Kertokaa miksi luksusmerkkituotteiden rasioita ja laatikoita pidetään esillä?
Minulla on yksinkertainen nahkainen rannekoru Hermesiltä jonka sain lahjaksi siskoltani jokunen vuosi sitten, mutta olisiko minun "kuulunut" säilyttää se sen pieni oranssi ostoskassi ja pieni oranssi laatikko siitä?
Ajattelin kun blogeissa ja instagrameissa näkee nyt mm. juuri niitä oransseja joka pöydällä, hyllyssä ja asetelmassa, ja jopa kukka-asetelmiin tai meikkeihin ja niiden väreihin sovitettuna. En edes pidä yhtään tuollaisesta voimakkaan oranssista väristä eikä se sovi meillä mihinkään, joten ei tullut säilytettyä senkään takia että rasia olisi ollut mitenkään erityisen nätti ja että siihen olisi voinut kerätä vaikka vaatteiden mukana tulevia irtonappeja yms. ja säilön muutenkin kaikki korut siistissä korurasiassa joten en tarvitse tuollaisia pahvisia siihenkään.
Inhoan vaan sitä kun kaikista ostoksista tulee turhaa pahvia, paperia ja muuta roskaa joten heitän mieluummin pois, ja heitin samalla muutaman paremman kenkäparin laatikotkin pois. Olen vienyt merkkituotteiden kasseja paperinkeräykseen. Kysymys kuuluu että olisiko minun tuotteet jotenkin arvokkaampia ihmisten silmissä jos niiden tuotemerkeillä ja logoilla olevia laatikoita ja rasioita säilytetään ja esitellään?
Kommentit (94)
Miksi ihmisillä on niitä hemmetin ruosteisia keksipurkkeja joka hemmetin pöytätasolla ja hyllyn nurkalla? Onko tämä ilmiö myös yhtä tuomittavaa? Kun minusta se on ihan sama homma. Sillä erotuksella, että niitä vaan ei voi edes käyttää sen ruosteen takia juuri mihinkään.
Tämä on nyt kadehtimisketju :---D
Kun varallisuutta ja oikeaa rikkautta ei ole tarpeeksi, yritetään päteä jollain pahvilaatikoilla ja pusseilla. Mitä välii? Onks ihminen jotain wt ja low class jos vaate on Anttilasta tai Kapp Ahlista? Katotteko sitä nenänvartta pitkin ? Onko tietty materia ihmisarvon mitta? T. Köyhä juntti
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:10"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 15:29"]
Vain Suomessa tuommoinen typerä pahvirasia myytäisi kirppiksellä tai huutonetissä, ja vielä typerämmät ihmiset maksaisivat siitä, mutta ne kaikista tyhmimmät ihmiset esittelisivät sitä vielä kaikille nettikuvissa! :-DDDDDD Sori että dissaan meitä suomalaisia tässä yhdeydessä mutta tottahan tuo on! Olen nähnyt ihmisten myyvät niitä rumia kakanruskeita Vuittonin ostoskassejakin siellä!
[/quote]Harva niitä ilman itse tuotetta myy, vaan juuri sen tuotteen kanssa, pöhkö :D
[/quote]
Niitä on ollut myynnissä irrallisenakin, ilman LV-tuotteita! :-D Joku varmaan käynyt hakemassa ne paperinkeräyksestä sillä minun kaveri inhoaa sitä Vuittonin piparinruskeaa kassiväriä, ja hän on laittanut niihin lehti- ja mainosroskaa ja vienyt paperinkeräyslaatikkoon, naureskeli että hyvä jos joku niitä huolii ja keksii niille parempaa käyttöä.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 15:29"]
Vain Suomessa tuommoinen typerä pahvirasia myytäisi kirppiksellä tai huutonetissä, ja vielä typerämmät ihmiset maksaisivat siitä, mutta ne kaikista tyhmimmät ihmiset esittelisivät sitä vielä kaikille nettikuvissa! :-DDDDDD Sori että dissaan meitä suomalaisia tässä yhdeydessä mutta tottahan tuo on! Olen nähnyt ihmisten myyvät niitä rumia kakanruskeita Vuittonin ostoskassejakin siellä!
