Kuulostaako skitsofreenialta? Pidin tätä aina normaalina..

[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 01:59"]

Mulla on jo pitkään ollut "mielikuvituskavereita", eli siis haaveilen paljon siitä, että mulla olis tietyn näköisiä ja oloisia kavereita (itekin oon noissa haaveissa ihan erilainen kun irl) ja käyn päässä niiden kanssa keskusteluja, joiden avulla selviin monesta eri tilanteesta. Esim. jos vaikka olisin hakemassa duunipaikkaa, rupeen miettimään tilannetta jossa minä, ja "mielikuvituskaveri" keskusteltaisiin tulevasta duunipaikasta, "mielikuvituskaveri" kertoo oman näkemyksensä asiasta ja mielipiteensä et sovellunko hänen mielestään alalle.


Pistän musiikit korville, rupeen tyyliin kävelee ympäri taloa, ja uppoudun täysin tonne haavemaailmaan. Käyn sielä välillä niin arkaluontoisia keskusteluja, et havahdun siihen, et itken ihan tosissani omassa makuuhuoneessani.

Erotan kyllä todellisuuden tästä haavemaailmasta. Vaikka nyt on pakko myöntää, et oon muutamaan otteeseen tehnyt käyttäjiä eri nettisivuille näiden "mielikuvituskavereiden" nimissä, jotta mun olis helpompi keskustella ja koota ajatuksia yhteen.

Tosiaan, tähän asti oon ajatellut että mulla on vaan vilkas mielikuvitus, mut nyt vasta tuli mieleen et voisko tää viestiä jostain vakavemmasta?

[/quote]

Älä ole huolehdi, et sairasta skitsofreniaa. Nuo eivät harhoja ja muut skitsofrenian oireet puuttuvat (tai ainakaan et niihin viittaavaa maininnut). Sanoisin, että olet löytänyt keinon jolla jäsennellä ajatuksiasi ja ratkoa ongelmia. Jos se toimii, niin hyvä!

Jos alat nähdä näitä kavereita ja aidosti kuulla heidän puheensa, niin sitten on syytä kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten  puoleen.

Terveisin päihde- ja mielenterveystyöhön suunnannut sairaanhoitaja

[quote author="Vierailija" time="07.09.2014 klo 21:14"]

Oottepas te outoja!  :D En silti tuomitse, ei kai tuo mitään mielisairautta välttämättä ole... Mutta joo, kuullostaa melko todellisuuspakoiselta, itse olisin huolissani jos vaikka mieheni alkaisi ravata kotonamme edestakaisin ja kertoisi mielikuvituskavereidennkanssa keskusteluista.

äiti36v

[/quote]

Haha niin siis en minäkään tätä "kävelyä" harrasta kun vaan yksin omassa kotonani. Tietysti välillä jos ahdistaa vaikka vanhempien luona kyläillessä niin pakko mennä lenkille tai odottaa yöhön. Muutaman kerran äiti on tullutkin yöllä katsomaan että "mikä norsulauma huoneessani kävelee niin ettei nukutuksi saa" :D Sillon kyl kieltämättä aina hävettää, sanon vaan että voimistelusessio tässä menossa..

Mulla on samaa. Omalla kohdallani suurin syy on varmaan yksinäisyys ja se, että en oikein enää hylkäämisten takia uskalla puhua ongelmistani oikeille ihmisille. Joten loin siihen tarkoitukseen mielikuvitushahmoja. 

Siis todella ihanaa huomata etten olekaan yksin asian kanssa, oon aina hävennyt tätä tapaa ja luullut että oon jotenkin mielenvikainen/outo. Kiitos teille kaikille <3

