Kertokaa miksi luksusmerkkituotteiden rasioita ja laatikoita pidetään esillä?
Minulla on yksinkertainen nahkainen rannekoru Hermesiltä jonka sain lahjaksi siskoltani jokunen vuosi sitten, mutta olisiko minun "kuulunut" säilyttää se sen pieni oranssi ostoskassi ja pieni oranssi laatikko siitä?
Ajattelin kun blogeissa ja instagrameissa näkee nyt mm. juuri niitä oransseja joka pöydällä, hyllyssä ja asetelmassa, ja jopa kukka-asetelmiin tai meikkeihin ja niiden väreihin sovitettuna. En edes pidä yhtään tuollaisesta voimakkaan oranssista väristä eikä se sovi meillä mihinkään, joten ei tullut säilytettyä senkään takia että rasia olisi ollut mitenkään erityisen nätti ja että siihen olisi voinut kerätä vaikka vaatteiden mukana tulevia irtonappeja yms. ja säilön muutenkin kaikki korut siistissä korurasiassa joten en tarvitse tuollaisia pahvisia siihenkään.
Inhoan vaan sitä kun kaikista ostoksista tulee turhaa pahvia, paperia ja muuta roskaa joten heitän mieluummin pois, ja heitin samalla muutaman paremman kenkäparin laatikotkin pois. Olen vienyt merkkituotteiden kasseja paperinkeräykseen. Kysymys kuuluu että olisiko minun tuotteet jotenkin arvokkaampia ihmisten silmissä jos niiden tuotemerkeillä ja logoilla olevia laatikoita ja rasioita säilytetään ja esitellään?
Kommentit (94)
Todellakin säästän pakkaukset säilytystä ja jälleenmyyntiä varten.
En kuitenkaan pidä niitä hyllyllä. Se on mautonta.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:00"]
AP, mielenkiinnosta kysyn, että missä ja miten sinä nyt sitten näitä arvokkaampia kenkiäsi ja korujasi, joille arvatenkin toivot myös pitkää käyttöikää, säilytät? Onko sinulla tätä varten tosiaan hankittuna erikseen esim. kenkäpusseja ja (mielellään seetripuisia)lestejä? Millaisia korulaatikoita sinulla, on, onko esim. laadukas korulaatikko, jossa on tarpeeksi kankaalla päällystettyjä ja pehmustettuja osia.
Niiden laadukkaampien tuotteiden mukana tulevilla pakkauspusseilla ja -laatikoilla on tosiaankin myös aivan oikea funktio, ne auttavat tuotteen säilytyksessä. Toki näitä säilytysvälineitä, kuten pukupusseja tai korulaatikoita, on mahdollista ostaa myös erikseen, mutta kovin käytännöllistä se ei aina ole verrattuna siihen, että tuotteen mukana tulee nimenomaan sen säilytykseen tarkoitettu ratkaisu.
Minusta on vähän surullista, että olet saanut siskoltasi arvokkaan lahjan, muttet mitään hoito-ohjeita lahjasta huolehtimiseen, ja ilmeisesti yleisestikin ottaen tietoisuutesi vaate- ja koruhuollosta perustuu blogeihin, ei esim. myyjien suosituksiin.
[/quote]
Mistä päättelet etten osaa säilyttää tuotteitani asianmukaisesti ilman mitään ylimääräistä pahviroskaa???
