Lue keskustelun säännöt.
Ujot ihmiset; mitä ajattelet kun joudut juttelemaan small talkia
26.08.2014 |
jonkun naapurisi tai entisen koulukaverisi kanssa... kun törmäät johonkin ei niin läheiseen ihmiseen julkisella paikalla. Mitä ajattelet ja millaisia tuntemuksia koet? Kysymys on siis suunnattu vain heille, jotka kokevat olevansa ujoja.
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon ettei minua huomattaisi ollenkaan. Tunnen itseni jotenkin vaivaantuneeksi, kun en saa suustani kuin joo, niin, on muuten sateista ollut tänään. Mietin myös pitääkö toinen epäkohteliaana, kun en saa suustani mitään ulos. Olen helpottunut kun pääsen tilanteesta pois.
"voi ei mitä sanottavaa mä nyt keksin, kunka monta kertaa auringonpaistetta voi puolen tunnin aikana kommentoida?" ja hetken päästä "joo, kyl mä tiedän että tää on sullekin tuskaa, päästäisin sun tästä tilanteesta jos voisin"
Välttelen tuollaisia tilanteita viimeiseen asti. Jos näen ihmisen jonka kanssa voin joutua small-talkkaamaan,kierrän toista kautta tai teeskentelen etten huomaa tyyppiä, esim. räplään kännykkääni keskittyneesti.
Jos joskus joudun kuitenkin tilanteeseen että on pakko kohdata, niin annan sen toisen sanoa mitä sanoo ja vastaan jotain lyhyesti, ja poistun mahdollisimman nopeasti tilanteesta. Tyyliin vaikka naapuri: "Aika sateista ja syksyistä on ollut viime aikoina, eikä siitä ole kuin pari viikkoa kun oli hellettä". MInä: "Niinpä" ja poistun.
Ihan mukava rupatella niitä näitä. En koe olevani ujo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä helvetin kysymys tämä nyt on! Olen ujo ja en juttele, perkele!
Välttelen small talk-tilanteita äärimmäisyyksiin asti. Jos joudun pakosta tällaiseen tilanteeseen, tunnen itseni idiootiksi, kun en tosiaan keksi mitään sanottavaa. Kuuntelen mitä toinen sanoo ja vastaan lyhyesti. Tunnelma on yleensä HYVIN vaivaantunut. Lähden livohkaan heti sopivan tilaisuuden tullen ja mietin mielessäni jotain tyyliin "ääk olipa noloa, pitääköhän se mua aivan dorkana"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oon tosi huono vääntämään juttua puolituttujen ja tuntemattomien kanssa! kampaajalla, kosmetologilla yms. olen aina hiljaa. jos joku tulee esim. baarissa juttelemaan en saa sanaa suustani ja vaikutan varmasti tosi töykeältä. EN VAAN KEKSI MITÄ SANOA! kadehdin ystäviäni, jotka puhuvat mistä vain, kenelle vain.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 16:22"]
Ihan mukava rupatella niitä näitä. En koe olevani ujo.
[/quote]
et sitten vissiin osaa lukea!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapuri ja koulukaveri menee, niiden kanssa kun voi jutella ne samat säät /naapuri ja nykyinen työpaikka, perhe/ koulukaveri. Ahdistavana koen tilanteen jossa istumme tuttujen kanssa.. esim. työkavereiden kanssa jossain illanistujaisissa, siellä kun ei töistä pitäisi puhua joten jutunjuurta pitäisi olla sen ulkopuolelta.
Olen ihan kauhuissani siitä hetkestä alkaen kun huomaan, etten pysty välttämään kohtaamista tuon ihmisen kanssa. Toinen ihminen heittää jotain nasevaa ja minulla aivot lyövät tyhjää. Saatan päästää suustani jonkun mehevän sammakon tai hyvällä tuurilla osaan sanoa vastaukseksi tuttavalle, että "joo-o", "joo" tai "kyllä". Siinä tilanteessa en osaa puhua edes säästä, koska olen niin kauhuissani, etten välttämättä edes muista millainen sää ulkona on.
