Pettynyt tai " epäonnistunut" synnyttäjä
Haluan vain purkaa tunteitani, koska tunnen olevani " epäonnistunut" synnytyksessä. Synnytin ensimmäisen lapseni kesällä ja olin hyvin luomumyönteinen.
Luin Jane balaskaksen kirjan läpi viiteen kertaan, harrastin äitiysjoogaa läpi raskauden, halusin synnyttää ilman epiduraalia seisoma-asennossa tai jakkaralla ja kävin homepaatilla hakemassa homeopaattisia lääkkeitä synnytykseen. Hieroin välilihaa 2kkennen synnytystä jotta välttyisin episiotomialta jne. jne. Halusin myös vesisynnytyksen jos mahdollista.
Loppujen lopuksi synnytys oli kova ja päädyin kaikkien vaihtoehto kipulääkkeiden jälkeen kohdunlaulanpuudutteeseen (annettiin 2 kertaa), jonka jälkeen jouduin vielä ottamaan epiduraalin, kun en kestänyt enää mitään. Kipu oli niin kamala, ettei multa löytynyt voimia sen vastaanottamiseen. Tämän lisäksi synnytin siinä puoli-istuvassa ja tehtiin episiotomia, eli se niistä kaikista ehkäisevistä toimenpiteistä ja luomuhengestä!!!!
Lisäksi ponnistuvaihe kesti 1 H 50 min ja siitä jäi miltei trauma, kun kivut ja tuska oli sanoinkuvaamaton. Oma arpikudokseni on huonosti arpeutuvaa ja nyt reilut pari kk synnytyksestä episiotomia haavaa särkee ja nyt tekee mieli heittää Balaskaksen kirjan roskiin.
Tiesin, että kaikki voi mennä toisin, mutta isku oli kova. En tiedä miksi nyt kirjoitan,. mutta ehkä kaikkea ei kannata luulla suunnittelavansa ja luomuilevansa, vaikka niin haluaisin.
Ehkä ensi synnytyksessä pärjään paremmin, tai sitten luovun kokonaan luomuilusta ja otan epiduraalin heti, kun saa ja käsken leikata välilihan samantien kun voi, etten joudu ponnistaa taas toista tuntia. No, onneksi ihana palkinto jäi käteen, vauva joka on korvaamaton..
Kommentit (39)
Toisaalta sitten on äitejä, jotka ihmettelevät, miksei kukaan kertonut, että kipu voi olla NIIN kovaa, miksi asiaa kaunistellaan (en itse lukeudu tähän joukkoon). Tietty synnytyskivun kokemiseen vaikuttavat aiemmat kipukokemukset ja ehdottomasti asennoituminen kipuun. Mutta jos tuntuu, että oma kroppa pettää (taju menee), on vain pakko uskaltaa luottaa jonkun toisen apuun ja ammattitaitoon. Voi tulla sellainen vaihe eteen, että sitä aktiivista otetta omaan itseensä ei kerta kaikkiaan enää saa. Tunnustan, että mä en ollut osannut etukäteen kuvitella sellaista kipua kuin synnytyksessä koin, mutta ei tämä tuleva synnytys sen takia kuitenkaan pelota.
Itse koin myös olevani suorastaan naisen irvikuva, kun lapseni syntyi perätilan vuoksi sektiolla (tunsin itseni luonnonoikuksi, koska kaikkien muiden lapset kääntyivät), imetys meni huonosti, korviketta jouduin antamaan alusta lähtien, vaikka kuinka tein Imetystukipalstan ohjeiden mukaan, parin viikon iässä jouduimme sairaalabakteerin vuoksi sairaalahoitoon, sen jälkeen alkoi koliikki jne. Lyhyesti sanottuna: kaikki meni ihan mönkään. Koliikin uuvuttamana ei tullut kestovaippailustakaan mitään ja ekat soseet kokkasi Bona ja Piltti. Kantoliinaa lapsi vierasti heti eikä reppu ollut sen parempi. Myöhemmin pääsin suihkuun rauhassa laittamalla lapsen katsomaan Ti-Ti-nallea vaikka olin päättänyt, että telkkua ei katota ennen kolmen vuoden ikää.