Minulla on vaatehuone jonka hyllyillä säilytän laukut sellaisinaan ilman mitään pölypusseja, olen itse asiassa täyttänyt ne pölypussit vanhoilla lakanoilla ja laittanut ne tyynymäiset pussit laukkujen sisäpuolelle jotta nahkalaukut pitävät muotonsa ja liikkeissä on sanottu että tuo on erittäin fiksu tapa. Vaatteille on kunnon henkarit joista osa samettipintaisia muotoiltuja ja jotka ostettu Jenkeistä kun täällä ei ollut, ja olen ostanut ison korurasian Jenkeistä vuosia sitten, ja sinne rasiaan syttyy ledivalo kun sen avaa ja siellä on pehmusteet joten en koe lisäarvoksi sitä että jokaista korua pitäisi penkoa eri pahvirasioista, koska sillä tyylillä ne jäisi vaan käyttämättä kun ei jaksa jokaista rasiaa käydä läpi aamukiireessä. Kenkien mukana on tullut kenkäpusseja mutta kuka niitä nyt käyttää muualla kuin matkalaukkuun pakatessa? Kengät ovat vaatehuoneen kenkähyllyssä ja korkeammat nilkkurit ja saappaat alimmalla tasolla ja niiden sisällä on tuet. En silti koristele vaatehuonettani millään rasioilla ja laatikoilla. Se riittää että siellä vaatehuoneessa on näkyvissä lähinnä vain tekstiiliä ja nahkaa, en tosiaan kaipaa sinne mitään pahvikasoja. Eikö vaatehuoneen ajatus ole se että kaikki on esillä ja helposti valittavissa?

Mä käsitin Ap:n aloituksen niin, että jotkut pitävät näitä laatikoita esim. olkkarissa pinoissa ja niiden päällä jtn. kukka-asetelmia, kirjoja, meikkejä jne... Ja tosiaan ESITTELEVÄT näitä laatikoita tarkoituksella et "kattokaa mulla on varaa ostaa kalliitakin merkkejä". Onhan se siis hyvä silyttää pakkaukset ja säilyttää niissä oikein näitä kalliita juttuja, mutta voihan ne pakkaukset säilöä esim. makuuhuoneen "nurkkaan" tai kaappiin, jos tilaa, eikä levitellä pitkin kämppää huomiohakuisuuden takia.
Noista Iittalan ym laseista ja niistä merkeistä, sain työkaverilta loistoidean siihen että kaikesta minkä voi pestä tiskikoneessa niin otetaan ne tarrat pois (ne irtoaa siellä koneessa muutenkin) mutta kaikki mikä tiskattava käsin niin niihin jätetään se tarra. Siksi miehensäkin hoksaa tarran perusteella ettei vahingossa mene laittamaa niitä kappaleita tiskikoneeseen :D
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 01:06"]
Mä käsitin Ap:n aloituksen niin, että jotkut pitävät näitä laatikoita esim. olkkarissa pinoissa ja niiden päällä jtn. kukka-asetelmia, kirjoja, meikkejä jne... Ja tosiaan ESITTELEVÄT näitä laatikoita tarkoituksella et "kattokaa mulla on varaa ostaa kalliitakin merkkejä". Onhan se siis hyvä silyttää pakkaukset ja säilyttää niissä oikein näitä kalliita juttuja, mutta voihan ne pakkaukset säilöä esim. makuuhuoneen "nurkkaan" tai kaappiin, jos tilaa, eikä levitellä pitkin kämppää huomiohakuisuuden takia.
[/quote]
Kiitos. Juuri sitä tarkoitin, miksi niistä rasioista tehdään yhtä iso numero kuin itse tuotteesta?
Juu en minä oikein tajua että miksi noita boxeja täytyy pitää esillä ja asetella joka pöydälle, kuin olisivat jokin tuhansien eurojen arvoinen taideteos. Taitaa mennä materianpalvonta vähän överiksi kun saadan hekumat pelkistä laatikoista :D
Ymmärsin heti että näitä tarkoitettiin, eli hamstrataan ja esitellään kaikkea asustelaatikoista leivoslaatikoihin.
http://thewalkup.files.wordpress.com/2012/02/hermes-orange-boxes.jpg
https://c2.staticflickr.com/8/7174/6607186059_8f3e1d7664_z.jpg
Voihan elämä! Jollakin tainnut mennä oranssi laatikko keräily vähän mopon mukana käsistä kun ne on jo ladottu (vieras?)kylppärin suihkukoppiin!
