisin ja ole tukena.

Ymmärrän poikaasi. Suru on todella kokonaisvaltainen tunne ja se ilmenee eri tavoin. Juuri tuollainen viha ja kiukku on täysin normaalia ja laantuu varmasti ajan kanssa, kun suru muuttaa muotoaan. Harva aikuinenkaan pystyy (eikä välttämättä pidä siihen pyrkiäkään) hillitsemään aina käytöstään heti traumaattisen kokemuksen jälkeen, kuinka sitten lapsi pystyisi?

Olisko mahdollista löytää pojalle vertaistukea? Usein se, että saa jutella ihmisen kanssa, joka kokenut saman, auttaa. Veikkaan, että poikasi kokee olevansa melko yksin surunsa kanssa vaikka parhaasi teetkin. Myös lääkitystä kannattaa kokeilla akuutin surutyön ajaksi. Jos paikkakunnallasi toimii kriisiapu, senkin kortin voi käyttää.

Vierailija kirjoitti:

Mihin ap katosi?

Kyllä mä oon täällä ja lukenut ihan kaikki viestit. Niitä on vaan niin paljon, että en kaikkiin jaksa vastata. On antanut kuitenkin paljon ajateltavaa.

Open kanssa oon puhunut pojan menetyksestä mutta poika toivoi ettei ainakaan hänen ollessa luokassa ota sitä puheeksi. Ekana päivänä kun oli luokanvalvojan tunti niin se ois onnistunut mutta poika ei siis itse halunnut. Luulen että pelkäsi itkua. Kaverit tietää kyllä. Ei onneksi ole siis ihan yksin. Ap