Milloin erota ihan hyvästä suhteesta?

Vierailija kirjoitti:

Kriittinen 7-vuoden koetinkivi. Oma nainen läxi panemaan muita, oli ihan hyvä suhde ennen sitä. Suunniteltu tulevaisuus meni roskiin. No, itse sain paremman, nainen jännämieheltään nyrkkiä. Elämä on valintoja.

Olet katkera, vahingoniloinen 🐏.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa paljon ristiriitoja. Olet tyytymätön nykyiseen suhteeseen, tunnet vetoa toiseen mieheen, mutta pelkäät, ettet saa koskaan yhtä hyvää suhdetta kuin nykyinen. Pelkäät vain eroa, koska se on uusi tilanne.

Tähän tämä tilanne taitaa aika hyvin tiivistyä. Haluaisin uskoa nykyiseen suhteeseen ja haluaisin saada sen toimimaan. Välillä tuntuukin siltä, että se vielä onnistuu, mutta sitten tulee nämä hetket, kun on mahdotonta nähdä yhteistä tulevaisuutta. Olen itse eroperheestä ja äidilläni on ollut todella vaikeat parisuhteet takana, ja olen jo nuorena päättänyt, että haluan vain yhden suhteen. Mikäli se ei toimi, olen yksin. Tämä varmasti vaikuttaa yhä ajatteluuni vahvasti..

Nr. 12&18 täällä taas hei.

TÄMÄ, TÄMÄ, TÄMÄ! Tismalleen sama oli itsellä. Eri syistä, mutta mulla oli päähänpinttymä, että löydän heti sen oikean ja olen ikuisesti hänen kanssaan yhdessä. Koska niinhän kaikissa saduissakin menee ja olisihan se ihan täydellinen elämäntarina: tavattiin 18-vuotiaana ja vielä kuolinvuoteella pidettiin käsistä kiinni. Mutta kun suurimmalla osalla elämä ei mene niin. Sinä ET ole äitisi. Muista se. Sinä ET toista äitisi elämää. Sinä voit oppia äidiltäsi jotain: ehkä hän on katsellut väkivaltaista puolisoa liian pitkään - älä tee samaa virhettä. Hän on katsellut valehtelua liian pitkään - älä tee samaa virhettä. Mutta ÄLÄ jätä onneasi etsimättä pelon vuoksi. Selvästi siis pelkäät yksin jäämistä, pelkäät vaikeita suhteita, joten siksi tuollainen mukamas tasapaksu suhde (monta kertaa eron partaalla ei edes ole tasapaksu) tuntuu sinusta paremmalta vaihtoehdolta. Mutta ihan oikeasti se ei ole. Onnellisuus on se, mitä sun pitäisi tavoitella, ja ei kuulosta, että olisit onnellinen tuossa suhteessa. Olet aloittanut sen myös niin nuorena, että et varmaankaan osaa olla yksin ja se pelottaa. Mutta sinkkunakin voi olla onnellinen, ei sitä kannata pelätä. Elämä pitäisi rakentaa nimenomaan niin, että pyrit omaan onnellisuuteesi ja rakennat oman identiteettisi oman elämäsi ympärille, eikä minkään "ihan ok"-parisuhteen, joka kuitenkin on täynnä ristiriitoja, eikä anna sun elää omanlaistasi elämää, vaan runtelee sun itsetuntoa ja minuutta. 

Ihan ensimmäisenä siis tuo yksi suhde per elämä -ajatus pois päästä HETI. Ero ei tarkoita välttämättä yksinjäämistä. Ero ei tarkoita surkeeta elämää. Älä mieti sitä, onko sinkkuna parempi kuin nykyisessä suhteessa. Mieti sitä, onko nykyinen suhde se, jossa haluat olla ja elää. Tehdäänpä näin: ajattele, että mikään ei muutu. Kaikki pysyy näin, kuin nyt on. Puoliso ei muutu. Oletko vuoden päästä onnellinen? Oletko 10 vuoden päästä onnellinen? Oletko loppuelämäsi onnellinen?

