Miksi mä en onnistu?
Miksi mä en onnistu elämään tätä eloa niinkuin haluaisin? Olen aina pyrkinyt tekemään asiat niin hyvin ku mahdollista ja auttanut myös muita. Kouluni olen käynyt hyvin ja saanut aina hyvää palautetta harjoitteluista ja työpaikoilta ja olen ollut pääasiassa hyvin pidetty työkaveri ja tehnyt työni kunnolla, MUTTA silti mulla ei ole ole vielä eläissäni (kohta 40v) ole ollut vakituista työpaikkaa ja nytkin olen työttömänä. Sitten toinen mikä harmittaa on kun tuntuu että ystävät käyttää tavallaan vaan hyväksi. Kun heillä on murheita ja elämä potkii niin kelle ne soittaa? Mulle, mikä on tietysti ihan hienoa että voin auttaa mutta kun itsellä on kurjaa niin tuntuu, että kaikki kaikkoaa. Tästä "kiltteydestä" olen saanut kärsiä myös taloudellisesti aika paljon. Välillä vetää ihan hiton katkeraksi ja tekisi mieli sanoa yhdelle sun toiselle aikalailla suorat sanat, MUTTA en mä pysty. Ehkä kuolen katkerana tähän omaan "ihanuuteeni".
Kommentit (6)
Hyppysellinen tai kaksi itsekkyyttä mukaan, liian kiltti olet nyt. Jos ihmisiä kaikkoaa elämästäsi sen myötä, niin eivät ole suremisen arvoisia. Pää pystyyn vaan!
Niin, tohon kiltteyteenkin voi sairastua.
Vakityöpaikan saaminen on oikeesti nykyään ihan onnenkauppaa.
Mut sit noi sun ihmissuhteet...niille kyl kannattais tehä jotain ennen ku sut kulutetaan ihan loppuun. Terapeutille sul ei varmaan oo rahaa mennä vaik se olis parasta, ni joos lainaisit vaikka kirjastosta jotain aiheesta. sellasta itseopiskelua omasta ittestä ja itsen muuttamisesta?
Oot varmaan kuitenkin aika hyvä ihmiseks:)
Tiedän että jossain vaiheessa kuppi menee nurin, mutta en haluais niin käyvän. Mulla on kuitenkin niin paljon hyviä asioita elämässä, kuten se että oon terve ja mulla on terveet lapset. Tuntuu että täällä yhteiskunnassa ja tässä ajassa vaan pärjäisi paremmin olemalla paljon kovempi ja omahyväisempi.
kannattaisiko olla vähemmän kiltti?