olen 23v ja lapsilukuni on täynnä.

Olin 24-vuotias, kun sain kuopukseni, kolmanteni. En ajatellut sen olevan viimeinen, meillä oli tarkoitus yrittää saada iso perhe. Enempää ei kuitenkaan enää saatu, luopumisen tuskaa kesti monta vuotta. 

Nyt 37-vuotiaita. Välillä tuntuu siltä, että jäi joku tai joitakuita puuttumaan tästä perheestä.

Lapsilukusi on täynnä NYT. Ymmärrät varmaan itsekin, että lapsentekoaikaa sinulla on jäljellä lähes 20 vuotta ja että vaikka mitä voi tapahtua ja sattua tässä välissä.

Ystäväni julisti 30-vuotiaana, että nämä ovat tässä, kolme lasta riittää eikä ikinä enää samaan ruljanssiin. Nyt 7 vuotta myöhemmin syntyy neljäs, välissä ero ja uusi mies. 

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:44"]Olin 24-vuotias, kun sain kuopukseni, kolmanteni. En ajatellut sen olevan viimeinen, meillä oli tarkoitus yrittää saada iso perhe. Enempää ei kuitenkaan enää saatu, luopumisen tuskaa kesti monta vuotta. 

Nyt 37-vuotiaita. Välillä tuntuu siltä, että jäi joku tai joitakuita puuttumaan tästä perheestä.
[/quote]

tuotakin pelkään, että entä jos tuntuu vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä siltä että haluaisin vielä iltatähden. Se ei ikävä kyllä ole mahdollista, kun mies on minua reilusti vanhempi eikä jaksaisi silloin enää... Onko sinulla vielä noita tunteita? Ap

Ok.

Tuo on ihan hyvä vaihe , voi keskittyä niihin lapsiin jotka on ja pikkuhiljaa kun lapset kasvavat , muuhunkin elämässä. Olet niin nuori , että ehdit opiskella ja tehdä vaikka mitä. Ja kuntouttaa sitä raskauksien rasittamaa nuorta vartaloa. 

Minä olen 43vuotias ja sain lapset 22 -ja 24-vuotiaana. Pitkään ajattelin , että ehkä joskus vielä 1 lapsi, mutta kun nuo tulivat murrosikään , tuli sellainen varmuus, että vauva-aikaa en enää jaksa. opiskelin uuden ammatin ja todella nautin työelämästä. Laihdutin 15 kiloa ja aloin harrastaa miehen kanssa vaeltamista. Elämä on niin kivaa. Lapset ovat nyt nuoria aikuisia, opiskelevat ja asuvat jo omillaan. Tulevat kotiin kerran viikossa syömään ja heidän kanssaan on ihana keskustella. 

Ei niitä lapsia tarvitse kenenkään tehdä enempää kuin itselle sopii. Ja nyt kun vanhempi tytär meni kihloihin , tässä voi olla isoäitiyskin joskus edessä , joten ihan hyvä että ei ole niitä omia taaperoita enää.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:47"]Lapsilukusi on täynnä NYT. Ymmärrät varmaan itsekin, että lapsentekoaikaa sinulla on jäljellä lähes 20 vuotta ja että vaikka mitä voi tapahtua ja sattua tässä välissä.

Ystäväni julisti 30-vuotiaana, että nämä ovat tässä, kolme lasta riittää eikä ikinä enää samaan ruljanssiin. Nyt 7 vuotta myöhemmin syntyy neljäs, välissä ero ja uusi mies. 
[/quote]

tuokin on tietysti totta. En vaan halua edes eroa ajatella. Mutta en toki ole naiivi, tiedän että se on aina mahdollista. Jotenkin sitä vaan on oppinut arvostamaan yö unia ja kaikki on hiukan helpompaa isompien lapsien kanssa. En tiedä haluanko enää palata yö syöttöihin kolmekymppisenä. Ap

Mun oli täynnä 25 v. Nyt 38 v. eikä neljättä lasta ole tullut ja tuskin enää tuleekaan.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:48"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:44"]Olin 24-vuotias, kun sain kuopukseni, kolmanteni. En ajatellut sen olevan viimeinen, meillä oli tarkoitus yrittää saada iso perhe. Enempää ei kuitenkaan enää saatu, luopumisen tuskaa kesti monta vuotta.  Nyt 37-vuotiaita. Välillä tuntuu siltä, että jäi joku tai joitakuita puuttumaan tästä perheestä. [/quote] tuotakin pelkään, että entä jos tuntuu vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä siltä että haluaisin vielä iltatähden. Se ei ikävä kyllä ole mahdollista, kun mies on minua reilusti vanhempi eikä jaksaisi silloin enää... Onko sinulla vielä noita tunteita? Ap

[/quote]

