Käytiinkö 70-luvulla vain kerran viikossa saunassa ja sillä selvä? Siinä peseytyminen?
Kommentit (165)
Maalla ainakin meillä sauna lämmitettiin kaksi kertaa viikossa. Keskiviikkona ja lauantaina.
Keskiviikko ja lauantai oli saunapäiviä. Keskiviikkoruokakin oli saunassa paistettua lenkkiä ja pottuvoita.
Kerta viikkoon peseytyminen riitti. Aloitn kouluni 1970- luvun alkupuolella. Muistan kun opettaja kysyin, miten useasti huikset pitää pestä. Luokkakaverini vastasi kaksi kertaa viikossa. Vastaus oli väärin, sillä oikea vastaus oli kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsuuskodissa käytiin vielä 80- luvulla kun kerran viikossa saunassa. Ei ollut muuta peseytymispaikkaa. Kesällä kyllä joskus keskiviikkonakin lämpesi sauna. Vesi kannettiin sankoilla kaivosta, kaivo oli reilun sadan metrin päässä. Puut kannettiin liiteristä. Saunan jälkeen piti pestä pikkupyykkiä siellä saunassa. Sitten sai vähän limonadia.
Limu oli kyllä kallista. Meillä ostettiin yksi pikkupullo kullekin mukselle, mutta vain joskus vappuna.
Muulloin marjamehua omista marjoista.
Ei. Sen lisäksi että suihku, amme ja sauna olivat käytössä niin meillä juotiin limsaa aina saunan jälkeen, sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Esim. synttäreillä. Ja automatkoilla, kun mentiin sukulaisiin. Ja jos tuli vieraita.
Ai niitä keskiviikkoja ja erityisesti lauantaipäiviä, kun saunan jälkeen istuttiin pyjamat päällä olkkarissa katsoen lauantaitansseja. Samalla syötiin jäätelöä marjoilla ja juotiin limsaa hienoista "pikarilaseista" :D
Meillä oli 70-luvun alkupuolella vain ulkosauna. Se lämmitettiin kesällä kaksi kertaa viikossa ja talvipakkasilla vain kerran. Sitten me rakennettiin talo ja saatiin sisäsuihku. Olisin halunnut käydä suihkussa joka päivä, mutten saanut, kun vesi oli kallista. Oli se ankeaa aikaa.
me saunottiin 3 kertaa viikossa,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapsuuskodissa käytiin vielä 80- luvulla kun kerran viikossa saunassa. Ei ollut muuta peseytymispaikkaa. Kesällä kyllä joskus keskiviikkonakin lämpesi sauna. Vesi kannettiin sankoilla kaivosta, kaivo oli reilun sadan metrin päässä. Puut kannettiin liiteristä. Saunan jälkeen piti pestä pikkupyykkiä siellä saunassa. Sitten sai vähän limonadia.
Limu oli kyllä kallista. Meillä ostettiin yksi pikkupullo kullekin mukselle, mutta vain joskus vappuna.
Muulloin marjamehua omista marjoista.Ei. Sen lisäksi että suihku, amme ja sauna olivat käytössä niin meillä juotiin limsaa aina saunan jälkeen, sunnuntaisin ja juhlapäivinä. Esim. synttäreillä. Ja automatkoilla, kun mentiin sukulaisiin. Ja jos tuli vieraita.
Ai niitä keskiviikkoja ja erityisesti lauantaipäiviä, kun saunan jälkeen istuttiin pyjamat päällä olkkarissa katsoen lauantaitansseja. Samalla syötiin jäätelöä marjoilla ja juotiin limsaa hienoista "pikarilaseista" :D
Herranen aika, millainen kermaperselapsuus sinulla on ollut. Olen ihan oikeasti kateellinen.
Vierailija kirjoitti:
Juu ja sitä ennen käytiin tyyliin kerran kuukaudessa.
Tyyliin?
Kyllä. Kainalot pesin aamulla ennen kouluun menoa kylmällä vedellä wc:ssä, lämmin vesi tuli vain keittiöön. Suihku+amme kellarissa tilassa , joka lämmitettiin kerran viikossa. Kyllä siellä tukan pesi , mutta ylimääräiset suihkut ei kauheasti inspiroineet. Helsinki vanha omakotitalo. Sauna oli otettu muuhun käyttöön jo 50-luvulla.
Meillä oli ihan sisäsauna, mutta suihkuhuone oli jääkylmä, joten piti olla tosi hätä, että kävin suihkussa saunapäivän ulkopuolella.
Pesuvati vesi keitettiin tai uunin vieressä oli vesipata sitten tiskattiin vesi keitettiin myös. Pelkkä kylmä vesi. Meillä oli mummeilla omat saunat omassa talossa. Kylpy amme oli kunnes alettiin asunto säästäjäksi.Koulussa käytiin suihkussa liikunta tunneilla ja järvessä uimassa shampoo pullot mukana.Uimahallissa sai peseytyä.Alusvaatteet pestiin koneilla mutta joskus keitettiin että bakteerit kuoli.Työsuhde asunnoissa oli kylpyhuoneet kyllä ja lämmin vesi.Uima allasta ei rakennettu koska vesilasku.70- luvun kerrostalot on kyllä jo purettu osa ne on homeessa.Toisissa taloissa oli huono kaivovesi siinä pesivät myös pyykit on ollut kurjaa.Voitteko lopettaa noi natsittelut jo.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Saunassa käytiin keskiviikkoisin ja lauantaisin ja muina päivinä käytiin suihkussa ja joskus lisäksi kylvyssä. Ammeet olivat paljon yleisempiä siihen aikaan. Asuin pienessä kaupungissa omakotitalossa.