Ei kuulosta hyvältä suhteelta. Voit saada parisuhteen, jossa on kaikki haluamasi. Löysin vuosien jälkeen hyvän vastuuntuntoisen miehen, jonka kanssa harrastetaan yhdessä ja matkustellaan (paitsi nyt korona-aikana). Sulla on asioita mitä toivoisit suhteessa olevan eivätkä ne vaatimukset ole mitään älyttömiä. Tietysti jos haluat jäädä suhteeseen niin voit itse yksin harrastaa, matkustella ja mennä tehdä jos mies ei halua. Silloin sinulla on oma elämäsi, mutta myös teidän yhteinen elämänne. Miehellä ilmeisesti on siellä tietokoneella oma elämänsä. Voit saada tässä elämässä sen mitä haluat kunhan itse päätät mitä se on.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan tosiaan todella tutulta ja voin kertoa itsestäni sen, että olen ikionnellinen siitä, että kyseinen parisuhde päättyi. Löysin taas itseni, sain valtavan paljon paremman itsetunnon, löysin oman arvoni ja sen mitä haluan, löysin täydellisen puolison, jonka kanssa ei tarvitse arvailla, kuinka pitkään tämä kestää. Ajattelin kanssasi ihan samoin: mitä sitten jos suhde päättyisi? En halunnut mennä "takapakkia", vaikka olimme vähän kuin kämppiksiä ja melkeinpä elimme omia elämiämme tahoillamme. Onneksi se suhde päättyi. Jotenkin melkein heti sen päätyttyä "heräsin" jostain sumusta ja ihmettelin itseäni ja sitä, että olin jumittanut suhteessa niin pitkään. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja aikoja mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Kyllä sen arjen pitää olla sellaista, jota haluaa elää nyt ja aina. Vaikka irti päästäminen voi olla vaikeaa, niin mielummin ilman parisuhdetta kuin huonossa suhteessa - ja huono suhde on sellainen, jonka hyvyyttä täytyy usein kyseenalaistaa.

Kiitos hyvästä vastauksesta nro. 12, tämä saa ajattelemaan! Tuo sinun entinen suhde kuulostaa hyvin vastaavalta kuin tämä tilanne. Itsekin olen varmasti jarrutellut juuri tuon "takapakin" ottamisen takia, en halua epäonnistua ja ero pitkästä suhteestahan on juuri sitä. Toisaalta se voisi avata ovet juuri paljon paremmalle elämälle. Minäkin niin kovasti roikun vain noissa hyvissä hetkissä kiinni, mutta niitä tuntuu jatkuvasti olevan vain vähemmän ja vähemmän.

Koen myös miestäni kohtaan vääränä viedä hänen "rakkausaikaansa", mikäli tilanne on kuitenkin se, ettei tämä suhde tule kestämään loppuelämää. On kuitenkin vaikea irrottaa siitä "mitä jos"-ajatuksesta. Pelottaa myös puhua miehelle tästä, sillä tähän mennessä ne keskustelut ovat aina johtaneet siihen, että molemmat itku silmässä luvataan yrittää vielä kovempaa. Ja aina uskon niihin sanoihin. Tyhmähän minä olen, kun en opi.

Tuntui hölmöltä kirjoittaa tänne palstalle, mutta tämä on oikeasti yllättävän helpottavaa! En ole uskaltanut kenellekään läheiselle puhua näin suoraan. Tämä selkeytti omia ajatuksia jonkin verran ja taidan pian ottaa asian puheeksi lähiaikoina. En suinkaan ole varma siitä, haluanko erota, mutta ehkä tässä vielä jokin loksahtaa kohdilleen.

"Mies on pornoaddikti" ja "seksiä muutaman kerran kuussa."

Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Oletteko käsitelleet riippuvuutta tai onko mies yrittänyt päästä tästä eroon?

Oletan miehen olevan sinun ikäisesi (+-25v.) ja fakta on, että tuolloin 95% miehistä on vielä pentuja. Lähempänä kolmeakymppiä viimeinkin kasvavat ja aikuistuvat, mutta osa jää aina teinin tasolle. Näin ulkopuolisena en sinänsä näe mitään hälyttäviä merkkejä huonosta suhteesta, ikään nähden teillä on pitkä suhde takana ja kriisin paikka. Uusi ihastus ei varmasti helpota tilannetta, vaan katsot häntä vaaleanpunaisten lasien läpi ja oma mies tuntuu vain tekevän kaiken väärin - ihan vain koska ei ole tuo uusi.