Vaikka välillä on sellainen tunne, että joku tai jotkut puuttuvat tästä perheestä, ei varsinaista vauvakuumetta ole ollut enää todella moneen vuoteen. Ystävät ovat saaneet lapset "normi-iässä" kolmikymppisenä ja ole nähnyt sivusta sen kaiken vaipparumban ja väsymyksen, jonka itse koin kaksikymppisenä. Se on ollut niin hurjaa katsottavaa, etten jaksaisi sitä enää ollenkaan. Olen nauttinut omista teini-ikäisistä lapsistani ja vapaudesta, omasta miehestäni ja siitä, että ollaan vasta nelikymppisiä, kun lapset jo muuttavat omilleen. Olemme edelleen nuoria tekemään ihan mitä vain, vaikka maailmanympärimatkan. Tai voimme muuttaa ulkomaille, nyt kun on varaa ja mahdollisuus. Tai siis silloin, kun lapset ovat poissa kotoa, ei tietenkään nyt.

Jos saamme lapsenlapsia, olemme todennäköisesti suhteellisen nuoria isovanhempia. Jos nyt saisimme lapsia, heidän lapsille olisimme jo todella vanhoja vaareja ja mummoja.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:51"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:47"]Lapsilukusi on täynnä NYT. Ymmärrät varmaan itsekin, että lapsentekoaikaa sinulla on jäljellä lähes 20 vuotta ja että vaikka mitä voi tapahtua ja sattua tässä välissä. Ystäväni julisti 30-vuotiaana, että nämä ovat tässä, kolme lasta riittää eikä ikinä enää samaan ruljanssiin. Nyt 7 vuotta myöhemmin syntyy neljäs, välissä ero ja uusi mies.  [/quote] tuokin on tietysti totta. En vaan halua edes eroa ajatella. Mutta en toki ole naiivi, tiedän että se on aina mahdollista. Jotenkin sitä vaan on oppinut arvostamaan yö unia ja kaikki on hiukan helpompaa isompien lapsien kanssa. En tiedä haluanko enää palata yö syöttöihin kolmekymppisenä. Ap

[/quote]

Ei sinun tarvitsekaan nyt ottaa kaikkea huomioon. Tuo edellä oleva on oikeassa, että pikkuhiljaa pienemmän kasvaessa voit yhä enemmän keskittyä itseesi. Surutyötä tai oikeammin haikeutta kyllä koet, kun ystäväperheet niitä pieniä saavat seuraavien 10 vuoden aikana, mutta muista aina miettiä, mistä kaikesta luopuisit, jos alkaisit vielä lisää lapsia väsätä.

Toisaalta kaikki tiet pitää olla avoinna. Älä totaalisesti sulje pois sitä mahdollisuutta, että hankkisitte vielä 10 vuoden päästä lisää lapsia. Tilanne on sillon toinen, nämä lapset jo isoja koululaisia/murrosikäisiä ja sinä edelleen vielä ihan parhaassa lapsentekoiässä. Kokemus tekee äitiydestä helpompaa, iän lisääntyessä sitä on usein myös armollisempi itselleen.

Tai sitten ei. Hienointa tilanteessasi on se, että voit muuttaa mieltä vaikka 15 vuodenkin kuluttua ja silti et todennäköisesti ole vielä menettänyt tilaisuutta saada lisää lapsia.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:50"]Tuo on ihan hyvä vaihe , voi keskittyä niihin lapsiin jotka on ja pikkuhiljaa kun lapset kasvavat , muuhunkin elämässä. Olet niin nuori , että ehdit opiskella ja tehdä vaikka mitä. Ja kuntouttaa sitä raskauksien rasittamaa nuorta vartaloa. 

Minä olen 43vuotias ja sain lapset 22 -ja 24-vuotiaana. Pitkään ajattelin , että ehkä joskus vielä 1 lapsi, mutta kun nuo tulivat murrosikään , tuli sellainen varmuus, että vauva-aikaa en enää jaksa. opiskelin uuden ammatin ja todella nautin työelämästä. Laihdutin 15 kiloa ja aloin harrastaa miehen kanssa vaeltamista. Elämä on niin kivaa. Lapset ovat nyt nuoria aikuisia, opiskelevat ja asuvat jo omillaan. Tulevat kotiin kerran viikossa syömään ja heidän kanssaan on ihana keskustella. 

Ei niitä lapsia tarvitse kenenkään tehdä enempää kuin itselle sopii. Ja nyt kun vanhempi tytär meni kihloihin , tässä voi olla isoäitiyskin joskus edessä , joten ihan hyvä että ei ole niitä omia taaperoita enää.
[/quote]

kiitos tästä näkökulmasta! Näin minäkin olen ajatellut. Meillä on miehen kanssa hyvä parisuhde ja odotankin innolla sitä että saadaan olla ihan kahdestaan ja harrastaa sitten joskus. Oma äitinikin sai minut melko nuorena ja on siis nyt aika nuori mummo. Hän onkin aina sanonut että on ollut mukavaa kun jaksaa touhuta laspsenlapsien kanssa, mutta nauttii toki siitä etteivät ole omia, voi silti kokea tavallaan sitä parasta niiden lasten kanssa. Ap

Hah, 20 vuotias ei jaksa!!! Odota vaan kun vanhenet...