Jälkikäteen sitten hävettää ihan kunnolla. Miten minun TAAS piti olla noin tyhmä ja miksi en taaskaan osannut olla rento ja heittää jotain hauskaa ja järkevää juttua. Mitähän se minusta ajattelee. Loppupäivä on aivan pilalla ja tunnen itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"ehkä se ei huomaa, etten keksi mitään sanottavaa, jos hymyilen oikein leveästi"
Tuntemattomien kanssa on mielestäni helpompi jutella niitä näitä kuin puolituttujen. Uusien tuttujen kanssa on helpompi jutella kuin vanhojen koulukavereiden, jne.
Jos joku ahdistusta aiheuttava ihminen on lähistöllä, välttelen häntä ja yritän olla niin, ettei minua huomata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin vanhempana hieman helpottaa jo. Mutta vuosia sitten tein niin, että seurasin sosiaalisesti lahjakasta ystävääni, pistin muistiini hänen tapojansa. Yleensä hän kyseli kohteliaasti kuulumisia. Opettelin ihan ulkoa kysymykset jotta ne on valmiina sitten kun tarvitsen yhtäkkiä. Eli alan kyselemään lapsista. lomista, onko sienestänyt ym. sellaisesta, ihmiset kertovat mielellään itsestään ja omista asioistaan ja tuntevat itsensä kiinnostaviksi ja samalla tykästyvät sinuun kun osoitat välittäväsi heistä. Samalla kun ihmiset kertovat itsestään niin minun ei tarvitse puhua niin paljon, hymyilen vaan ja nyökyttelen, sanon väliin jotain voi kuinka kivaa jne. Jos joku kysyy minulta, vastaan lyhyesti ja esitän jo vastakysymyksen ja suuntaan keskustelun uuteen aiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 17:08"]
Näin vanhempana hieman helpottaa jo. Mutta vuosia sitten tein niin, että seurasin sosiaalisesti lahjakasta ystävääni, pistin muistiini hänen tapojansa. Yleensä hän kyseli kohteliaasti kuulumisia. Opettelin ihan ulkoa kysymykset jotta ne on valmiina sitten kun tarvitsen yhtäkkiä. Eli alan kyselemään lapsista. lomista, onko sienestänyt ym. sellaisesta, ihmiset kertovat mielellään itsestään ja omista asioistaan ja tuntevat itsensä kiinnostaviksi ja samalla tykästyvät sinuun kun osoitat välittäväsi heistä. Samalla kun ihmiset kertovat itsestään niin minun ei tarvitse puhua niin paljon, hymyilen vaan ja nyökyttelen, sanon väliin jotain voi kuinka kivaa jne. Jos joku kysyy minulta, vastaan lyhyesti ja esitän jo vastakysymyksen ja suuntaan keskustelun uuteen aiheeseen.
[/quote]
Se on totta, että vanhemmiten on oppinut liudan fraaseja, joilla voi päästä pälkähästä. Ne eivät silti auta tilanteessa, jossa iskee täydellinen blakout. Kun kaupassa vastaan kävelee joku ala-asteen luokanopettaja, joka kyselee, että mitä nykyään puuhailet. Siinä sitten änkytän, että enhän minä mitään. Kotona lasten kanssa...
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 17:13"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 17:08"]
Näin vanhempana hieman helpottaa jo. Mutta vuosia sitten tein niin, että seurasin sosiaalisesti lahjakasta ystävääni, pistin muistiini hänen tapojansa. Yleensä hän kyseli kohteliaasti kuulumisia. Opettelin ihan ulkoa kysymykset jotta ne on valmiina sitten kun tarvitsen yhtäkkiä. Eli alan kyselemään lapsista. lomista, onko sienestänyt ym. sellaisesta, ihmiset kertovat mielellään itsestään ja omista asioistaan ja tuntevat itsensä kiinnostaviksi ja samalla tykästyvät sinuun kun osoitat välittäväsi heistä. Samalla kun ihmiset kertovat itsestään niin minun ei tarvitse puhua niin paljon, hymyilen vaan ja nyökyttelen, sanon väliin jotain voi kuinka kivaa jne. Jos joku kysyy minulta, vastaan lyhyesti ja esitän jo vastakysymyksen ja suuntaan keskustelun uuteen aiheeseen.