[/quote]Vain Suomessa? Haha :D
http://www.ebay.com/sch/i.html?_from=R40&_sacat=0&_nkw=vuitton+box&_sop=15
http://www.ebay.com/sch/i.html?_nkw=chanel+gift+bag&_sop=15
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:14"]
Kun varallisuutta ja oikeaa rikkautta ei ole tarpeeksi, yritetään päteä jollain pahvilaatikoilla ja pusseilla. Mitä välii? Onks ihminen jotain wt ja low class jos vaate on Anttilasta tai Kapp Ahlista? Katotteko sitä nenänvartta pitkin ? Onko tietty materia ihmisarvon mitta? T. Köyhä juntti
[/quote]Mietipä hetki, että mitä kuvaa itsestäsi tuossa annat. Henkisesti rikastako?
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:03"]
Mulla on ompelutarvikkeita vanhassa, pyhän Laduréen rasiassa, eikä Stokkan pakastemacaroneja hämäämässä kellekkään toista Ladurée kierrosta kuten kuulemma kaikki tekee ja laittaa tarjolle. Vihatkaa mua vapaasti kun lankakerät ja muut ovat nyt aivan liian hienossa blogirasiassa...
[/quote]
Minä siivosin tänään ja ajattelin heittää pois nurkissa lojuneen Chanelin valkoisen Cambon-kassin jonka sain kun ostin sieltä liikkeestä tuoksun, muutaman Victorias Secretin kassin jotka on oikein Amerikasta asti peräisin eli ei mitään noita kosmetiikkaostoskasseja vaan erikoisemia, Vuittonin ruskean ison kassin, ryppyyntyneen ison Celinen kassin jossa kuskasin joskus kirpparikamaa, ja Stella McCartneyn kassin jonka sain kun ostin Lontoossa -70% alennusmyynnistä t-paidan. Miksi minun pitäisi jättää nuo nurkkiin pölyttymään? Ei minun elämän laatu mitenkään parane niiden myötä eikä ne ehkäise tulevia sairauksia, vaan pikemminkin vältän niiden poistamisella pölyallergiariskin.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:13"]
Tämä on nyt kadehtimisketju :---D
[/quote]
Niin on koska jollain on varaa hankkia luksustuotteita, ja koska jonkun laatikkokommentoijan tytär on lahjakas ja käy baletissa. Kaikesta voi ja pitää olla kateellinen ;-)
AV:llä on havaittu uusi persoona: PAHVIRASIAPUOLUSTELIJAMAMMA joka haalii rasioita kun ei ole varaa oikeaan luksukseen! :D Mitä helvetin väliä on jollain pahvilla, tärkeintä on se tuote!
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:22"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:03"]
Mulla on ompelutarvikkeita vanhassa, pyhän Laduréen rasiassa, eikä Stokkan pakastemacaroneja hämäämässä kellekkään toista Ladurée kierrosta kuten kuulemma kaikki tekee ja laittaa tarjolle. Vihatkaa mua vapaasti kun lankakerät ja muut ovat nyt aivan liian hienossa blogirasiassa...
[/quote]
Minä siivosin tänään ja ajattelin heittää pois nurkissa lojuneen Chanelin valkoisen Cambon-kassin jonka sain kun ostin sieltä liikkeestä tuoksun, muutaman Victorias Secretin kassin jotka on oikein Amerikasta asti peräisin eli ei mitään noita kosmetiikkaostoskasseja vaan erikoisemia, Vuittonin ruskean ison kassin, ryppyyntyneen ison Celinen kassin jossa kuskasin joskus kirpparikamaa, ja Stella McCartneyn kassin jonka sain kun ostin Lontoossa -70% alennusmyynnistä t-paidan. Miksi minun pitäisi jättää nuo nurkkiin pölyttymään? Ei minun elämän laatu mitenkään parane niiden myötä eikä ne ehkäise tulevia sairauksia, vaan pikemminkin vältän niiden poistamisella pölyallergiariskin.
[/quote]Jos ne on ehjiä, myy ne kirpparilla, saat niistä pari roposta ja menevät aivan varmasti kaupaksi. Vai etkö kehtaa viedä kirppispöytääsi muita kuin timantteja ja vuoden vanhoja Villeroy&Bocheja? :__D
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 16:26"]
AV:llä on havaittu uusi persoona: PAHVIRASIAPUOLUSTELIJAMAMMA joka haalii rasioita kun ei ole varaa oikeaan luksukseen! :D Mitä helvetin väliä on jollain pahvilla, tärkeintä on se tuote!
[/quote]Mitä haittaa on pahvista, jos omistaa itse tuotteenkin :D Kade!