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:51"]

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:47"]Lapsilukusi on täynnä NYT. Ymmärrät varmaan itsekin, että lapsentekoaikaa sinulla on jäljellä lähes 20 vuotta ja että vaikka mitä voi tapahtua ja sattua tässä välissä. Ystäväni julisti 30-vuotiaana, että nämä ovat tässä, kolme lasta riittää eikä ikinä enää samaan ruljanssiin. Nyt 7 vuotta myöhemmin syntyy neljäs, välissä ero ja uusi mies.  [/quote] tuokin on tietysti totta. En vaan halua edes eroa ajatella. Mutta en toki ole naiivi, tiedän että se on aina mahdollista. Jotenkin sitä vaan on oppinut arvostamaan yö unia ja kaikki on hiukan helpompaa isompien lapsien kanssa. En tiedä haluanko enää palata yö syöttöihin kolmekymppisenä. Ap

[/quote]

Ei sinun tarvitsekaan nyt ottaa kaikkea huomioon. Tuo edellä oleva on oikeassa, että pikkuhiljaa pienemmän kasvaessa voit yhä enemmän keskittyä itseesi. Surutyötä tai oikeammin haikeutta kyllä koet, kun ystäväperheet niitä pieniä saavat seuraavien 10 vuoden aikana, mutta muista aina miettiä, mistä kaikesta luopuisit, jos alkaisit vielä lisää lapsia väsätä.

Toisaalta kaikki tiet pitää olla avoinna. Älä totaalisesti sulje pois sitä mahdollisuutta, että hankkisitte vielä 10 vuoden päästä lisää lapsia. Tilanne on sillon toinen, nämä lapset jo isoja koululaisia/murrosikäisiä ja sinä edelleen vielä ihan parhaassa lapsentekoiässä. Kokemus tekee äitiydestä helpompaa, iän lisääntyessä sitä on usein myös armollisempi itselleen.

Tai sitten ei. Hienointa tilanteessasi on se, että voit muuttaa mieltä vaikka 15 vuodenkin kuluttua ja silti et todennäköisesti ole vielä menettänyt tilaisuutta saada lisää lapsia.
[/quote]

tämä oli myös hyvä vastaus, kiitos siitä! :) ihme että tänne tulee näin asiallisia vastauksia, odotin jo jotain "sinä senkin wt teiniäiti" kommentteja :D ap

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:08"]Hah, 20 vuotias ei jaksa!!! Odota vaan kun vanhenet...
[/quote]

heh, sanavalintani oli ehkä hiukan huono. Tarkoitin kai lähinnä sitä, että nyt kun noista yö syönneistä on tuon nuorimman kanssa päästy niin olen sen verran mukavuudenhaluinen, etten enää viitsi välttämättä käydä enää samaa rumbaa kolmatta kertaa :) saatika sitten vanhempana. Ap

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:48"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:44"]Olin 24-vuotias, kun sain kuopukseni, kolmanteni. En ajatellut sen olevan viimeinen, meillä oli tarkoitus yrittää saada iso perhe. Enempää ei kuitenkaan enää saatu, luopumisen tuskaa kesti monta vuotta. 

Nyt 37-vuotiaita. Välillä tuntuu siltä, että jäi joku tai joitakuita puuttumaan tästä perheestä.
[/quote]

tuotakin pelkään, että entä jos tuntuu vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä siltä että haluaisin vielä iltatähden. Se ei ikävä kyllä ole mahdollista, kun mies on minua reilusti vanhempi eikä jaksaisi silloin enää... Onko sinulla vielä noita tunteita? Ap
[/quote]

Minkä ikäinen mies sinulla on?

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:15"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:48"][quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 08:44"]Olin 24-vuotias, kun sain kuopukseni, kolmanteni. En ajatellut sen olevan viimeinen, meillä oli tarkoitus yrittää saada iso perhe. Enempää ei kuitenkaan enää saatu, luopumisen tuskaa kesti monta vuotta. 