[/quote]
Se on totta, että vanhemmiten on oppinut liudan fraaseja, joilla voi päästä pälkähästä. Ne eivät silti auta tilanteessa, jossa iskee täydellinen blakout. Kun kaupassa vastaan kävelee joku ala-asteen luokanopettaja, joka kyselee, että mitä nykyään puuhailet. Siinä sitten änkytän, että enhän minä mitään. Kotona lasten kanssa...
[/quote]
Sen haluaisin itsekin oppia, että osaisi esittää kuulumisensa positiivisesti ja kiinnostavasti. Kun eihän se, että sulla on lapsia, ole mikään "ei mitään" sille opettajalle, joka ei ole kuullutkaan niistä, eikä opettaja varsinkaan kysynyt sitä siksi, että halusi nolata sinut. Varmasti hän halusi vilpittömästi tietää, mitä sinulle kuuluu.
Silti itsellekin aina tulee sellainen enhän minä mitään -reaktio, kun joku kysyy, mitä tein viikonloppuna tai mitä harrastan tai millaisia elokuvia katson.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 18:06"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 17:13"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 17:08"]
Näin vanhempana hieman helpottaa jo. Mutta vuosia sitten tein niin, että seurasin sosiaalisesti lahjakasta ystävääni, pistin muistiini hänen tapojansa. Yleensä hän kyseli kohteliaasti kuulumisia. Opettelin ihan ulkoa kysymykset jotta ne on valmiina sitten kun tarvitsen yhtäkkiä. Eli alan kyselemään lapsista. lomista, onko sienestänyt ym. sellaisesta, ihmiset kertovat mielellään itsestään ja omista asioistaan ja tuntevat itsensä kiinnostaviksi ja samalla tykästyvät sinuun kun osoitat välittäväsi heistä. Samalla kun ihmiset kertovat itsestään niin minun ei tarvitse puhua niin paljon, hymyilen vaan ja nyökyttelen, sanon väliin jotain voi kuinka kivaa jne. Jos joku kysyy minulta, vastaan lyhyesti ja esitän jo vastakysymyksen ja suuntaan keskustelun uuteen aiheeseen.
[/quote]
Se on totta, että vanhemmiten on oppinut liudan fraaseja, joilla voi päästä pälkähästä. Ne eivät silti auta tilanteessa, jossa iskee täydellinen blakout. Kun kaupassa vastaan kävelee joku ala-asteen luokanopettaja, joka kyselee, että mitä nykyään puuhailet. Siinä sitten änkytän, että enhän minä mitään. Kotona lasten kanssa...
[/quote]
Sen haluaisin itsekin oppia, että osaisi esittää kuulumisensa positiivisesti ja kiinnostavasti. Kun eihän se, että sulla on lapsia, ole mikään "ei mitään" sille opettajalle, joka ei ole kuullutkaan niistä, eikä opettaja varsinkaan kysynyt sitä siksi, että halusi nolata sinut. Varmasti hän halusi vilpittömästi tietää, mitä sinulle kuuluu.
Silti itsellekin aina tulee sellainen enhän minä mitään -reaktio, kun joku kysyy, mitä tein viikonloppuna tai mitä harrastan tai millaisia elokuvia katson.
[/quote]
Jälkeenpäin ajateltuna on ihan yhdentekevää, mitä se opettaja ajattelee minusta, mutta haluaisin vain päästä siitä tilanteesta nopeasti eroon. On niin piinallista yrittää keksiä jotain puhuttavaa kun on aivan lukossa. Olen niin kateellinen ihmisille, jotka puhuvat rennosti mitä sylki suuhun tuo
Koen olevani ujo. Ujous on synnynnäinen piirre. Se ei silti tarkoita, etteikö aikuisena voisi osata käyttäytyä! Joudun jo työn puolesta kaivamaan itsestäni esille sosiaalisen kanssakäymisen vaihteen, vaikka tuntisinkin luontaisemmaksi istumisen keskellä korpea yksinäni. Mielestäni liian moni suomalainen antaa itselleen luvan vaikka vältellä tervehtimistä tai keskustelua siksi, koska se ei tunnu kauhean kivalta ajatuksena. Kyse on usein ihan huonosta käytöksestä ja sellaiset ihmiset jäävät auttamatta paitsioon monesta asiasta elämässä.
