Onko se nyt niin, että vauvavuoden aikana ei saisi miettiä eroa?

Jos nyt on vaikeaa niin eron jälkeen on tuplaten vaikeaa. Pahimmassa tapauksessa riitelette vuosikausia huoltajuudesta ja tapaamisista, etkä todellakaan saa omaa aikaa kun haluat. Yksin kannat kauppakassit ja hoidat kotityöt. 

[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 18:47"]

Hmm... muuta en voi sanoa kuin että jotain meillä on ilmeisesti tehty oikein näiden vuosien aikana. Meillä on neljä lasta, nuorimmat vielä päiväkoti- ja eskari-ikäisiä. Kertaakaan näiden 12 vuoden aikana kun meillä on ollut lapsia ei ole käynyt pienessä mielessäkään eroaminen tai toisen naama olisi ruvennut kyrpimään. Riidellään meillä toki, välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Mutta sitten taas puhutaan asiat selviksi ja sovitaan. Eikä kaivella vanhoja.

Meillä on pyritty järjestämään molemmille vanhemmille puolin ja toisin lepoa sekä omaa aikaa. Sen lisäksi loistavien isovanhempien avulla on järjestynyt meille vanhemmille yhteistä aikaa.

Aika monelle tulee yllätyksenä se ettei lapsiperhe-elämä lähdekään rullaamaan ihan noin vaan. Vaikka asioista olisi puhuttu ja sovittukin jotain ennen lasten syntymää, vasta käytäntö ja kokemus osoittaa että mikä sopii teille. Se kannattaa kuitenkin muistaa että sen puolison kanssa kannattaa olla ennemmin liittolainen kuin vihollinen :)

Terapia on hyvä vaihtoehto, jos tuntuu ettei muuten saa toimivaa keskusteluyhteyttä.

[/quote]

Sanoit maagiset taikasanat: isovanhemmat. Niitä kun ei ole, ei ole myöskään juuri lainkaan kahdenkeskistä aikaa ellei siitä sitten maksa. En myöskään usko, että satunnainen leffailta kahden kesken miehen kanssa pelastaa yhtään mitään, joten lapsenvahdille maksaminenkaan ei välttämättä kannata jos taloudellinen tilanne ei ole paras mahdollinen.

Uskon, että tässä on kyse osittain luonneroistakin. Itse tylsistyn helposti ja koska lapsiperhearki on usein melko tylsää, se purkautuu sitten mieheeni. Kiivastun myös helposti ja viha (niin kuin muutkin tunteet) syttyvät minussa nopeasti voimakkaana. Olen siis miljoonat kerrat miettinyt eroa miehestäni, joskus jopa pitkän aikaa vakavasti. 

Meillä on kolme pientä lasta, joista vanhin onneksi jo kohta kouluiässä. Parisuhteemme on kestänyt jo yli kymmenen vuotta ja uskon, että se jatkossakin kestää. Välillä vain tulee niitä voi v***u mikä ääliö -kausia, joista sitten selvitään riitelemällä, anteeksipyytämällä ja anteeksiantamalla. Onneksi meillä molemmilla on aika realistiset käsitykset parisuhteesta.

Riippuu niin tilanteesta ja syistä miksi parisuhde voi huonosti. Aina ei voi syyttää vain vauvaa ja väsymystä. Tietenkin jos tunnistaa, että ongelmat johtuvat juurikin muuttuneesta elämäntilanteesta, väsymyksestä ja yhteisen ajan puutteesta, niin ei todellakaan kannata erota. Ne ongelmat kyllä helpottavat.

Itse erosin vauvavuoden aikana ja se oli elämäni paras ratkaisu. Alettiin keskustella erosta kun vauva oli 3kk ikäinen ja erottiin, kun lapsi oli 1v3kk ikäinen. Ei erottu liian helposti. Keskusteltiin paljon, pitkään ja hartaasti ja käytiin jopa pariterapiassa. Vauva oli ääreishelppo alusta asti. Nukkui yöt hyvin ja muutenkin tosi rauhallinen ja helppohoitoinen. Yhteistä aikaakin oltaisiin saatu ihan niin paljon kun vaan oltais haluttu, kun isovanhemmat asui ihan lähellä. Mutta suhde ei vaan toiminut. Siinä mielessä ero johtui lapsesta, että vasta lapsen myötä oltiin enemmän kotona ja kahdestaan ja vasta sitten tajuttiin kuinka erilaisia ihmisiä ollaan ja kuinka erilaisia asioita halutaan. Vaikka oltiin oltu yhdessä neljä vuotta ennen lapsen syntymää.

Mietipä ennemmin sitä miksi et kestä? Mikä siinä niin hirveästi ottaa päähän? Ja voiko asialle tehdä joitain?

No ei kannata, ellei ole jotain tosi painavia syitä. Mikä teillä mättää?

Ei kannata. Vauvavuosi on ihan muista syistä rankka (valvomiset, elämänmuutos...), mutta omasta huonosta fiiliksestä on yleensä helpointa syyttää kumppania. Suosittelen katsomaan pari vuotta, niin elämä tasoittuu muutenkin. Jos vieläkin tympii, voi asiaa miettiä uudelleen.

Ja TIETENKIN eri asia, jos kuvioissa on väkivaltaa, alkoholismia tai muuta oikeasti vakavaa.