Kiitos vielä uudestaan viisaista sanoista kaikille, etenkin alkuperäiselle nro12! Olen ymmärtänyt itsekin, kuinka myrkyllistä on jumittua johonkin ajatukseen siitä, miten asioiden pitäisi mennä. Monet ihmiset eroavat eikä siinä ole mitään hävettävää tai väärää. Tuota olen paljon miettinyt, että millaista elämä olisi sitten sinkkuna. Kaikkien näiden vuosien jälkeen on vaikea kuvitella sitä tilannetta. Kesällä nautin kyllä valtavasti siitä viikosta, jonka sain olla yksin kotona, kun mies oli lomailemassa muualla (tietokoneensa kanssa... :D). On kuitenkin eri asia olla hetkellisesti yksin kuin kokonaan yksin, mutta jos suhde olisi hyvä, ei minun varmaan olisi pitänyt olla harmissaan, kun mies palasi kotiin. Huh, tuntuu hurjalta ja vaikealta ajatella näitä asioita. Arjessa olen vain sysännyt kaikki tunteet sivuun ja ajatellut, että näin sen kuuluukin olla ja tällaista se arki on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan tosiaan todella tutulta ja voin kertoa itsestäni sen, että olen ikionnellinen siitä, että kyseinen parisuhde päättyi. Löysin taas itseni, sain valtavan paljon paremman itsetunnon, löysin oman arvoni ja sen mitä haluan, löysin täydellisen puolison, jonka kanssa ei tarvitse arvailla, kuinka pitkään tämä kestää. Ajattelin kanssasi ihan samoin: mitä sitten jos suhde päättyisi? En halunnut mennä "takapakkia", vaikka olimme vähän kuin kämppiksiä ja melkeinpä elimme omia elämiämme tahoillamme. Onneksi se suhde päättyi. Jotenkin melkein heti sen päätyttyä "heräsin" jostain sumusta ja ihmettelin itseäni ja sitä, että olin jumittanut suhteessa niin pitkään. Toki oli niitä hyviäkin hetkiä ja aikoja mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Kyllä sen arjen pitää olla sellaista, jota haluaa elää nyt ja aina. Vaikka irti päästäminen voi olla vaikeaa, niin mielummin ilman parisuhdetta kuin huonossa suhteessa - ja huono suhde on sellainen, jonka hyvyyttä täytyy usein kyseenalaistaa.

Kiitos hyvästä vastauksesta nro. 12, tämä saa ajattelemaan! Tuo sinun entinen suhde kuulostaa hyvin vastaavalta kuin tämä tilanne. Itsekin olen varmasti jarrutellut juuri tuon "takapakin" ottamisen takia, en halua epäonnistua ja ero pitkästä suhteestahan on juuri sitä. Toisaalta se voisi avata ovet juuri paljon paremmalle elämälle. Minäkin niin kovasti roikun vain noissa hyvissä hetkissä kiinni, mutta niitä tuntuu jatkuvasti olevan vain vähemmän ja vähemmän.

Koen myös miestäni kohtaan vääränä viedä hänen "rakkausaikaansa", mikäli tilanne on kuitenkin se, ettei tämä suhde tule kestämään loppuelämää. On kuitenkin vaikea irrottaa siitä "mitä jos"-ajatuksesta. Pelottaa myös puhua miehelle tästä, sillä tähän mennessä ne keskustelut ovat aina johtaneet siihen, että molemmat itku silmässä luvataan yrittää vielä kovempaa. Ja aina uskon niihin sanoihin. Tyhmähän minä olen, kun en opi.

Tuntui hölmöltä kirjoittaa tänne palstalle, mutta tämä on oikeasti yllättävän helpottavaa! En ole uskaltanut kenellekään läheiselle puhua näin suoraan. Tämä selkeytti omia ajatuksia jonkin verran ja taidan pian ottaa asian puheeksi lähiaikoina. En suinkaan ole varma siitä, haluanko erota, mutta ehkä tässä vielä jokin loksahtaa kohdilleen.

Elämässä saa epäonnistua. Ei varmasti ole helppoa ottaa asiaa puheeksi, mutta suosittelen, ja suosittelen myös miettimään asiaa vakavasti itsekseen, koska helposti käy juuri niin, että toinen sanoo jotain  ja sen sitten uskoo, koska haluaa uskoa. Tsemppiä siihen!

Tuohon "luvataan yrittää vielä kovempaa" -juttuun voin vain todeta, että nykyisessä 7 vuotta kestäneessä parisuhteessani ei ole tarvinnut kertaakaan edes yrittää. Ei kovaa, ei vähän, ei mitenkään. Homma vaan toimii. En usko, että näin tulee aina olemaan. Kyllä varmasti tulee jossain vaiheessa tilanteita, että menee heikommin ja sitten pitää tehdä töitä parisuhteen eteen, mutta tähän mennessä ei ole tarvinnut, kun kumppani on oikeasti sopiva. Että tällaistakin voi parisuhde olla. Enpä olisi itsekään uskonut silloin aikaisemmassa suhteessani.

Vierailija kirjoitti:

"Mies on pornoaddikti" ja "seksiä muutaman kerran kuussa."

Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Oletteko käsitelleet riippuvuutta tai onko mies yrittänyt päästä tästä eroon?

Oletan miehen olevan sinun ikäisesi (+-25v.) ja fakta on, että tuolloin 95% miehistä on vielä pentuja. Lähempänä kolmeakymppiä viimeinkin kasvavat ja aikuistuvat, mutta osa jää aina teinin tasolle. Näin ulkopuolisena en sinänsä näe mitään hälyttäviä merkkejä huonosta suhteesta, ikään nähden teillä on pitkä suhde takana ja kriisin paikka. Uusi ihastus ei varmasti helpota tilannetta, vaan katsot häntä vaaleanpunaisten lasien läpi ja oma mies tuntuu vain tekevän kaiken väärin - ihan vain koska ei ole tuo uusi.

