Työkaveri saikulla enemmän kuin töissä
Työkaveri saikuttaa taas. Nyt lapsi kipeä. Milloin taas itse kipeä. En valehtele yhtään, jos sanon, että työkaveri on enemmän poissa kuin töissä. Sitten päsmäröi silloin kun on töissä. Saikuttajat on pahimpia työkavereita ja lusmuimpia. Miten kestätte näitä? Itsellä alkaa huumori loppua ja kohta tekee mieli sanoa suorat sanat asianosaiselle. Mielestäni on itsekästä olla poissa koko ajan ja nostaa palkkaa. Työkaverilla selvästi motivaatio-ongelmia tai ongelmia muussa elämässä niin ei jaksa töitään ja tekee näin.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Julkisella puolella tiedän tälläisiä opettajia, jotka jäävät aina kotiin, kun lapsi sairas. Eikö sillä lapsella ole toista vanhempaan? On aika kohtuutonta työnantajalle, että joutuu järjestämään jatkuvasti pois olevan opettajan sijaiset ja lapsia kohtaan hirveää, että opettaja on koko ajan pois. Opettajan työtähän ei voi jättää tekemättä, koska lapsia ei voi jättää yksin.
Meidän perhe menettäisi rahaa, jos isä jäisi kotiin.
Meillä lapset olleet karanteenissa tänä vuonna yhteensä 6 vkoa. Vaikka mies on puolet niin silti se on mulle 3 viikkoa poissaoloa.
Minun esimiehellä on joka kesä pidemmät lomat kuin opettajilla. Mitä aurinkoisempi kesä, sitä pitemmät lomat ( loma-saikku-loma-saikku-saikku). Myös muina aikoina, kun töissä tulee vaikea tilanne, jää esimies saikulle jättäen koko muun työyhteisön selviämään tilanteesta keskenään.
Niin ja ylitöitähän hän ottaa useita tunteja monta kertaa viikossa. Kukaan tosin ei ole esimiehen nähnyt koskaan ylitöitä tekevän.
Isommat pomot tietävät tilanteen. Ja sama vaan jatkuu. Vuodesta toiseen. Meidän kuulemma pitää ymmärtää, kun toinen on niin uupunut. Uupunut mistä? Teettää työnsäkin muilla.
Oma työkaverini kuoli äskettäin syöpään.
Kertoi jäädessään "virkavapaalle" alkavansa opiskelemaan uutta alaa, tiesi kuulemma jo silloin ja jäi oikeasti sairaslomalle, josta siirtyi melko pian saattohoitoon.
Meillä on töissä parikin ihan oikeasti sairasta henkilöä, jotka ovat säännöllisesti pitkiä aikoja poissa. Tälle ei voi mitään, mutta silti rasittaa ja ärsyttää kun heidän työnsä kaatuvat loppujen niskaan. Ja sairaudet sen verran arvaamattomia, että on mahdotonta ennakoida poissaoloja, eikä parin kuukauden poissaoloon kannata kouluttaa sijaisia. Tai jos tällainen koulutettaisiin, niin hänet palkattaisiin heti muualle vakihommaan.
Toisaalta ja toisaalta. Mutta vakava sairaus voi osua sattumalta kenen tahansa kohdalle.
Kysyt, miten kestätte?
Oikein hyvin kestän, sillä perisstteessa työkaverin saikut tai motivaation puute ei kuulu millään tavalla minulle, vaan teen omat työni parhaani mukaan.
Esimiehenä minua suunnattomasti ärsyttää ap. kaltaiset tyypit, selän takana paskanpuhujat, jotka heikentävät työilmapiiriä ja syö muiden työmotivaatiota.
Ja sitten ihmettelet työkaverin työmativaatiota? Miksiköhän.
Ja ap.lle..Työkaverin saikut ja työmotivaatio kuuluu johtoryhmälle, ei työkaverille.
Ajattele ap positiivisesti. Hän ei ainakaan vie sinun paikkaasi.
On toki huvisaikuttajiakin, mutta usko pois että suurinta osaa harmittaa toistuvat sairaslomat. Huoli terveydestä jne.
Vierailija kirjoitti:
Noi on pahimpia...
Niin kun piti niistää nenä pari tuntia sitten sehän on "flunssa"...
Vierailija kirjoitti:
Minun esimiehellä on joka kesä pidemmät lomat kuin opettajilla. Mitä aurinkoisempi kesä, sitä pitemmät lomat ( loma-saikku-loma-saikku-saikku). Myös muina aikoina, kun töissä tulee vaikea tilanne, jää esimies saikulle jättäen koko muun työyhteisön selviämään tilanteesta keskenään.
