Tytärtäni ei koskaan pyydetä minnekään

Vanhemmat eivät ymmärrä opettaa lapsilleen käytöstapoja, kuten vastavuoroisuutta ystävyyssuhteissa. Siksi osalle tulee hyväksikäytetyn tunne, eikä syyttä. 

Oma tyttäreni leikki 4- vuotiaana samasta pihapiiristä vähän vanhemman tytön kanssa. Toinen haki leikkimään ulkoleikkeihin ja sisäleikkihinkin, mutta yhtenä päivänä ei sitten hakija saapunutkaan. Sanoin, että "Jospa sinä menet nyt hakemaan. On kivaa, jos kumpikin tekee aloitteita leikkimiseen. Tiedät kyllä, missä tyttö asuu". Tyttäremme pyyhki kyyneleet hihaansa, laittoi kumpparit jalkaansa (ensin vääriin jalkoihin) ja lähti nopeasti noutamaan leikkikaverinsa. Sen jälkeen ei tyttäremme leikkikavereista ollut puutetta. Päinvastoin. Koulussakin varmaan olisi hyvä olla itsekin aika aktiivinen, mutta jos joutuu olemaan kaiken aloitteentekijänä ja kustantajana, se ei ole reilua.

Sama tämä on aikuisenakin. Jotkut eivät ikinä järjestä mitään jne

Meillä on samanlainen tilanne, ja alkaa tulla väkisin mieleen että tytössäkin on jotain vikaa tämän asian suhteen. Kaikki kaverisuhteet tuntuvat päättyvän tai ovat sellaisia on/off, että viikko-pari ollaan kavereita ja sitten kavereista ei kuulu mitään moneen kuukauteen. Lapsessa on roikkujan vikaa, ja se saattaa pelottaa toisia lapsia. Kaikki saattaa olla heti liian intensiivistä toisille, kun toinen roikkuu kiinni niin kuin henkensä hädässä. Vähän pelottaa, että tuollainen jää päälle eikä lapsi opi olemaan toisten lasten kanssa. Se saattaa heijastua pitkällekin tulevaisuuteen, jos ei opi vaadittavia sosiaalisia taitoja ja olemista oman ikäistensä kanssa. 

Kertomasi perusteella ei voi päätellä kovinkaan paljoa. Tosiasia on, että tuo on kuitenkin se ikä, jossa kaveripiirit usein muuttuvat. Ihan siksi, että lapset kehittyvät eri tahtiin ja alkavat kiinnostua erilaisista asioista. Toinen tyttö alkaa kiinnostua pojista, meikkaamisesta, porukkaan kuulumisesta yms, toinen taas kiinnostuu esim jostain "nörtimmästä" harrastuksesta (oma tyttäreni kiinnostui vastaavassa iässä kuvataiteista ja erityisesti valokuvauksesta) ja viihtyy paremmin yhden kaverin kanssa kuin kaipaisi isompaa porukkaa. Monen mielestä tyttäresi on varmaan ihan kiva kaveri, mutta ei kuitenkaan se "bestis", jonka kanssa halutaan viettää enemmän aikaa. 

Myös pitkät kesälomat ovat usein aikaa, jolloin kaverisuhteet muuttuvat. Jonkun kanssa viettää kesällä enemmän aikaa kun taas toinen on huomattavasti vähemmän kotinurkilla, jolloin yhdessä ei edes voi olla kovin usein. Se, jonka kanssa on enemmän, muuttuu parissa kuukaudessa läheisemmäksi. Ystävyyssuhde siis tiivistyy, jos ollaan paljon yhdessä. 

On hienoa, että pyritte tukemaan tyttärenne kaverisuhteita, mutta tuon ikäisten kaveruuden ja ystävyyden pitäisi suurimmaksi osaksi olla muuta kuin järjestettyä ohjelmaa. Eli ihan vain yhdessä chillailua. Ei ole merkitystä, kumpi on aktiivisempi osapuoli, kun ystävyyssuhdetta muodostetaan. Jos ystävyyssuhde muodostuu, toinenkin osapuoli alkaa kyllä pitää yhteyttä ja pyytää kanssaan chillailemaan. Ja sitten myös tekemään jotain erikseen järjestettyä. Eli pitää vain löytää ne kaverit, jotka ovat "samanhenkisiä" eli pitävät samoista asioista ja viihtyvät hyvin tyttäresi kanssa. 