Vaikuttaa siltä että täällä on kauheita hamstereita jotka säilyttää kaiken oheisroskan mitä vaan ilmaiseksi tavaran mukana saa eivätkä kohta enää mahdu kämppiinsä. Kannattaisiko mammojen hakeutua niihin telkkariohjelmiin jossa noista hamstrauspiirteistä pääsee vähitellen eroon???
Kai nyt oikea korurasia on parempi pukukorua ajatellen kuin joku pahvirasia joka näyttää siltä kun olisi jostain Tiimarista. Mieluummin minä jonkun erikoisen korurasian pidän esillä kun pahvirasian : D
Luuletteko että ap aikoo myydä saamansa lahjan ja siksi tarvii rasialle jälleenmyyntiarvoa....??
Suomalaiset haalii noita oransseja rasioita ja pusseja ja levittää kotiinsa pitkin hyllyjä, samalla kun joku suomalainen tai ruotsalainen bloggaaja otti kuvia Pariisissa vuokra-asuntonsa paperiroskiksesta jossa varakkaammat mummelit oli heittäneet lehtiroskia kyseisissä H-oransseissa paperiostoskasseissa :D :D :D
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 15:33"]
Ei ole todellista!! Kamala kohu nousi siitä että AP uskalsi heittää Hermesin pikkulaatikon roskiin, mammojen mielestä sama synti kuin olisi halventanut raamattua, polttanut seteleitä tai jotain! =D
Nyt AP yritetään suurin piirtein polttaa roviolla kun on mennyt heittämään pois ylimmän epäjumalakuva-blogiesittelysensaatio-materialismihuipentuma-brassailuesineen joka on maalattua pahvia! Kun siinä oli kaikkien palvoma logo päällä! Miten mammat saa enää yöunia tämän jälkeen?
[/quote]Kohu taisi syntyä siitä, että kaikki eivät olleetkaan ap:n kanssa samoilla linjoilla.
Mutta tyhmä vetohan se on lähinnä siltä kantilta, että jälleenmyyntiarvo väistämättä heikkenee. Sittenhän sillä ei ole väliä, jos aikoo pitää korun itsellään ikuisesti. Tai jos ei vaikka pidä rahaa missään arvossa, kuten uusrikkailla/köyhillä on tapana.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 15:36"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 15:23"]
Et taida olla kovin terävällä päällä siunattu? Työpaikallani luksusliikkeessä asiakkaat yleensä jättävät ne laatikot ja rasiat liikkeeseen, jos sattuvat inhoamaan kertyviä pakkausmateriaaleja. Liikkeessä niille voi löytyä vielä käyttöä, sen sijaan että menisivät suoraan kaatikselle.
Itseäni inhottaa ensisijaisesti luonnonvarojen tuhlaus, eivät kauniit pahvirasiat. Niinpä vienkin noita asiakkaiden jättämiä rasioita ja kenkälaatikoita kotiin säilytyslaatikoiksi.
[/quote]
Asiakkaalla ja ketjun aloittajalla on varaa ostella tuollaisia luksustuotteita, ja sinä olet vain töissä jossain liikkeessä. Niin että kellä tuossa on oikeasti se terävä pää? Rahakkaalla ostajalla vai alempaa keskipalkkaa saavalla kassahenkilöllä??? :DDD
[/quote]
Aika paha! Mutta taisi osua :-D
[quote author="Vierailija" time="30.08.2014 klo 23:39"]
Niitä pidetään esillä tietysti siksi, että muut näkisivät miten kallista pystyy ostamaan. Nyt sanon ruman sanan, mutta ihminen on aika low life, jos pitää PAKKAUSMATERIAALIA esillä. Aiemmat kommentit olivat lähinnä sitä, miksi niitä säilytetään. Ja sekin on low life, jos säilyttää pakettia jälleenmyyntiarvon vuoksi.
[/quote]
http://rizzn.com/wp-content/uploads/2013/10/princessbride4.jpg
Keräilytuotteet on arvokkaampia kun alkuperäispakkaus on mukana. Joskus se pakkaus on esinettä suuremmassa arvossa.
Oletko itse henkisesti rikkaampi jos täytät kämppäsi ja nettisivusi brändikasseilla ja -laatikoilla? Siitähän alunperin ap kirjoitti. Mielestäni se on yhtä outoa kuin kerätä jättimäinen kirjasto kotiinsa, jotta vou näyttää vieraille ns. lukeneisuuttaan eikä aio koskaan lukea niitä kirjoja. Minulla koti on ainoastaan omaa käyttöä varten enkä ajattele muita.