ap

Mulla sama juttu vain olemassa olevien ihmisten kanssa. Yleensä kuuntelen musiikkia kun olen koiran kanssa kävelyllä ja uppoudun ajatuksiini reilu tunniksi mitä peruslenkki kestää. Välillä huomaan tekeväni ilmeitä ja mutisevani taikka nauravani/hymyileväni ja silloin havahdun että näkikö kukaan:D Se on mulle henkireikä. Tykkään myös kehitellä tilanteita päässäni, kai jonkinlaista unelmointia, esim ajattelen miten tapaisin jonkun miehen ensimmäistä kertaa ja miten hurmaisin hänet:D  yksi yleinen skenaario on että laitan jauhot suuhun ihmisille jotka yrittävät hyötyä/pissittää minua yritysmaailmassa ja keksin ihan käsittämättömiä "huijausyrityksiä" joiden tekijät pistän niin hirveillä sanankäänteillä kuriin ettei tosikaan. Ihan pimeitä juttuja. Nukkumaan mennessä teen myös tätä samaa ja silloin keskustelut ovat syvällisempiä ja saatan purskahtaa itkuunkin. Kiva kuulla että muillakin samankaltaista.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8362330

Oon analysoinut elämääni niin että yksinäisyys ja luottamuksen puute loivat olosuhteet mun mielikuvitusystäville.
Se jolle puhun, on tosi luotettava.
Pieniä käytännön vaikeuksia on kun en pääse siihen auton kyytiin koskaan;

Eikö tuo ole eräänlaista mielikuvaharjoittelua. Minäkin "keskustelen" epäolevaisten olentojen kanssa ja käyn läpi esim. tulossa olevaa tärkeää neuvottelua.

A

Täälläkin vielä yksi mielikuvitustilanteita ja -keskusteluja harrastava.

Olen aina tehnyt sitä. Yleensä tosin ulkona kävellessäni. Talviaikaan se on helppoa, kun voi peittää suun kaulaliinalla ja on sen verran pimeää ettei kukaan muutenkaan näe mun hölpöttävän itsekseni. Käyn niitä keskusteluja läpi tosi tarkasti - jos keksin paremman aloituksen, saatan aloittaa koko tilanteen alusta ja vetää uudelleen että siitä tulisi täydellinen.

Mun mielestä lapset harrastaa tota niiden leikkityyppien avulla. Mun poika ainakin lörpöttää jatkuvasti muovihahmoillaan. Käy läpi tilanteita, tapahtumia. Mulla se on tietysti aikuisen keskusteluja, vähän kehittyneempiä versioita lasten leikistä.

Noi kielet on kans hyvä juttu! Mä puhun kuvitelmissani ihan mitä vaan kieltä suvereenisti - hämmästytän kaikki!

En ole edes kovin yksinäinen, luotettavia ihmisiä löytyy ympäriltä ja läheltä ja kaukaa. Mutta noi omat kelat ja keskustelut on omaa laatuaikaa, silloin kun vihdoin saa olla yksin ja tuntea olevansa kaikkien visioidensa yläpuolella, kaikki on vain mun kontrollissa, kuvitelmaihmiset käyttäytyvät niin kuin minä haluan. En kaipaa sitä tosielämässä, mutta kaipaan sitä omassa päässäni, hetken luomukseksi sen tilan, missä kaikki käy aina prhain päin ja hyvin ja voitokkaasti.

Tuo on ihan normaali tapa luoville ihmisille jäsentää maailmaa, käyttää ja purkaa luovuuttaan ja mielikuvitustaan.

Mulla on samaa, tosin puhun useimmiten vieläpä ääneen. En nyt ihan normivolyymilla mutta silleen hiljaa mutisen. Se on vähän huono jos olen esim. koiran kanssa lenkillä ja mutisen koko matkan, siis jos joku kuulee :D Oon koittanut olla mutisematta mutta kun on vähän keskittymishäiriötä niin jotenkin lähtee se "keskustelu" harhailemaan ja punainen lanka unohtuu jos en saa sanoa asioita ääneen.

