Vanhemmat tukevat taloudellisesti aikuisia lapsiaan, kumpi on reilua?

Tukea enemmän huonommin toimeentulevia, tietysti. Ainakin meidän suvussa tehdään niin.

Molemmissa on puolensa. Tosin 2 annan ääneni. Itselläni on aikuinen lapsi. Eronnut, työtön ja lapsikin. Ei niillä tuloilla eletä herroiksi ja on tarkkaa lantin laskemista. Omasta tahdostani olen ostanut vaatteita, kustantanut etelänmatkoja, vienyt ruokaa yms.

En mene sanomaan, koska ne rahathan on vanhempien ja he saavat tehdä niillä mitä haluavat. Omassa lapsuudenperheessäni on tuettu aina sitä joka tukea tarvitsee sillä tavalla kuin tarvitsee (taloudellisesti, emotionaalisesti, lapsenhoidossa, lasten sivistämisessä, jne) ja laskemaan pysähtymättä luulen, että aikojen saatossa mahdolliset erot ovat kyllä tasoittuneet.

Merkittävät omaisuuden osat on toki pantu ylös ja tasataan viimeistään perinnönjaossa (ts. minä sain tai jouduin ottamaan vanhan mummolan rakennuksen kun mummo kuoli. Sitä ei saanut myydyksi eikä kukaan muukaan sitä huolinut. En mielestäni ole merkittävästi siinä taloudellisesti hyötynyt, sillä sen korjaamiseen meni kyllä useita kymppitonneja, ja vaikka se on nyt vuokralla, se ei varmaan koskaan ehdi tuottaa rempparahoja takaisin, kun koko ajan tulee aina jotain uutta korjattavaa. Mutta onhan se nyt sit mun talo, joten kaipa siskolla on oikeus saada sen laskennallinen arvo 40 000 euroa myös. Koska vanhemmillani ei ole tämmöistä rahaa, minä varmaankin maksan sen siskolleni omistani. Joo, en siis saanut tätä siksi, että olisin ollut taloudellisen avun tarpeessa, vaan jouduin ostamaan sen siksi, että olen suvun ainoa, joka pystyy tuommoisesta talonrähjästä huolehtimaan.)

Appivanhempani taas jakavat kaiken tarkasti tasan poikiensa kesken, nallekarkilleen. Toimivalta sekin systeemi näyttää, mutta toki on selvä, että ollakseen merkittävää apua kenenkään kannalta tuo vaatii, että koko ajan on enemmän jaettavaa. No heillä onkin. Mun vanhempani taas ovat joutuneet keskittämään voimansa kulloinkin käsillä olevaan tarpeeseen.

Kaikille yhtä paljon taloudellista tukea.Suomessa ei kuolla nälkään ja osa ihmisistä ei koskaan järjestä itse asioitaan, jos aina vaan tuetaan esim.laiskaa työtöntä tuetaan ja ahkera työssäkäyvä maksaa itse

Miksi ihmeessä pitäisi tukea esim. 28-vuotiasta hyvätuloista ammattilaista samalla tavalla kuin 22-vuotiasta tulotonta opiskelijaa?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:58"]

Miksi ihmeessä pitäisi tukea esim. 28-vuotiasta hyvätuloista ammattilaista samalla tavalla kuin 22-vuotiasta tulotonta opiskelijaa?

[/quote]Meillä on koitettu tukea kaikkia samalla tavalla, eli 28-v. joka on valmistunu ja töissä on aikanaan saanu samaa apua kuin nyt 22-v. kuopus. Tuttavaperheessä kuopuksella on kallis elämä esikoiseen verrattuna, se on sivusta seurattunma ainakin aika kurjaa. Perheen tulot ei siis ole parantuneet vuosien saatossa, ei ole siitä kyse.

Meillä on jostain syystä vanhemmat halunneet aina tukea yhtä paljon hyvin tarkkaan molempia. Minusta se on älytöntä ja olen sen sanonutkin, että minä EN tarvitse mitään tukea, koska meillä on 2 hyvätuloista tienaajaa. Veljeni sen sijaan on työtön ja tarvitsisi tukea. Mutta aina jos ne antaa veljelle jotain, tulee samansuuruinen tuki myös minun tililleni, eikä äiti millään usko että en oikeasti olisi katkera jos minulle ei laitettaisi tukia joita en tarvitse...

Tapauskohtaista mielestäni. Esim. tilanne jossa pienituloisilla eläkeläisvanhemmilla on kaksi aikuista lasta, toinen on naimisissa ja perheen tulot ovat yhteensä 10.000e/kk, toinen taas työtön yksinhuoltaja. Tuntuisi naurettavalta ajatus, että paremmin toimeentulevalle pitäisi ihan periaatteessa ja lain valossa antaa yhtä paljon tukea kuin huonommin toimeentulevalle. Itse en ainakaan kehtaisi ottaa vanhemmiltani vastaan mitään tuossa tilanteessa, jos olisin tuo ensin mainittu.