Niin ja ylitöitähän hän ottaa useita tunteja monta kertaa viikossa. Kukaan tosin ei ole esimiehen nähnyt koskaan ylitöitä tekevän.
Isommat pomot tietävät tilanteen. Ja sama vaan jatkuu. Vuodesta toiseen. Meidän kuulemma pitää ymmärtää, kun toinen on niin uupunut. Uupunut mistä? Teettää työnsäkin muilla.
Miksi ihmeessä haluaa tehdä esimiestyötä, jos ei välitä alaisista pätkän vertaa? Sehän on palveluammatin, ja todellakin itse venyn enemmän kuin alaisilta odotan. Siitähän minulle maksetaan. Olen esimerkiksi sairaana (etä)töissä jos on tarpeen, mutta alaisiani aina vaadin lepäämään saikulla.
Minua eivät työkavereiden saikut pahemmin kiinnosta. Tänäänkin kaksi pomoa lappasi uusia töitä vanhojen päälle. Kyselin hiukan palaverissa onko sitä tai tätä juttua valmisteltu tai otettu huomioon. Taas nakki viuhui kun ei yllätys, yllätys ole. Annoin ymmärtää että nyt alkaa asioiden priorisointi eikä kannata vähään aikaan yrittääkään tyrkätä mitään jonon ohi. En todellakaan ala hutiloimaan yhtään nopeammin. Huomenna kuluu puoli päivää korjata viime viikon hätäilyitä.
Kyllä työnantaja palkkaa uutta väkeä tai asiakkaat lähtevät lätkimään mikäli homma ei toimi.
Ap:n työkaveri voi olla alkoholisti. Ei pääse kankkusen takia töihin.
Vierailija kirjoitti:
Kysyt, miten kestätte?
Oikein hyvin kestän, sillä perisstteessa työkaverin saikut tai motivaation puute ei kuulu millään tavalla minulle, vaan teen omat työni parhaani mukaan.
Esimiehenä minua suunnattomasti ärsyttää ap. kaltaiset tyypit, selän takana paskanpuhujat, jotka heikentävät työilmapiiriä ja syö muiden työmotivaatiota.
Ja sitten ihmettelet työkaverin työmativaatiota? Miksiköhän.Ja ap.lle..Työkaverin saikut ja työmotivaatio kuuluu johtoryhmälle, ei työkaverille.
Olin työpaikassa, jossa esimies uskoi kaiken pas*an, mitä työkaverini hänelle vasikoivat. Minulla useampia kroonisia sairauksia, en tosiaan ollut silloin työkykyinen, vaikka töissä yritinkin käydä. Nää vasikoinnit oli siis sitä, että kun töissä olin ja kunnialla työni tein, niin työkaverit kieli ruskeana pomolle vähättelivät työpanostani. Muuten he inhosivat pomoa yli kaiken, mutta kun kieli ruskeana sai kaipuroida (valehdella), niin aah. Sain saikkua sekä työterveydestä että erikoislääkäriltä, mutta pomo otti palkan sitten pois, kun hän tradenomin pätevyydellä tiesi, että saikutin vaan turhaan, koska halusin vältellä työtekoa. Lopetin tuolla nolossa paikassa työnteon ja sain pitkän kädenväännön jälkeen minulta aiheettomasti poisotetut palkat.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä palkanalennuksesta mutta myös meillä tuo raja on 30 päivää vuodessa ja sen jälkeen poissaolot ovat palkattomia. 15 poissaolopäivän jälkeen keskustelu työnantajan ja työterveyden kanssa.
Vaikuttaa siltä, että ap:n työnantaja on tässä vähän lepsu eikä hoida hommaansa.
Täh? Eihän tommosta ole olemassakaan?????
Näihin ketjuihin tulee aina saikuttajat puolustelemaan saikuttajia... Joo ymmärrän toki jos syy oikeasti jotain vakavaa, Mutta miksi se pitää kieltää etteikö jotku häikäilematta käytä hyväkseen saikku järjestelmää ja ole poissa. Niitäkin on!
Vierailija kirjoitti:
Näihin ketjuihin tulee aina saikuttajat puolustelemaan saikuttajia... Joo ymmärrän toki jos syy oikeasti jotain vakavaa, Mutta miksi se pitää kieltää etteikö jotku häikäilematta käytä hyväkseen saikku järjestelmää ja ole poissa. Niitäkin on!