Itselläni kokemusta että parikin hyvää ystävää aloitti aikoinaan seksielämän 14-vuotiaana ja minä en sen vuoksi kelvannut enää seuraksi kun en harrastanut seksiä kuten nuo kaksi tyttöä. Löysin onneksi muita ystäviä. Vielä aikuisenakin kaivertaa tuo tilanne jossa mua haukuttiin lapselliseksi.

Toiset nyt vaan on sosiaalisempia kuin toiset ja kavereita löytyy koulun lisäksi naapureista, harrastuksista, sukulaisista jne ja ihan kaikkia ei voi aina pyytää mukaan, sori jos sinun tyttösi ei kuulu niihin läheisempiin.

Mieheni saman ikäinen lapsi on syntynyt kultalusikka perseessä ja kaikessa on aina kyse hänestä ja vain hänestä ja se oma kehu haisee kun biojätepussi ja tämä on nyt alkanut näkymään niissä ystävyyssuhteissa.

Ehkäpä tyttö voisi itse alkaa hoitaa näitä kaverisuhteita, mihin teitä vanhempia tarvitaan kuskaamaan ja järjestämään kaikkea?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kokemusta että parikin hyvää ystävää aloitti aikoinaan seksielämän 14-vuotiaana ja minä en sen vuoksi kelvannut enää seuraksi kun en harrastanut seksiä kuten nuo kaksi tyttöä. Löysin onneksi muita ystäviä. Vielä aikuisenakin kaivertaa tuo tilanne jossa mua haukuttiin lapselliseksi.

Ehkä oli ihan hyvä vaihtaa kaveripiiriä tuossa tilanteessa

Ihan kuin yrittäisitte ostaa lapsellenne kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä tyttö voisi itse alkaa hoitaa näitä kaverisuhteita, mihin teitä vanhempia tarvitaan kuskaamaan ja järjestämään kaikkea?

Mietin ihan samaa. On tosi inhimillistä ja ymmärrettävää, että vanhemmat ovat tilanteesta huolissaan ja pyrkivät auttamaan, mutta tuo saattaa oikeasti vain syventää ongelmaa. Mitä jos tyttö ehdottaisi kaverilleen jotain ihan perushengailua eikä mitään suureellista huvipuistoilua tai shoppailureissua? Meillä ei esimerkiksi rahoiteta lapselle kovinkaan montaa huvipuistoreissua per kesä, ja siksi on mielestäni ihan ymmärrettävää, että ne reissut lapsi tekee niiden parhaiksi kokemiensa kavereiden kanssa. Sen sijaan kasuaalimpaan hengailuun on mahdollisuus muidenkin kanssa, ja sitä kauttahan ne ystävyyssuhteet myöhemmin syntyvät ja syventyvät, kun vietetään aikaa keskenään. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni kokemusta että parikin hyvää ystävää aloitti aikoinaan seksielämän 14-vuotiaana ja minä en sen vuoksi kelvannut enää seuraksi kun en harrastanut seksiä kuten nuo kaksi tyttöä. Löysin onneksi muita ystäviä. Vielä aikuisenakin kaivertaa tuo tilanne jossa mua haukuttiin lapselliseksi.

Tuo kyllä onkin lapsellista, siis aikuisena vielä pahastua muiden lasten lapsellisuudesta.

Alakoulu iässä vanhemmat vielä pitkälti säätelee niitä suhteita, mutta kun mennään sinne yläkouluun hakeudutaan ns saman henkisen seuraan, jonka kanssa on jotain yhteistä. 

Omalla tyttärellä ei oikein missään vaiheessa ollut ala-asteella läheisiä ystäviä. Ystävät löytyi harrastuksen parista. Paras ystävä olikin 3 luokkaa ylempänä koulussa. Lukiovaiheessa löytyi sitten se sama henkinen porukka, johon hän vieläkin pitää yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Alakoulu iässä vanhemmat vielä pitkälti säätelee niitä suhteita, mutta kun mennään sinne yläkouluun hakeudutaan ns saman henkisen seuraan, jonka kanssa on jotain yhteistä. 

