Nipotanko turhasta?

Mies on vähän sellainen, ettei paljon stressaa lastenhoidon tai -kasvatuksen ("ai mitä se tarkoittaa?") suhteen, vaikka osallistuukin ja on ajallisesti paljon lasten kanssa. Mutta lapset saa katsoa telkkaria vaikka 1.5h putkeen jos kerran tahtovat (ei kuitenkaan montaa kertaa päivässä miehekkään mielestä), mies ei välitä mikäli eivät malta keskittyvässä yötään vaan juoksevat minuutin jälkeen leikkeihinsä, itse saavat päättää mitä ulos pukevat.. Tänään suutuin miehelle mm siitä, että tämä alkoi taas kerran räplätä ruokapöydässä jotakin lapsen lelua, lapset siinä innolla mukana mutta sillä seurauksella että iltapala jäi taas hieman vähemmälle huomiolle. Maraton miehelle että taas vie keskittymistä (mikä meidän eskarilla muutenkin heikkoa) niin mies pisti pelleilyksi vaan, että no voi kamala.. Sitten kun oli alkamassa iltasadun lukemisen niin pieraisi lapsen huoneessa ja tämä kiljui, että en pysty olee täällä isi haisee. Miestä nauratti. Mua suututti, tuntuu ettei mitään paineita lasten suhteen...jämäkkyys ja opettaminen toissijaisia täysin. Selvästi mies pitää mua nipona ja tiukkiksen, toisaalta kuitenkin toisena hetkenä valittaa kun lapsi levoton eikä keskity ja sotkee..itse mielestäni tällaista vaan ruokkii ja minä taas yritän opettaa, että esim ruokapöydässä olisi tavat ja yhteen asiaan keskityttäisiin kerralla. Milloinkohan mies j eskari ovat pelanneet jonkin pelin loppuun, aina päättyy kesken kun lapsi lähtee riekkumaan ja mies jää siihen makoilemaan. Mutta kuulemma, pikkujuttuja...

mitä mieltä, nipoilenko ja stressaanko turhasta kun tällainen vaivaa päivittäin?