Jos ei tiedä mistä juttelisi, on erinomainen vihje alkaa kiinnostua muistakin kuin itsestään ja omasta navastaan. Jos toisista ihmisistä välittää ja on kiinnostunut, sosiaalinen kanssakäyminen sujuu itsestään.
[quote author="Vierailija" time="26.08.2014 klo 18:13"]
Koen olevani ujo. Ujous on synnynnäinen piirre. Se ei silti tarkoita, etteikö aikuisena voisi osata käyttäytyä! Joudun jo työn puolesta kaivamaan itsestäni esille sosiaalisen kanssakäymisen vaihteen, vaikka tuntisinkin luontaisemmaksi istumisen keskellä korpea yksinäni. Mielestäni liian moni suomalainen antaa itselleen luvan vaikka vältellä tervehtimistä tai keskustelua siksi, koska se ei tunnu kauhean kivalta ajatuksena. Kyse on usein ihan huonosta käytöksestä ja sellaiset ihmiset jäävät auttamatta paitsioon monesta asiasta elämässä.
Jos ei tiedä mistä juttelisi, on erinomainen vihje alkaa kiinnostua muistakin kuin itsestään ja omasta navastaan. Jos toisista ihmisistä välittää ja on kiinnostunut, sosiaalinen kanssakäyminen sujuu itsestään.
[/quote]
tekisi mieli sanoa, että haista home, mutta koska olen kohtelias niin en sano. sinä et tiedä ujoudesta mitään.
Minua ujona ja arkana ihmisenä eniten "pelottaa" se, että mitä jos se toinen ei tunnistakaan mua tai sitä ei kiinnosta. Sitten kun otat itseäsi niskasta kiinni ja rohkeana sanot 'MOOI mitäpä sinulle nykyään kuuluu, ei ole hetkeen tullut juteltua!' Ja vastaus on joku ympäripyöreä mitäs tässä, tulee jotenkin kauhean torjuttu olo.
Toisaalta sitten sekin on ikävää kun minulta kysytään että mitä minä puuhailen nykyään. Olen viimeisen pari vuotta ollut pätkätöissä, pari kuukautta töitä ja sitten yleensä parista viikosta pariin kuukauteen työttömänä. Jotenkin en osaa fiksusti ilmaista sitä mitä nykyään teen, "no mä olen nyt ollut kuukauden verran tossa ravintolassa tarjoilijana, työsoppari jatkuu vielä viikon, sen jälkeen en tiedä mitä teen." Jotenkin en myös osaa tehdä nopeaa arviota siitä että mitä kukin tuttava haluaa minusta kuulla ja kuinka tarkasti. Kerronko jos parisuhteessa on ollut ryppyjä, kerronko missä asumme nykyään, kerronko harrastuksistani, kerronko autostani, kerronko lukemastani uutisesta, kerronko mitä kaikkea olen ehtinyt tehdä sitten viime näkemän, kerronko mitä tein kesälomalla, kerronko mitä tein viime viikonloppuna, vai vastaanko vain ympäripyöreästi "ihan hyvää kuuluu, mitäs sinulle?"
En myöskään oikein osaa hahmottaa, että kuinka kauan on kohteliasta jutella tutulle. Riittääkö se 'moi mitä kuuluu hyvää kuuluu mitäpä itelles hyvää kuuluu' vai pitäisikö siihen jäädä turisemaan pidemmäksi aikaa. Mitä jos tutulla on kiire johonkin, mitä jos minulla on kiire johonkin, miten sanon sen kohteliaasti.
Äh, small talk on hankalaa.