Lue keskustelun säännöt.
On kivaa lorvia työttömänä ja lasten kanssa kotona
26.08.2014 |
Mutta nyt kun minulle tänään soitettiin että pääsen ensikuussa töihin, täydellä palkalla, jos vain palkkatuki myönnetään, sitä ajatellessakin tulee melkein itku, vaikea on pidätellä, varmaan kun ajatus tästä oikein uppoaa, varmaan pitää vähän tirauttaakin. Puoli vuotta olen sitä työpaikkaa itselleni vääntänyt, on tavattu ja soiteltu, ja niillä on ollut työmatkoja ja kesälomia ja kokouksia ja ties mitä, aina on sanottu että no parin viikon päästä johtaja tekee päätöksen, ja nyt se johtaja oli vihdoin viimein tehnyt päätöksen.
Kaksoset ovat odottaneet jo pari vuotta innoissaan että pääsisivät päiväkotiin, nyt pääsevät 10 päivänä kuussa, nauttivat varmasti kun ovat jo viisivuotiaita. Minä taas odotan mielenkiintoista ja itsenäistä työtä ja varsinkin sitä oikeaa palkkaa, kuuteen vuoteen en ole saanut yli 700€ käteen kuussa, ennen lasten syntymää mulla oli karenssi päällä ja tein osa-aikatöitä joista sai n. 500€ käteen kuussa, sitä ennen olin työllistämistuella täysillä tunneilla kioskimyyjänä reilun vuoden, silloin sain yli tonnin kuussa, ulosotto vei omansa joka kuukausi siitä päältä joten enenpää ei voinutkaan tienata. Nytkin ulosotto tietysti ottaa omansa, mutta aluksi 3 kuukautta että ei ota mitään, ja muutenkin palkka on nyt vähän parempi niin jää käteenkin vähän enemmän.
Tässä kaupungissa on yli 2000 työtöntä, ja avoimia työpaikkoja on 50-70, ja harvoin sellaisia joihin minä voisin hakea. Tuo työpaikka johon ehkä nyt pääsen on sellainen jota ei ole edes olemassa, vaan teen sen itselleni. Tämän työn sain kun soitin johtajalle ja kysyin Tupperwaresta, minä kun olen tässä yrittänyt tupperia harrastaa, johtaja ei ollut kiinnostunut tupperista, mutta tuli puheeksi että olen pitkäaikaistyötön ja että minkä alan ihminen olen, siitä se sitten lähti. Minä tunnen voittaneeni lotossa.
Kommentit (4)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos! Kunnon työ, kunnon palkka, vaikka onkin palkkatuella, mutta nyt mulla on edes mahdollisuus edetä. Valmistuin 1992 suoraan kortistoon, ja sen jälkeen en ole kertaakaan saanut oikeaa työpaikkaa, kaikki on olleet jotain epämääräisiä provikkajuttuja ja pätkätöitä, yrittäjänä olin sitten muutaman vuoden, ja velat jäi vaan siitä touhusta niskaan. Pisin työsuhde on ollut tuo kioskimyyjän paikka, sekin tuella, muuten heillä ei olisi ollut varaa palkata ketään.
Kyllä se pistää vihaksi kun ihmiset jotka ovat ikänsä saaneet olla töissä sanovat että kyllä töitä tekevälle löytyy, menee vaan jostain kysymään... niinpä niin. Toinen on nämä lopetettujen paperitehtaiden entiset työntekijät jotka itkevät aina lehdissä että kun 40 vuotta olin siinä samassa tehtaassa töissä ja nyt vähän ennen eläkeikää piti lähteä, kun lapsetkin oli siellä töissä... Eivät osaa olla kiitollisia siitä että ovat saaneet nauttia jopa kymmeniä vuosia hyvästä palkasta, ja saaneet puhuttua lapsensakin töihin kun muu heidän ikäluokkansa on tapellut pätkätöistä kynsinhampain.
Toivon että saan tehtyä työni niin hyvin että saadaan palkattua joku toinenkin pitkäaikaistyötön tai vaikka nuori, sitten olisin itsestäni todella ylpeä :)
ap
Ap, tuota tunnetta ei tiedä kuin toinen saman kokenut. Minä kyllä ehdin olla töissä valmistumisen jälkeen, mutta laman aikana meni työpaikka ja kaiken lisäksi kahdesti, toinen kun olin vielä koeajalla. Vuonna 1996 ilmoittauduin työnhakijaksi oltuani pitkään kotona ja katseltuani työpaikkoja, mutta tuolloin sitten aloitin tosissani. Sain työllistämistukipaikkoja, kävin monta kurssia, kävin harjoittelemassa hommia, joita olin palkalla aiemmin tehnyt ja joita ihan hyvin osasin. Kunnes muutama vuosi sitten sain palkkatuella oikean työpaikan, omaa alaani. Se työ olisi jatkunut vielä määräaikaisena projektin loppuun, eli olisin saanut jatkosopimuksen, mutta minä sain kutsun vakinaiseen työpaikkaan. En siis hakenut, vaan minua pyydettiin. Kyllä se tuntui unelta, lottovoitolta ja vaikka miltä.
Helpolla työnsä saaneet eivät välttämättä ole niin loistavia kuin ovat omasta mielestään. Siinä se todellien luonne mitataan, saako tällaisen historian jälkeen vielä töitä. Toisilla käy tuuri, toisilla ei. Meillä ap kävi tuuri, mutta siksi, että me olemme hyviä! Minä sanonkin, että kun joku käskee katsoa peiliin, jos ette saa töitä. Katsokaa vaan, mutta sanokaa itsellenne, että minä olen hyvä ja haluan tulla vielä paremmaksi. Siitä se lähtee.
Onnittelut! Kuulostaa siltä, että osaat todella arvostaa saamaasi työpaikkaa :)