Onks joku väittänyt ettei saikkujärjestelmän väärinkäyttäjiä ole. Miksi aihe sinua niin kirpoo, että pitää ihmetellä miksi saikkujen puolustelijoita on. Katos kun se ei ole puolustamista, vaan oman kannan esittämistä aloitukseen, jossa ap lyttää sairaslomalaista tietämättä mitään hänen todellisesta tilanteestaan.
Älä hölise ap. Jokin raja noilla sairaus poissaoloilla on joka työpaikassa.
Missään ei voi olla pois, enenmmän kuin töissä, oman sairautensa takia.
Tämä on sekä työehtosopimuksessa että työlainsäädänössä.
Joten soittelet törkyistä turpaasi pelkällä valehtelemisella.
Sitä en tiedä, miten paljon voi olla pois, sairaan lapsen takia.
Mutta niissä pitäisi vuorotella lapsen isän kanssa siten, että aina sama vanhempi joudu olemaan pois töistä. Vaan vuorotellen hoidetaan lasta, kun hän sairastaa.
Et ap tiedä alkeellisempiakaan asioita työehtosopimus teksteistä, työlainsäädännöstä ja vielä vähemmän sairaan lapsen hoitamista koskevaa laista.
Lisäksi julkisella puolella on vielä omat juttunsa noihin, työehtosopimuksista riippuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä palkanalennuksesta mutta myös meillä tuo raja on 30 päivää vuodessa ja sen jälkeen poissaolot ovat palkattomia. 15 poissaolopäivän jälkeen keskustelu työnantajan ja työterveyden kanssa.
Vaikuttaa siltä, että ap:n työnantaja on tässä vähän lepsu eikä hoida hommaansa.
Täh? Eihän tommosta ole olemassakaan?????
Kyllä on olemassa.
Se kulkee työelämässä nimellä: Varhainen puuttuminen.
Työ päivien lukumäärä, ennenkuin palkka tippuu, vaihtelee työehtossopimusten eli tessi:en mukaan.
Tarkoitus on se, että työntekijän sairauksiin puuttutaan mahdollisimman varhain, ja aletaan hoitaa hänen sairauksiaan siten, että terveys säilyy ja sairaslomat vähenevät.
Tämä on voimassa ainakin kaikilla julkisen puolen työntekijöillä.
Tarkoituksena on estää se, ettei työntekijä joudu varhaiselle työkyvyttömyys eläkkeelle, mikä tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.
Paljon sairastava ohjataan työpaikoilla toisiin tehtäviin, voidaan antaa osa-aikatyötä jos se on mahdollista. Ja lopuksi ohjataan kuntoukseen, että parareenko se työkyky, ja onko työntekijästä enää työelämään ollenkaan. Jos mikään näistä ei onnistu, työnantajalla on oikeus iritsanoa työntekijä. Ja tämäkin on aivan sopimuksissa sovittu, ja laillinen toimenpide.
Näyttää siltä, että täällä palstalla on suuri määrä ihmisiä, jotka eivät ole vuosikausiin olleet mukana työelämässä, eivätkä tiedä nykyisiä lakeja ja käytäntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tulee keskustelu, jos on sairaslomalla yli 30 päivää vuodessa. Palkanalennus myös, jos paljon poissa.
Yksi s-lomapäivä maksaa työnantajalle reilut 300€.
Miten ihmisille ei tule morkkista, jos ovat kevyin perusteluin poissa.Palkanalennus ei taida ihan lain mukainen olla?
Älä turinoi paskaa, tollo.
Tuo laissa ja tesseissä määrätty asia.
Ja Kela maksaa työnantajalle vain tietyn ajan korvauksen työntekijän sairaslomista.
Kun työntekijällä on takanaan tietty määrä sairauspäiviä, niin hän enää saa sairauajalta täyttä palkkaa.
Vaan sairasloman aikaisen palkan määrä tippuu.
Olet tollo, jos luulet että se palkka pienenee, mitä työntekijälle maksetaan hänen töissä ollessaan.
Ei tietenkään pienene, vaan se on edelleen normaali.
Mutta sairaslomillaan hän ei saa enää täyttä palkkaa, kun tietty määrä sairaloma päiviä vuodessa tulee täyteen.
Miten tyhmiä tällä palstalla taas oikein on?
Tässä juuri näkee miksi kannattaa huolehtia vain omista asioistaan. Nyt sitten räksytitte sairaalle ihmiselle, joka sentään yritti käydä töissä. Vai mitä tarkoitat hermostumisella? Kaikenlaisiin jokapaikan kyyliin olen itsekin työelämässä törmännyt. Itselläni useita kroonisia sairauksia, jotka eivät läheskään aina näy ulospäin.