No en mäkään nyt oikeasti eroa mieti, vaikka parisuhdetta meillä ei tällä hetkellä tunnu olevan. Olen myös tosi väsynyt. 

Mies ei halua mua ja on käyttänyt haluamistani lyömäaseena riidoissa. Olen kestoloukkaantunut miehelle useista kommenteista,  joita se ei periaatteesta pyydä anteeksi, koska joskus 8v sitten vastasin sen anteeksipyyntöön että turha pyytää. Ap

[quote author="Vierailija" time="27.08.2014 klo 14:54"]

No en mäkään nyt oikeasti eroa mieti, vaikka parisuhdetta meillä ei tällä hetkellä tunnu olevan. Olen myös tosi väsynyt. 

Mies ei halua mua ja on käyttänyt haluamistani lyömäaseena riidoissa. Olen kestoloukkaantunut miehelle useista kommenteista,  joita se ei periaatteesta pyydä anteeksi, koska joskus 8v sitten vastasin sen anteeksipyyntöön että turha pyytää. Ap

[/quote]

No sunhan miehes toimii vain kuten keskiverto nainen. Vanhoja kaivellaan ja arkoihin paikkoihin lyödään. 

Kuulkaa mammat, saattaa se mieskin olla väsynyt vauvavuoden aikana, vaikkei ah, imetäkään kuten pyhät teresat.

6, ai niinkö? No niinpä tietysti. Riitaa tulee myös siitä, että mies kokee etten arvosta hänen siivoamistaan, koska mielestään sotken tahallani. 

Miehellä ei ole univelkaa vauvan takia. 

Ap

Hmm... muuta en voi sanoa kuin että jotain meillä on ilmeisesti tehty oikein näiden vuosien aikana. Meillä on neljä lasta, nuorimmat vielä päiväkoti- ja eskari-ikäisiä. Kertaakaan näiden 12 vuoden aikana kun meillä on ollut lapsia ei ole käynyt pienessä mielessäkään eroaminen tai toisen naama olisi ruvennut kyrpimään. Riidellään meillä toki, välillä huudetaan niin että ikkunat helisee. Mutta sitten taas puhutaan asiat selviksi ja sovitaan. Eikä kaivella vanhoja.

Meillä on pyritty järjestämään molemmille vanhemmille puolin ja toisin lepoa sekä omaa aikaa. Sen lisäksi loistavien isovanhempien avulla on järjestynyt meille vanhemmille yhteistä aikaa.

Aika monelle tulee yllätyksenä se ettei lapsiperhe-elämä lähdekään rullaamaan ihan noin vaan. Vaikka asioista olisi puhuttu ja sovittukin jotain ennen lasten syntymää, vasta käytäntö ja kokemus osoittaa että mikä sopii teille. Se kannattaa kuitenkin muistaa että sen puolison kanssa kannattaa olla ennemmin liittolainen kuin vihollinen :)

Terapia on hyvä vaihtoehto, jos tuntuu ettei muuten saa toimivaa keskusteluyhteyttä.

Up

Mä erosin kun lapseni oli vuoden ikäinen, ja mulle ero taisi olla onnenpotku: nyt on uusi kuvioissa, ja kun vertaan entiseen, niin tiedän ettei aina tietenkänä ole helppoa ja ihanaa, mutta että tämän kanssa on keskusteluyhteys ainakin auki.

Oma suositukseni on pariterapia. Saattaa olla että olet jo päättänyt erota, mutta silti: pariterapia. Olette toivon mukaan toistenne kanssa tekemisissä loppuikänne joka tapauksessa koska teillä on yhteinen lapsi. Auttaa paljon jos pystyy ainakin puhumaan asioista asioina eikä tarvitse lapsen elämästä alkaa riidellä.

Mä erosin kun lapseni oli vuoden ikäinen, ja mulle ero taisi olla onnenpotku: nyt on uusi kuvioissa, ja kun vertaan entiseen, niin tiedän ettei aina tietenkänä ole helppoa ja ihanaa, mutta että tämän kanssa on keskusteluyhteys ainakin auki.

Oma suositukseni on pariterapia. Saattaa olla että olet jo päättänyt erota, mutta silti: pariterapia. Olette toivon mukaan toistenne kanssa tekemisissä loppuikänne joka tapauksessa koska teillä on yhteinen lapsi. Auttaa paljon jos pystyy ainakin puhumaan asioista asioina eikä tarvitse lapsen elämästä alkaa riidellä.

No en ole päättänyt erota. Saisinpa vain joskus edes omaa aikaa kodin ulkopuolella, niin ehkä jaksaisin paremmin miestäkin. Ap

Kai sitä miettiä saa ihan mitä vaan.

Kymmenen vuoden aikana meillä on eropaperit allekirjoitettu kolme kertaa ja mies kantanut kamansa pihalle kahdesti. Nyt kun nuorinkin lapsista aloitti koulun, meillä menee paremmin kuin koskaan. Väsymys ja turhautuminen päiväkotikuskaamisiin ja muihin pikkulapsiajan säätöihin melkein lannisti, mutta jaksettiin kuitenkin. 

Olisihan se ero saattanut oloa helpottaa, mistäpä sitä voi tietää. Nyt on onneksi hyvä näin. Välillä ihmettelen, että miten se toisen naama kyrpikin joskus niin älyttömästi.