Juuri näin. Meillä valmistui omakotitalo 60-luvun puolivälissä ja meillekin tuli amme. Suurimmassa osassa naapurustoamme oli myös amme. Eipä sitä tosin alkuinnostuksen jälkeen hirveästi käytetty. Lapsena siellä jokusia kertoja lutattiin, mutta kun ikää tuli niin se jäi. 80-luvun alussa kylppärirempan myötä se sitten roudattiin pihalle.
Mutta saunassa tosiaan käytiin vähintään lauantaisin, mutta usein myös keskiviikkoisin ja muuten suihkussa. Suihkussa tulikin teininä rampattua päivittäin, kun harrastin urheilua.
Näin siis duunariperheessä 60-70- luvulla.
Just noin se oli, että vaikka meilläkin oli suihku niin pesulla käytiin vain lauantaina kun se oli saunapäivä. Oli meillä ammekin muttei sitä saanut käyttää koska vesi oli kallista
Suihkussa käytiin, jos suihku oli. Mutta ei maalla läheskään kaikilla ollut. Isäni lapsuudenkotiin saatiin isoäidille juokseva vesi kasarin alussa. Sekin oli vain kylmä vesi ja vain keittiöön. Saunaa ei joka päivä lämmitetty ja vadin äärellä peseytyminen vaati sekin veden lämmittämisen hellalla. Joten ei siellä joka pikkuhiestä peseydytty. Näissä oloissa isoäiti eli kahdeksankymppiseksi, kunnes joutui vanhainkotiin.
Vierailija kirjoitti:
Isä oli syntynyt 1927 ja hän kertoi, että hänen lapsuudessaan ennen sotia saunottiin kerran viikossa ja alusvaatteet käännettiin puolessa välissä viikkoa.
Ne kakkatahrathan on vaan sotkenu housujen sisäpuolen
Asumisoloistahan se riippui. Useimmilla taisi olla nykyajan mukavuuden jo tuolloin, mutta paljon asuttiin myös sellaisissa oloissa, mitä nykyään sanottaisiin mökkioloiksi. Meidän perhe asui 70-luvun alussa rintamamiestalossa, missä oli ulkosauna ja pihalla vesipumppu. Vettä pumpattiin letkun avulla puulämmitteiseen saunanpataan. Talvella pumppu jäätyi ja sitten haettiin vettä sankoilla viereisestä joesta, jossa oli kyllä ihan puhdas vesi, niihin aikoihin ihan juomakelpoista. Lienee selvää, ettei niissä oloissa peseydytty joka välissä, kuten nykyään. Sauna lämmitettiin kahdesti viikossa ja sillä pärjättiin.
Vuosikymmenen puolivälissä muutimme rivitaloon, jossa oli saunavuorot kahdesti viikossa. Lisäksi oli sisävessa suihkuineen. Suihkussa sitten käytiin tarpeen mukaan saunavuorojen lisäksi. Olikin ihan hyvä meille murrosikään tuleville nuorille, että sai suihkutella silloin kun siltä tuntui. En ole ikinä oppinut siihen, että rutiininomaisesti suihkutellaan joka aamu ja/tai ilta, kuten jotkut. Käyn edelleen suihkussa tarpeen mukaan ja kahdesti viikossa saunassa. Se on kyllä hyvin riittänyt. Kyllä sen tuntee, milloin on aika peseytyä.
Sisäkkö lämmitti kylpyveden noin kolmesti viikossa, palvelija pesi hiukset ja selän. Keittiössä valmistui päivällinen, joka katettiin ruokasaliin. Kylpy, kuten muutkin asiat tilattiin tupsupäisestä nyöristä vetämällä, näitä nyörejä roikkui jokaisessa huoneessa vähintäin yksi. Nyörit kulkivat katossa olevien rissojen kautta keittiön seinässä olevaan kojeeseen, jossa oli numero jokaista huonetta varten. Kun nyöristä vetäistiin, kojeessa avautui huoneen numeroa vastaava läppä ja läpän alta paljastui huoneen numero, samalla siinä soi kello, joka ilmoitti henkilökunnalle käskyn saapua kohteeseen. Huoneisiin kulki keittiöstä myös putkia, joissa oli huoneiden puolelta tulpalla suljettavia puhetorvia.
Me asuttiin maalla. Meillä käytiin kerran viikossa saunassa. Suihkussa käytiin lisäksi kerran viikossa hiuspesulla. Iltaisin käytiin "peppupesulla" ja pestiin kainalot päivittäin.
Kesällä uitiin monta kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 70-luvun alkupuolella vain ulkosauna. Se lämmitettiin kesällä kaksi kertaa viikossa ja talvipakkasilla vain kerran. Sitten me rakennettiin talo ja saatiin sisäsuihku. Olisin halunnut käydä suihkussa joka päivä, mutten saanut, kun vesi oli kallista. Oli se ankeaa aikaa.
Näinhän se meni, vaikka meille vesi tuli omasta kaivosta. Edelleen vanhemmat jaksavat taivastella, miten on tuhlausta käydä suihkussa joka päivä. Jos olen pidempään vierailulla alkavat pelätä veden loppuvan.
Kyllä, maalla tuo oli ihan tavallista vielä 70-luvulla. Lapsuudenkodissani oli ainoastaan ulkovessa ja ulkosauna 1977 saakka, ei vesijohtoja ja suihkuja. Lauantaina käytiin saunassa ja jos oikein muistan, myös joskus keskiviikkoisin, mutta siinä ne viikon peseytymiset sitten olikin.