Nyt osaan jo vähän nauraakin asioille, mutta aikoinaan oman huonouden myöntäminen oli kova pala. Olin kuvitellut olevani ihan erilainen äiti. Nyt yritän vain tehdä parhaani ja myöntää, että on asioita, joille en voi mitään, ja toisaalta täydellisyyteen en pääse ikinä.
olin huolella valmistautunut, kestovaipat ja kantoliinat vain odottivat käyttäjäänsä, vaistonvaraista äitiyttä ja imetystä...ja paskat.
Mamma ei onnistunut synnyttämään, luomusta puhumattakaan. Toisen asteen repeämät nauroivat imetystyynylle ja lapsiparka kirkui aikansa kantoliinassa, ja juu, ensin yritettiin pieniä aikoja liikkeessä ja juu, kaikki oli NIIN lapsentahtista että mamma putosi pelistä jo parin viikon jälkeen.
Isukki hoiteli sitten, pullolla.
No, poika jäi henkiin ja mammakin tokeni lopulta pettymyksestään mutta ei tää äitiys ihan niin mennyt kun piti. Nyt jo naurattaa, mutta pari vuotta sitten ketutus oli kova.
Seuraavan kanssa ollaankin sitten fiksumpia :-)
Jokapaikassahan sitä hoetaan, että sitä ei voi eikä pidäkään voida suunnitella etukäteen ja niin se on.
Toisaalta, synnytyksen tarkoitus on saattaa vauva mahasta maailmaan, ei se ole mikään taidon näyte tai elämysmatka :) Eli tyyli vapaa, kunhan lopputulos on loistava :)
En ylensä kommentoi nätiä viestejä mutta nyt oli jo kyllä aivan pakko. Minusta tuo Karnakan pettymysreaktio on aivan luonnollinen ja hän käsitteli tunteitaan ja kokemustaan viisaasti ketään syyllistämättä.. MUTTA tämä pipariin@n viesti oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Mielestäni meillä Suomessa asiat on hoidettu varsin mallikkaasti. Synnytys on naiselle ja lapselle yleensä turvallinen ja se hoidetaan riskejä välttäen. Myös naisen toiveita kuunnellaan ja kunnioitetaan. Mutta että yhteiskunnan pitäisi vielä maksaa joku tanssiva ja laulava kätilö siihen vierelle. Ongelma on että yleensä nämä luomuilijat ovat niitä jotka vähät välittävät toimenpiteiden kustannuksista yhteiskunnalle. Tietysti jokainen voi omakustanteisesti hankkia vaikka minkäsorttista synnytysapua, yhteiskunnalta sitä on minusta turha vaatia.
Pahoittelut tästä hyökkäävästä tyylistä, mutta tänään taas syöpäosastolla iltapäivän viettäneenä kunnioitan meidän sairaaloita ja niissä töitä tekeviä ihmisiä niin paljon että tuollainen kritiikki pistää ärsyttämään.
Olen kyllä omassa ystäväpiirissäni huomannut että rempseät ammattilaisiin ja maalaisjärkeen luottavat äidit ovat selviytyneet näistä äitiyden haasteita hienosti, kun taas ns. luomuäidit, jotka ovat joka asiat viimisen päälle suunnitelleet ja stressanneet imetyksistä, vaipoista, synnytysestä ynnä muusta ovat kyllä olleet ensimmäisen vuoden jälkeen jo aika väsähtäneitä siihen hössötykseensä.
Nimittäin minusta _maria123_ kirjoitti tosi osuvasti!
Minulla on takana kolme synnytystä ja ihan pian (ehkä jo ensyönä ;) edessä neljäs. Joten jonkin sortin kokemusta asiasta löytyy.
Olen myös ollut synnytysosastolla työharjoittelussa ja tätä kautta mukana n. 30 synnytyksessä.
Minulle synnytys on yksi maailman luonnollisimpia asioita ja sen tarkoitus on nimenomaan saattaa vauva kohdusta maailmaan. Siinä mielessä en ymmärrä ollenkaan tätä nykyaikaista vouhotusta, mikä synnytykseen liitetään. Kaikki tuntuu lähtevän ÄIDIN tarpeista ja mielipiteistä. Pitäisi olla kodikkaat synnytyssalit, ihmeitä tekevät kätilöt ja monenlaiset suunnitelmat ja valmentautumiset pohjalla. Mitäköhän väliä itse lapsen syntymistapahtumaan on sillä, että minkälaiset verhot synnytyssalissa sattuu olemaan? Tai onko siellä ns. kodikas matto lattialla? Miksi synnytyksen pitäisi olla naiselle joku vuosia suunniteltu ja valmisteltu elämysmatka? Se nyt kuitenkin, tyylistä riippumatta ON yksi naisen elämän tähtihetkistä ja jää ikuisiksi ajoiksi mieleen.