http://2.bp.blogspot.com/-qrhcwU3HDXw/Ta19jJXpApI/AAAAAAAAAN0/0gXKhQR1fsw/s640/Hermes+boxes+2.jpg
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 01:07"]Noista Iittalan ym laseista ja niistä merkeistä, sain työkaverilta loistoidean siihen että kaikesta minkä voi pestä tiskikoneessa niin otetaan ne tarrat pois (ne irtoaa siellä koneessa muutenkin) mutta kaikki mikä tiskattava käsin niin niihin jätetään se tarra. Siksi miehensäkin hoksaa tarran perusteella ettei vahingossa mene laittamaa niitä kappaleita tiskikoneeseen :D
[/quote]
Itse tekisin kyllä toisin päin :D itselläni on aatiat iittalaa, ja kesti vuosia ennen kuin pesukoneessa tarrat irtosivat, tuntui oikeastaan että jos tarrallinen astia oli pesty, oli tarra vieläkin tiukemmassa kiinni kuin pesemättömässä. Käsin tiskatessa taas tiakiharja raapii tarran irti ihan muutamassa pesussa.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 01:32"]
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 01:07"]Noista Iittalan ym laseista ja niistä merkeistä, sain työkaverilta loistoidean siihen että kaikesta minkä voi pestä tiskikoneessa niin otetaan ne tarrat pois (ne irtoaa siellä koneessa muutenkin) mutta kaikki mikä tiskattava käsin niin niihin jätetään se tarra. Siksi miehensäkin hoksaa tarran perusteella ettei vahingossa mene laittamaa niitä kappaleita tiskikoneeseen :D [/quote] Itse tekisin kyllä toisin päin :D itselläni on aatiat iittalaa, ja kesti vuosia ennen kuin pesukoneessa tarrat irtosivat, tuntui oikeastaan että jos tarrallinen astia oli pesty, oli tarra vieläkin tiukemmassa kiinni kuin pesemättömässä. Käsin tiskatessa taas tiakiharja raapii tarran irti ihan muutamassa pesussa.
[/quote]
Uudemmissa laseissa ne tarrat irtoaa helpommin, muistan kun aikoinani yritin hinkata Aurora-viinilaseista pois sitä Nuutajärven tarraa ja kynsiparat joutui koville! :D Tosin se Nuutajärven sininen tarra oli mielestäni arvokkaamman näköinen kuin se Iittalan punainen "varoitusmerkki"tarra, sillä samoihin Aurora-viinilaseihin ilmestyi myöhemmin Iittalan tarrat kun tuotanto siirtyi.
En nyt tiedä, miksi pakkauslaatikoita haluttaisiin erityisesti esitellä, elleivät ne ole muuten ilo silmälle. Minusta olivat ihan hauskoja nuo matalammat oranssit laatikkopinot (suihkukoppi aivan täynnä niitä oli vähän liikaa). Ei kai sen nyt kuitenkaan niin ryppyotsaista tarvitse olla. Itse en ole erityisemmin laatikoita säilytellyt muuta kuin poikkeustapauksissa. Kaikille on oma paikkansa muuten. Pölypusseja kyllä hyödynnän. Kengissä on lisäksi lepolestit muotoa pitämässä ja laukuissa täytettä tarpeen mukaan.
Olen itse graafinen suunnittelija ja säästän hienoja pakkauksia. Se pidänkö niitä esillä onkin sitten eri juttu, mutta osa toimii säilytyslaatikkoina. Usein designtuotteilla on poikkeuksellisen hyvin suunniteltu pakkaus.
[quote author="Vierailija" time="31.08.2014 klo 00:06"]samaa sarjaa on tarrojen jättäminen esim Iittalan mukeihin. So low class...
[/quote] No miksi niitä pitäisi alkaa pois repimään? Ketä se häiritsee? Hanki elämä ja oikeat murheet :DD Itse käytän jotain halpis mukeja mutta come on! Grow up.