Pentuja kyllä, mutta ei tuolla tasolla. Kyllä jotain kehitystä ja vastuunottoa elämästään pitäisi olla ihan selkeästi näkyvissä tuossa iässä.

Vierailija kirjoitti:

"Mies on pornoaddikti" ja "seksiä muutaman kerran kuussa."

Kumpi on syy ja kumpi seuraus? Oletteko käsitelleet riippuvuutta tai onko mies yrittänyt päästä tästä eroon?

Oletan miehen olevan sinun ikäisesi (+-25v.) ja fakta on, että tuolloin 95% miehistä on vielä pentuja. Lähempänä kolmeakymppiä viimeinkin kasvavat ja aikuistuvat, mutta osa jää aina teinin tasolle. Näin ulkopuolisena en sinänsä näe mitään hälyttäviä merkkejä huonosta suhteesta, ikään nähden teillä on pitkä suhde takana ja kriisin paikka. Uusi ihastus ei varmasti helpota tilannetta, vaan katsot häntä vaaleanpunaisten lasien läpi ja oma mies tuntuu vain tekevän kaiken väärin - ihan vain koska ei ole tuo uusi.

Tämä porno- ja seksiasia oli suuri ongelma muutama vuosi takaperin. Yritettiin harrastaa enemmän seksiä ja mies yritti vähentää pornoa, mutta ei siitä tullut oikein mitään minun painostuksesta. Se lopulta satutti minua niin kovasti, että luovuin koko asiasta ja olen iloinnut siitä määrästä seksiä, mitä meillä nyt on. En nykyisin tiedä, millainen tilanne pornon suhteen on, mutta seksiä on lähes viikoittain, joten olen tyytynyt siihen ja opetellut sitten paremmin tyydyttämään omat tarpeeni. Tämä uuden kohdalla viehättää varmaan lähinnä juuri se fyysinen läheisyys ja halukkuus, mitkä nykyisessä suhteessa ovat olleet vähissä. Tämä ihastus on kyllä herättänyt miettimään nykyistä suhdetta tarkemmin (ja hänkin siitä minulle sanoi, että kannattaa miettiä, mitä ihan oikeasti haluan). En ole vaihtamassa nykyistä keneenkään enkä usko edes alkavani tapailemaan tätä toista miestä, vaikka eroaisin. Mikäli ero tulee, on kyllä pakko ottaa aikaa ihan vain itselleni.

Mitähän hyvää tuossa suhteessa on? Väkivallan puuttuminen ei tee  vielä hyvää suhdetta.

Hullua hukata elämä ihmisen kanssa, josta ei välitä, ja joka ei sinustakaan välitä edes sen vertaa kuin niistä pornonaisista. 

Kysy ihan rehellisesti itseltäsi, siis sielultasi, mitä sinä haluat? Millaisen elämän haluat? Millaisia tunteita siinä herää?

Entä nykyinen elämä, herättääkö se samoja tunteita?

Eiköhän vastaus löydy sieltä helposti, mikä ratkaisu pitää tehdä. Se, miten sen ratkaisun teet, mitä sanot miehellesi, on asia jota kannattaa hieman miettiä. Millätavalla saisit tavallaan hänet itsensä kertomaan, ettei hänkään ole tyytyväinen suhteeseenne? En nimittäin usko että on, koska ei anna sinulle mitään.

Jos olet kertonut miehellesi nukkuneesi toisen miehen kanssa, ja hän asian hyväksyy, niin et ole pettänyt miestäsi. Jos et ole kertonut, niin silloin olet. Ei pettäminen tarkoita pelkkää sukupuoliyhdyntää. Myös salaviestit muille voidaan katsoa pettämiseksi. Riippuu yhteisistä pelisäännöistä. Eipä mulla muuta tähän ole, eikä neuvojakaan. Muuta kuin eroa mieluummin ennenkuin petät. Se on raukkamaista toista osapuolta kohtaan. Sinua se ei niin satuta, mutta toiselta osapuolelta voi viedä luottamuksen ihmisiin loppuiäksi. On kokemusta valitettavasti.

Olen tuota vuosien varrella muutaman kerran kysynytkin, että onko hän tyytyväinen suhteeseen. Ainakin sanoo olevansa, ei kuulemma kaipaa tämän enempää vaan on onnellinen näin. Toisaalta tämä on hänenkin ainoa suhde, että ei varmaan tiedä, mitä muuta voisi saada.

Mies on tietoinen tästä toisesta miehestä ollut aivan alusta asti. Hän tietää molemmin puolisen kiinnostuksen ja nukkumiset ym. Mitään en ole salannut ja hän on asian hyväksynyt. En missään nimessä halua häntä satuttaa.