Äidin marttyyriraivokohtaukset

Onko kenelläkään äitiä, joka saa marttyyriraivoitku kohtauksia? Miten tulette toimeen?

Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu ihminen, panisin välit välittömästi poikki, mutta kyseessä on oma äiti.

Äitini on saanut niitä koko elämänsä ajan ja ne pahenevat mitä vanhemmaksi hän tulee. Jotenkin inhottaa mennä kylään tai ainakaan viipyä pitkään, koska kun hän löytää jonkun asian , johon iskeä, hän alkaa syytää hirveitä loukkauksia. Hän saattaa esim. raivostua jos hänelle ei vastata hänen haluamin sanoin tai ei käyttäydytä hänen kuvittelemin tavoin. Koko maailmankuva koostuu äärettömästä negativiisuudesta ja silloin , kun menen käymään, hän saa yleensä itkupotkuraivarin, milloin mistäkin. Erimieltä ja vastaansanominen on ehdoton ei hänelle, siitä saa jo myös hirveän raivarin kun erehtyy sanomaan, että ei ehdi vaikka juuri sinä viikonloppunan kylään , jos on muuta menoa. Hän olettaa että kaikki ovat paikalla juuri sillä kellon lyömällä kun hänelle sopii.

Mieheni kanssa matkustelemma paljon eikä hänelle voi kertoa matkoista etukäteen, koska raivokohtaus kohdistuu kyseiseen matkaan . Olenkin luopunut kertomasta mistään, koska en jaksa kuunnella sitä marinaa, jolla meitä vastaan hyökätään.

Hän ei näe koskaan itsessään vikaa vaan aina muut ovat hänelle ilkeitä ja  hän pahoittaa mielensä lähes joka asiasta. Jos en itse ole paikalla, uhriksi joutuu joku esim. naapuri.