Minäkin käyn keskusteluja sekä oikeiden että keksittyjen henkilöiden kanssa pääni sisällä. Olen ollut aina vähän herkkä ja varmaan luovakin, tykkään maalata ja kirjoittaa. Minulla on kyllä mielenterveysongelmiakin, mutta ei skitsofreniaa. On myös taipumusta psykoottiseen oireiluun, olen ollut ajoittain vainoharhainen ja kokenut epätodellisia asioita. Silloin mielikuvitusystävät eivät olleet kovin ystävällismielisiä... Mutta kyse oli kai ns. mikropsykoosista eikä edes tarkoita sitä, että varsinaiseen psykoosiin koskaan menisin. Eikä yksi psykoosi tarkoita vielä skitsofreniaa, kun niitä voi tulla mielialahäiriöidenkin yhteydessä tai vaikka raskauden/synnytyksen myötä.

Nautitaan kukin omasta, sisäisestä maailmastamme.  :)

[quote author="Vierailija" time="08.09.2014 klo 01:00"]

Mulla on samaa, tosin puhun useimmiten vieläpä ääneen. En nyt ihan normivolyymilla mutta silleen hiljaa mutisen. Se on vähän huono jos olen esim. koiran kanssa lenkillä ja mutisen koko matkan, siis jos joku kuulee :D Oon koittanut olla mutisematta mutta kun on vähän keskittymishäiriötä niin jotenkin lähtee se "keskustelu" harhailemaan ja punainen lanka unohtuu jos en saa sanoa asioita ääneen.

[/quote]

Puolet porukoista tuolla kaduilla puhuu itsekseen. Niillä on vielä joku piuha, mikä menee korvaan.

Tuskin erotut joukosta.

Ihme ketju kun kukaan ei kiroile ja hauku. Hienoa!

Kuulostaa rakenteelliselta dissosiaatiolta, jossa sinulla on "altereita" eri puolille itsestäsi. Oletko tietoinen, onko sinulla traumataustaa? Entä kun käyt keskustelua, niin kuuletko puheen äänielämyksinä pääsi sisällä? Voi olla myös psykoottisluonteista, vaikka tiedostat etteivät kuuluu reaalimaailmaan.

Kuulostaa minusta aika samalta kuin se mitä kirjailijat sanoo, että hahmot alkaa elää omaa elämäänsä. Ja joskus kirjailija ei itse koe päättävänsä mitä hahmo tekee, vaan pitää kysyä hahmolta.

Kunhan et opeta itseäsi elämään niiden mielikuvituskeskustelujen kautta vaan käytät niitä tukena taikka pelkkänä viihteenä. Kun viittasit siihen että tavalliset miehet ei oikein kelpaa ja itsekin olet mielikuvissasi ihanneihminen. Niin saattaa tulla sellainen tunne että ei tarvitse itseään esimerkiksi kehittää, kun on niin helppoa olla niissä mielikuvissa. Ne eri ihmiset joiden kanssa puhut on kuitenkin sun omia ajatuksia ja keskustelut kuin tosi hyvää itse tehtyä elokuvaa tai kirjaa, ja kun oikeiden ihmisten kanssa puhuu, niin ne yleensä on vähän erilaisia...

Mä yritän yleensä tehdä tietoisesti reality checkiä aina jos alkaa olla liian houkuttelevia ne haaveet, mutta mä yleensä käytän tuohon enemmän aikaa silloin kun oikea elämä ei ole niin tyydyttävää. Jos menee iloisesti tässä maailmassa, niin en välttämättä kehittele mitäänkuvioita mielessäni pitkään aikaan. Mutta sinänsä en pidä tuota yhtään oudompana kuin vaikka kirjaan tai leffaan eläytymistä, nehän on vaan jonkun muun keksimiä ja tekemiä fantasioita. Noita omia voi vaivattomasti käydä uudestaan ja uudestaan läpi ja pitkäveteinenkin "kohtaus" on tosi mielenkiintoinen ;).

Mä nokitan tunnustamalla, että päähäni on muuttanut rokkari. :D Tulee pohdittua asiat keskustelemalla oman pään sisällä esim Alice Cooperin kanssa, joka joko haukkuu tai kannustaa tekemään mitä milloinkin satun miettimään. En tiedä mistä se on tullut, mutta se ääni päässäni puhuu Alice Cooperin äänellä. Ei siinä, tosi miellyttävä puheäänihän sillä on. :D