Miten tukisin alisuoriutujaa?
Meillä on sellainen nuori, joka jatkuvasti alisuoriutuu pienissä jutuissa. Opinnot sujuvat erinomaisesti, mutta töissä tulee jatkuvasti sellaisia pikkuvirheitä, jotka eivät ole edes yleensä maininnan arvoisia. Mutta niitä on kuitenkin lähes päivittäin, joten on niillä kokonaisuuteen jo merkitystä.
Esimerkkinä voisi olla vaikkapa, että auto pitäisi ajaa päivän päätteeksi talliin. Nuori kyllä aavistelee aivan oikein, että talliin se pitäisi ajaa, mutta jättää sen silti pihalle, kuten päivän mittaan on koko ajan jätetty. Jotenkin rohkeus ei riitä tekemään noinkaan itsestäänselvää ratkaisua, kun sitä ei ole erikseen ohjeistettu.
Ja fiksusta ihmisestä on kyse, tietoa riittää kyllä näihin pikku päätöksiin. Jotenkin ei vain rohkene tehdä asioita maalaisjärjen mukaan. Miten tällaista nuorta aikuista voisi tukea siinä, ettei aristelisi tehdä "oikein"?
Kommentit (7)
Aloita siitä, että keskustelet asiasta hänen kanssaan ja kysyt, miten tilannetta voisi parantaa. Älä holhoa vaan usko häneen.
Oletko varma, että kyse on alisuoriutumisesta? Itse laittaisin kertomasi esimerkin tyypilliseen nuoren ihmisen käyttäytymisen piikkiin.
Mutta mikäli kyse on oikeasti siitä, että nuoresi ei osaa tällaisia juttuja ohjeistamatta tehdä, niin sitten kyllä ihmettelen tuota koulusuoriutumista.
Juttelun paikka, oli miten päin vaan. Muistathan, että kysyt suoraan, älä tarjoa kysymykselläsi valmiita vastauksia. Onnea matkaan.
Onko tässä siis kysymyksessä oman perheen nuori, vai nuori työntekijä? Oli miten oli, parasta tukemista on aina selkeys niin kasvatuksessa kuin johtamisessakin.
Voisiko ongelma siis johtua vastuun jakamisongelmista? Nuori ei uskalla ottaa sellaista vastuuta, jota ei hänelle erikseen nimenomaisesti anneta. Voisi olla tyypillistä epävarman nuoren ihmisen toimintaa.
Käykää selkeästi läpi mikä on kenenkin vastuulla, ja millaisiin asioihin toivotaan omatoimisuutta. Keskustelu tietenkin ohjaavassa ja hyvässä hengessä, ei virheitä osoittaen.
Olen ollut samanlainen.
Tolkutat vaan joka käänteessä että maalaisjärkeä saa käyttää (siis ei läpinäkyvästi vaan hyvällä fiiliksellä ja kuin itsestään selvyytenä), käytä ilmaisuja tyyliin "tästä vaan tällä tavalla, kyllähän oma silmäsi kertoo sitten kun.." "tee kummin vain, niin kuin mielestäsi on järkevintä.." "kaikilla meillä on oma tapamme tehdä tätä, minun tapa ei välttämättä ole se oikea eli jos keksit jonkun muun menetelmän niin.." "tee kuten mikä on mielestäsi loogisin vaihtoehto/tapa" jne. Pikku hiljaa siitä se sitten. :) Joo ja jos itse mokaat, kuittaa se hurtilla huumorilla!
Mä en tajua tätä esimerkkiä, jos kerta autoa jätetään jatkuvasti pihaan, millä telepaattisella yhteydellä nuoren pitää tietää millon se ajetaan talliin? Varsinkin kun et suoraan ohjeista näin?
[quote author="Vierailija" time="05.09.2014 klo 16:19"]
Mä en tajua tätä esimerkkiä, jos kerta autoa jätetään jatkuvasti pihaan, millä telepaattisella yhteydellä nuoren pitää tietää millon se ajetaan talliin? Varsinkin kun et suoraan ohjeista näin?
[/quote]No daa...se on niitä kirjoittamattomia sääntöjä eli tässäkin ketjussa mainittua maalaisjärkeä; kasvatuksesta sen sisäistäminen pitäisi kuulemma lähteä. Yllätyksenähän kaikille ilmeisesti tulee, ettei kaikilla OLE SAMA KASVATUS ja näin ollen sitä samaa 'maalaisjärkeä'. Sitten itketään, kun joku ei tee niin kuin itse tekisi.
Ei ihme, jos minusta tuntuu, etten osaa auttaa. Sillä yleensä täältä saa hyvin vinkkejä, mutta nyt taisi olla kinkkinen kysymys. Upataan nyt kuitenkin.
ap