Nuorempana paljon myös vaikuttaa se, että sattuuko samanikäisiä lapsia asumaan lähellä. Tällöin ei tarvita niin suuresti vanhempien panosta kuskaamiseen.

Jokainen haluaa lapselleen ihan kaikkein parasta, ihanimmat ystävyyssuhteet ja huolettoman lapsuuden. 

Lastasi auttaisi silti eniten, jos osaatte yhdessä iloita tärkeimmästä, hänen elämässään on välittävät vanhemmat ja kavereita, jotka tulevat mukaan, kun pyydetään. 

Lapsesi ei ole ehkä se kaikkein paras kaveri, mutta kiva kaveri kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mieheni saman ikäinen lapsi on syntynyt kultalusikka perseessä ja kaikessa on aina kyse hänestä ja vain hänestä ja se oma kehu haisee kun biojätepussi ja tämä on nyt alkanut näkymään niissä ystävyyssuhteissa.

Vähän samaa huomaan kyllä oman puolisoni lapsessa, että ehkä vähän liikaa huomiota on totuttu saamaan ja leikkiminenkin on sellaista toisten määräilyä, että mitä sen toisen pitää tehdä ja mitä sanoa. Ehkä sen takia niitä kavereita ei olekaan...

Vierailija kirjoitti:

Meillä on samanlainen tilanne, ja alkaa tulla väkisin mieleen että tytössäkin on jotain vikaa tämän asian suhteen. Kaikki kaverisuhteet tuntuvat päättyvän tai ovat sellaisia on/off, että viikko-pari ollaan kavereita ja sitten kavereista ei kuulu mitään moneen kuukauteen. Lapsessa on roikkujan vikaa, ja se saattaa pelottaa toisia lapsia. Kaikki saattaa olla heti liian intensiivistä toisille, kun toinen roikkuu kiinni niin kuin henkensä hädässä. Vähän pelottaa, että tuollainen jää päälle eikä lapsi opi olemaan toisten lasten kanssa. Se saattaa heijastua pitkällekin tulevaisuuteen, jos ei opi vaadittavia sosiaalisia taitoja ja olemista oman ikäistensä kanssa. 

Ei lapsi opi, jos et opeta.

Saattaa hän joskus aivan liian myöhään itse ymmärtää, monien surujen kautta.

Olet ilmeisesti aika hyvin itse vanhempana ymmärtänyt asian. Olet huolissasi ja tiedät mihin asiaan lapsesi tarvitsee apua.

Tee jotain siis, keskustele lapsesi kanssa. Mieti ensin miten teet sen loukkaamatta. Olet ajatellut asiaa jo niin selkeästi, että varmasti osaat ajatella miten aloitat asian hoitamisen. Voitte harjoitella lapsen eteen tulevia tilanteita kotona rauhassa. Voit kysellä edistymistä viikkojen ja kuukausien kuluttua. Lapsesi oppii itsevarmuutta ja hänen itsetuntonsa paranee.

Muistakaa ottaa itsenne ja muiden, – kaikkien tunteet ja oma kunnioitettava tila huomioon.

Lapset tarvitsevat vanhempiensa tukea ja neuvoja! Lapset tarvitsevat suoraa ohjausta. Vanhempien on opetettava ja ohjattava lapsiaan.

Älä jätä lasta yksin "kasvamaan"!

Kova vaatimus se on lapsellekin olla iloisella ja tyytyväisellä mielellä ainaisessa vara-vara-kaverin roolissa. Syö sielua pidemmän päälle. Toki ymmärrettävää, että jokainen lapsi viettää mieluiten ne parhaimmat hetket niiden läheisimpien ystäviensä kanssa, ja jos parempia kavereita ei ole, niin varakaverin paikka on silloin se mihin on tyytyminen.

Samaa paskaa se on aikuisenakin joidenkin kanssa.