Asia ei ole ihan noin mustavalkoinen. Itse autan lapsiani sen mukaan kun itse katson sen tarpeelliseksi. Mieluummin autan kuin annan heidän velkaantua kulutusluotoista. Lapseni ei käytä alkoholia eikä tupakoi. Joten heidän rahat ei mene turhuuteen. He eivät myöskään matkustele lomamatkoilla kun ei ole varaa sellaiseen.

Mutta elämä tuo yllätyksiä mukanaan ja tulee ylimääräistä menoa. On ihan kiva antaa välillä muutama satanen jotta saavat itselleenkin jotain kivaa ylimääräistä.

En laita lapsiani mihinkään järjestykseen vaan autan kun kantson sen tarpeelliseksi.

Meillä tuettiin ensin molempia tasapuolisesti. Perheiden saamisen myötä mun isoveli on saanut lapsineen PALJON enemmän tukea. Niin rahallista kuin muitakin apuja.
Mä olen sitä mieltä ettei mun vanhempien rahat kuulu mulle mitenkään. Mä en voi sanoa miten saavat käyttää omat rahansa. Johan se olis törkeää, jos mä alkaisin kiukuttelemaan siitä, että vamhempani tukevat veljeäni itse tienaamillaan rahoilla.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 12:05"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 11:58"]

Miksi ihmeessä pitäisi tukea esim. 28-vuotiasta hyvätuloista ammattilaista samalla tavalla kuin 22-vuotiasta tulotonta opiskelijaa?

[/quote]Meillä on koitettu tukea kaikkia samalla tavalla, eli 28-v. joka on valmistunu ja töissä on aikanaan saanu samaa apua kuin nyt 22-v. kuopus. Tuttavaperheessä kuopuksella on kallis elämä esikoiseen verrattuna, se on sivusta seurattunma ainakin aika kurjaa. Perheen tulot ei siis ole parantuneet vuosien saatossa, ei ole siitä kyse.

[/quote]Lisään vielä, että ottaisin kyllä huomioon sen jos lapsi vaikka sairastuisi ja tarvitsisi enemmän tukea. Esim. masennus on opiskelijoilla yleistä eikä se ole oma vika. Mutta jos lapsi heittäytyisi ihan vaan pummiksi eikä opiskelisi tai menisi töihin ilman mitään syytä, niin en kyllä sponsoroisi sellaista elämää.

Meillä vanhemmat yrittivät ekaa vaihtoehtoa, mutta koska itse olen huomattavasti parempipalkkaisessa työssä kuin sisarukseni, pyysin heitä antamaan "osuuteni" sisarukselleni jonka talouteen sillä pienelläkin lahjoituksella on merkitys.

Jaa-a. Kannatan tasapuolisuutta. Meillä on suvussa oikeastaan molemmat esimerkkitilanteet:

Oma veljeni on itseäni taloudellisesti heikommassa asemassa, mutta siitä ei voi syyttää häntä. Hän on opiskellut ja tehnyt kaikkensa löytääkseen töitä. Usean vuoden huonon tuurin jälkeen hän löysikin vihdoin vakipaikan, vaikka ala onkin ihan eri, kuin se, mille veljeni on valmistunut. Tässä tapauksessa ymmärtäisin kyllä, jos veljeni saisi vanhemmiltani enemmän kuin minä.

Mieheni veli sen sijaan on kyllä ollut jo vuosia töissä ja tienannutkin varmasti ainakin parin omakotitalon hinnan. Mutta omien törttöilyjensä takia hän on myös menettänyt rahansa moneen otteeseen. Edelleen hänen asenteensa on se, että "entäs sitten, rahaa se vain on ja sitä saa aina lisää". No, niin saa. Miehen vanhempien lompakolta. Ja se kyllä oikeasti potuttaa, että toisella ei ole mitään rajaa hyväksikäytölleen, ei mitään vastuuta asioistaan ja sitten suku painaa tällaisen villaisella ja lyö seteliä pöytään "kun sillä just nyt menee niin huonosti".

Siskoni pistää asiansa aina uudestaan sekaisin ja vanhempani auttavat koska haluavat. Sisko ei varmaan tiedäkään mitä uhrauksia on tehty. Aiemmin minulta ei tähän touhuun riittänyt ymmärrystä, mutta nyt kun on lapsikin tehty tähän rumbaan, niin minusta on hyvä, että hänellä on ruokaa, vaatteita ja leluja.