Nyt 37-vuotiaita. Välillä tuntuu siltä, että jäi joku tai joitakuita puuttumaan tästä perheestä.
[/quote]

tuotakin pelkään, että entä jos tuntuu vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä siltä että haluaisin vielä iltatähden. Se ei ikävä kyllä ole mahdollista, kun mies on minua reilusti vanhempi eikä jaksaisi silloin enää... Onko sinulla vielä noita tunteita? Ap
[/quote]

Minkä ikäinen mies sinulla on?
[/quote]

sanotaan nyt vaikka että reilusti yli kymmenen vuotta vanhempi :) ap

Uppis

Hei ap, olen itse 25-vuotias ja samassa tilanteessa, lapsia kaksi (4-vuotias ja vauva). Meillä tilanne on siinä määrin lopullinen, että mies on sanonut että kolmannen lapsen saan vain vaihtamalla miestä (jonottaa vasektomiaan). Mutta tympäisee vaan se, kun sanon raskauksien ja vauvajuttujen olevan osaltani ohitse, että aina vastataan jotain "odotapa vaan, kyllä vielä mieli muuttuu". Yleensä tosin vastaan noille, että mies pistää piuhat poikki joten turha odotella :D
Mä halusin lapset nuorena, meillä on suvussa ollut ongelmia lasten saamisessa jos on aloitettu yli 25-vuotiaana. Kroppa on jaksanut ja palautunut hyvin, raskaaksi olen tullut helposti. Yliopisto-opinnot ovat siinä vaiheessa, että olen toivottavasti töissä esikoisen mennessä kouluun. Ei ole omistusasuntoa eikä hienoa autoa, mutta on hyvät tukiverkot ja aikaa lapsille. Sitten lasten ollessa isompia päästään heidän kanssaan matkoille ja sen sellaista, kun rahaa on enemmän.
En koe menettäneeni mitään nuorena äitinä, päinvastoin - ei meillä olisi muutenkaan varaa tai kiinnostusta vaikka reppureissaamiseen tai bilettämiseen. Silti en halua aloittaa uutta kierrosta vaikka 10 vuoden päästä, koska vauva- ja taaperoaika on yksinkertaisesti raskasta kaikesta antoisuudestaan huolimatta.

[quote author="Vierailija" time="02.09.2014 klo 09:36"]Hei ap, olen itse 25-vuotias ja samassa tilanteessa, lapsia kaksi (4-vuotias ja vauva). Meillä tilanne on siinä määrin lopullinen, että mies on sanonut että kolmannen lapsen saan vain vaihtamalla miestä (jonottaa vasektomiaan). Mutta tympäisee vaan se, kun sanon raskauksien ja vauvajuttujen olevan osaltani ohitse, että aina vastataan jotain "odotapa vaan, kyllä vielä mieli muuttuu". Yleensä tosin vastaan noille, että mies pistää piuhat poikki joten turha odotella :D
Mä halusin lapset nuorena, meillä on suvussa ollut ongelmia lasten saamisessa jos on aloitettu yli 25-vuotiaana. Kroppa on jaksanut ja palautunut hyvin, raskaaksi olen tullut helposti. Yliopisto-opinnot ovat siinä vaiheessa, että olen toivottavasti töissä esikoisen mennessä kouluun. Ei ole omistusasuntoa eikä hienoa autoa, mutta on hyvät tukiverkot ja aikaa lapsille. Sitten lasten ollessa isompia päästään heidän kanssaan matkoille ja sen sellaista, kun rahaa on enemmän.
En koe menettäneeni mitään nuorena äitinä, päinvastoin - ei meillä olisi muutenkaan varaa tai kiinnostusta vaikka reppureissaamiseen tai bilettämiseen. Silti en halua aloittaa uutta kierrosta vaikka 10 vuoden päästä, koska vauva- ja taaperoaika on yksinkertaisesti raskasta kaikesta antoisuudestaan huolimatta.
[/quote]

kiitos vastauksestasi! Meillä mies varmaan suostuisikin vielä yhteen, ehdottikin kuopuksen syntymän jälkeen että jos nyt vielä yksi. Tajusi kyllä hyvin nopeasti että eiköhän tämä medän osalta ole tässä :) ehdin onneksi opiskella ja saada töitä lasten välissä, nyt juuri palasinkin töihin. Tai oikeastaan kuopus laitettiin alulle vasta kun oppinot sain päätökseen, töitä sainkin samantien. Avointa yliopistoa olen harkinnut kun kuopus hiukan kasvaa. Se tässä tosiaan on hienoa, että periaatteessa kaikki on vielä avoinna: voi opiskella lisää, matkustella kun lapset on isoja, jaksaa joskus touhuta lastenlapsien kanssa. Olen myös aina halunnut lapset nuorena, enkä myöskään ole ollut koskaan mikään bilettäjä. En koe jääneeni mistään paitsi (mitä moni lapseton ystävä joskus ihmetteli), päin vastoin! Minulla on kaksi ihanaa lasta ja hyvä mies :) kiva kuulla että on vielä muitakin jotka näin ajattelee, tai lähinnä ei paheksu vaan ymmärtää tämän valinnan. Ap