Miksi ihmeessä jotkut laittavat alle 3-v. esikoisen " varmuuden vuoksi" päiväkotiin ennen uuden vauvan syntymää?
Tuttavapiirissämme on viimeisillään raskaana oleva äiti, jonka vielä alle 2-vuotias lapsi on laitettu nyt hoitoon uuden tulokkaan takia. Lapsi ei siis ole ollut ennestään hoidossa. Äiti on terve ja hyvinvoiva, ja lapsi on kaikin puolin rauhallisen ja normaalin oloinen (ei siis mikään ADHD-tapaus tms.). Perheen isä on myös kuvioissa mukana, ja hyvältä ja huolehtivalta isältä vaikuttaa.
Omat lapsemme ovat jo molemmat yli 2-vuotiaita, alle 1,5 v. ikäerolla. Aikanaan en olisi edes voinut kuvitella laittavani pientä esikoista hoitoon uuden vauvan syntyessä noin niin kuin " varmuuden vuoksi" , jos vaikka tuleekin raskasta. Meillä kävikin niin, että kuopuksen vauva-aka oli paljon leppoisampaa kuin esikoisen, vaikka tällä kertaa oli vauvan lisäksi vielä taaperokin hoidettavana. Meillä toki kävi ns. hyvä tuuri lasten suhteen, kun molemmat olivat/ovat edelleen suht' tyytyväisiä ja rauhallisia tapauksia, mutta kyllähän toisen lapsen kohdalla vanhemmatkin ovat jo paljon varmempia, eikä joka asiaa tarvitsee niin suunnitella ja sählätä kuin esikoisen kanssa. Totta kai ymmärrän, että jos olisi tullut koliikkivauva tms., olisi tilanne voinut olla meilläkin toinen, ja voimat olisivat voineet loppua - silloin olisin ollut valmis harkitsemaan esikoisen päivähoitoon laittamista. Ja mielestäni siis on ihan ok, että pienikin esikoinen laitetaan vaikka osapäivähoitoon, JOS äiti ei jostain syystä sitten jaksakaan arkea. Mutta että varmuuden vuoksi..? Minusta on esikoista ajatellen epäreilua tehdä lapset pienellä ikäerolla, ja laittaa sitten esikoinen hoitoon, että äiti saa keskittyä vauvaan. Ja puhun siis 1-3 v. ikäerosta tässä.
Mikä ihme siinä on, että nykyään joidenkin mielestä on täysin mahdoton ajatus selvitä arjesta vauvan ja taaperon kanssa? Mm. tämä kyseinen äiti kummasteli kovasti, kun kerroin molempien lastemme olleen koko ajan kotona hoidossani (minä taas olin aivan äimistynyt moisesta kummastelusta..). Ja ole törmännyt moninaisia kertoja kommentteihin: " mahtaa teillä olla raskasta, kun on kaksi noin pientä jne., jne..." No, en kyllä ole kokenut kauhean raskaaksi, työlääksi kylläkin, mutta se on ollu t ihan oma valintamme. Muista tuttavistamme ei ole kyllä kukaan laittanut alle 3-vuotiasta esikoista päivähoitoon uuden vauvan syntymän takia, ja kaikki ovat ihan hyvin pärjäilleet. Puistoissa, perhekerhoissa, sisarusmuskarissa jne. on käyty, joten isommille lapsillekin on kodin ulkopuolisia virikkeitäkin riittänyt.
Mitenkähän kummassa sitä ennen vanhaan on selvittykään isojen lapsikatraiden kanssa, kun nykyään jo pelkkä ajatus kahdesta pienestä hoidettavasta on niin ylivoimainen?
Kommentit (5)
Mutta olet oikeassa. Monet eivät jaksa edes yrittää selvitä arjesta edes yhden lapsen kanssa vaikka mummot ja muut olisivat apuna. Kaikki on vain niin vaikeaa nykyajan nuorille (x - 35 v). Eikä osata hoitaa omaa talouttakaan siinä sivussa. Kaikki pitäisi hoitua helposti ja ilman omaa vaivannäköä. Ja pelätään ottaa vastuuta omasta elämästä.
EI TIETENKÄÄN KAIKILLA OLE NÄIN. Mutta joillakin tuo vastuun ottamattomuus menee pikkasen yli. Ei osata tehdä mitään. Se on sitä uusavuttomuutta.
Huomasin itsekin, että tosiaan hieman samaan juttuun liittyen on täällä ollut toinenkin ketju (jossa kyllä erilainen näkemys ap:lla).
Pahoittelen, että innostuin sepustamaan tästä näin pitkän jutun. Jotenkin vaan olen todella hämmästynyt, että onko meillä todellakin tehty varsinanen urotyö, kun on hoidettu kotona 2 alle 3-vuotiasta?! Ja siksi juuri ihmettelen, kun en todellakaan koe olevani mikään ihmeäiti tms., päinvastoin.
ja tekemättä jättämisiä? Hoitakaa omat asianne, ja puuttukaa muiden tekemisiin vasta jos siihen on todellinen syy.
Jotain kummaa oman hännän nostoa ovat nämä muka-viattomat taivastelut siitä että miksi nuo sitä ja tätä kun mekin vaan näin.
Kukin tekee niinkuin omalle kohdalle parhaiten sopii mahdollisuuksien mukaan kussakin tilanteessa. Ja näistä harvoin kukaan muu tietää mitään sen tarkemmin.
Enkä mene omia näkemyksiäni kenellekään tyrkyttämään, jollei kysytä. Ja tilanteet toki voivat olla erilaisia.
pähkäillä tuollaista ja kirjoittaa vielä noin pitkän sepustuksen. Hohhoijaa...