Meidän perheessä tuli riita kyseisestä aiheesta, kun yksi avioliiton kautta tullut perheenjäsen on riidanhakuinen kyttääjä, joka kadehtii muiden saamisia vaikka heillä menee taloudellisesti todella hyvin. Vanhemmilla ei ole mitään velvollisuutta antaa rahaa aikuisille lapsilleen, ja jos haluavat jollekkin antaa, on se heidän valintansa kenelle ja kuinka paljon. Varsinkin kun tämä riitelevä perhe tienaa paljon paremmin kuin vanhempani, en ymmärrä miksi vanhempien pitäisi maksaa heille vain "koska toisetkin sai", jos he ovat auttaneet esim opiskelevaa sisarusta. On tosi kurjaa kun meidän perheessä ei muuten riidellä, kunnes tämä kotka tuli ja tahallaan aiheuttaa kitkaa.

Minusta jokainen aikuinen saa itse päättää mihin tai kenelle rahansa antaa. Ei pidä rueta ahnehtimaan toisen omaisuutta itelleen.

Kyllä vanhemmat saa tehdä rahoillaan mitä haluavat. Olisikko sitten parempi että ne rahat jotka olisi muuten annettu jollekkin lapselle avuksi annetaanki tulevaisuudessa vaikka kissakerholle.

Haloo. Vanhemmat on itse tienannut omaisuutensa siis tehköön sillä mitä haluaa.

Noiden välimuoto. Ei sekään ole reilua, että sisaruksista toinen tuhlaa kaikki rahansa ja käy vanhemmilta lisää, kun taas toinen elää säästeliäästi ja maksaa kaiken itse. Esim. minä säästin nuorena kaikki viikkorahat ja lahjarahat, ja maksoin sitten itse oman ajokortin. Veli tuhlasi kaiken, ja hänelle vanhemmat maksoivat kortin. Joo, "tarpeen" mukaan tavallaan meni, mutta ei kyllä kovin reilusti. Minä olin pihistellyt koko teini-iän että rahat riittää ajokorttiin, mutta veli humputteli kaiken ja "pitihän sille kortti maksaa kun ei sillä ollut rahaa". 

18 lisää vielä, että tietenkin tuo oli vain yksittäinen esimerkki. Myös aikuisiällä sama linja on jatkunut, eli veli ei esim. ole viitsinyt hakea töitä (ihan oikeasti, ei ole hakenut yhtä ainoaa työpaikkaa ja ikää on 30v!!!) ja nyhtää yhä rahaa vanhemmiltaan, kun itse olen ollut kesätöissä teini-iästä lähtien.

Tuhlaa rahansa elektroniikkaan ja muuhun turhuuteen, ja sitten vanhemmat ostaa sille ruokaa. Esim. kaikki puhelimesta ja tietokoneesta lähtien on hänellä aina ollut huomattavasti kalliimpia kuin minulla, työssäkäyvällä ihmisellä. Ja en ole niistä kateellinen, mutta se kertoo paljon siitä mihin hänen rahansa menee, ja sitten maksatetaan puhelinlaskut äidillä. "Tarve" siis hänellä varmasti on suurempi kuin minulla, mutta ei se reilua ole että kun hän ilkeää maksattaa kaiken vanhemmilla, hän sen tekee. Ja minä en ilkeä, niin maksan itse.

Joku välimuoto olisi hyvä. Toisaalta on hienoa, jos vanhemmat haluavat tukea tuen tarpeessa olevaa, mutta toisaalta olisi kiva joskus myös ihan vain ilahduttaa sitä omillaan pärjäävääkin.

Olen itse saanut vanhemmiltani taloudellista tukea todelliseen tarpeeseen, sekä rahan että ruokaostosten, puolestani maksetun autoremontin ym. vastaavan muodossa, ja välillä myös sellaisia "tee nyt tällä jotain kivaa" -tyyppisiä sinänsä tarpeettomia lahjoja. Sisarusteni saamien rahojen määrästä minulla ei ole aavistustakaan, eikä se minulle mielestäni edes kuulu, varovaisesti tosin voin arvioida että he ovat tarvinneet tukea vähemmän kuin minä. Vanhempiemme omaisuus on heidän omaisuuttaan ja he saavat käyttää sitä juuri niin kuin itse kokevat parhaaksi.

Olemme auttaneet lapsiamme niin taloudellisesti kuin muutenkin, tarpeen vaatiessa. Ja jotain omaisuuttakin olemme jo jakaneet. Olen kysynyt lapsiltamme, sopivan, yksityisen hetken tullen, mitä mieltä ovat tasapuolisuudestamme. Vastaaja on aina kokenut saaneensa muita enemmän:) 

Apuamme ei ole pidetty itsestäänselvyytenä, lapsilla on aina ollut halu pärjätä itsenäisesti. Tämä elämä vaan joskus tuo vastaan tilanteita, joissa apu on tarpeen. 

Vasta-apua olemme saaneet heiltä erilaisissa muodoissa, saamme sitä tarvitessa jatkossakin.

Eikös tämä olekin perheen tarkoitus; auttaa vastamäessa ja iloita myötämäessä.