Jokainen saa toisaalta mun mielestä luomuilla ihan niin paljon kuin haluaa, mutta tosiaan joskus vois kai pysähtyä miettimään asioita ihan peruslähtökohdista. Nähdä se synnytys sellaisena kuin se oikeasti on eikä rakentaa siitä tosiaan mitään satumaista seikkailua. Tärkeintä siinä kuitenkin on se VAUVA, tyylistä riippumatta ja turvallisuudesta tinkimättä.
ja mielestäni on kutakuinkin voimakas kärjistys niputtaa kaikki aktiivisesta synnytyksestä haaveilevat johonkin " elämyshaluisten ja elämästä vieraantuneiden luomuilijoiden" kastiin...
Uskoisin, että
jokaiselle äidille
tärkeintä synnytyksessä on syntyvän lapsen hyvinvointi, niin " rempseille ja maalaisjärkisille" vankasti suomalaiseen perusterveydenhoitoon luottaville kuin sitten ilmeisesti em. ominaisuuksien vastakohdallekin eli ns. luomuäideille :) Itselleni peruslähtökohdat mahdollisimman luonnollisesti etenevän synnytyksen toivomiseen ovat ensisijaisesti vauvan terveyteen liittyviä; erilaiset toimenpiteet ja lääkitykset kun sisältävät riskejä, infektioriski kasvaa jokaisesta sisätutkimuksesta ja puudutteista tiedetään olevan haittoja lapselle, juuri sen vuoksihan niitä ei voi " ottaa" missä tahansa synntyksen vaiheessa.
Itselläni on kokemus hyvin " medikalisoidusta" synnytyksestä jossa käytiin lävitse lähes koko lääkearsenaali, ja edelleen vaikka mielestäni lopputulos eli terve lapsi oli olennaisin, koen ettei siinä ole mitään väärää tai satumaisen seikkailun halua jos toivoisin seuraavan synnytykseni sujuvan mahdollisimman luonnollisesti ja ilman noin paljoja toimenpiteitä. Kyse ei ole todellakaan siitä, että katsoisin sen [b]oikeudekseni[/b] tai olisin vaatimassa ihmeitä, vaan enemmänkin siitä, että meidän yhteiskunnassamme synnytyksestä(kin) on tehty suoritus, joka täytyy tehdä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja mielellään ennen työvuoron vaihtumista...
Kiireisessä yliopistosairaalassa on yleensä meneillään useita samanaikaisia synnytyksiä ja olisikin kohtuutonta vaatia kätilön olevan koko ajan läsnä ja " pitelemässä kädestä" , sitä varten on mukana usein puoliso tai joku muu tukihenkilö, esimerkiksi doula. Ei kuitenkaan liene täysin kohtuutonta toivoa synnytyssairaalan henkilökunnalta tiettyä empaattisuutta ja kiireestä huolimatta synnyttäjän _kohtaamista_. Jos nämä vaatimukset tuntuvat kätilöstä kohtuuttomilta, ehkä silloin olisi syytä miettiä omaa ammatinvalintaansa. Itselläni oli onni saada esikoisen synnytykseen hyvin empaattinen kätilöopiskelija ja mukavat kätilöt ja synnytyslääkärit (synnytykseni kesti useamman vuoronvaihdon ajan ;)), he ainakin olivat oikeassa ammatissaan.
Samaa empaattisuutta toivoisin tähän keskusteluun osallistuvilta; vaikka toisenlainen suhtautuminen synnytykseen kummastuttaisi tai jopa vihastuttaisi, voitaisiin yrittää ymmärtää myös erilaisia lähtökohtia.. Meillä jokaisella on oikeus toiveisiimme.
Lämmöllä, Tinuri
pahemman kerran jos minulla olisi ollut Piipariinan kuvaileman kaltainen kätilö.
Minulle sopi oikein hyvin standardi sairaalasynnytys:
- sikiön voinnin riittävän hyvä ja tarkka seuranta
- en kokenut sisätutkimuksia ollenkaan kivuliaiksi, lisäksi koin että kätilö teki niitä tarkoituksenmukaisin väliajoin (kokisin että olisi aivan järjetöntä käydä naamanilmeistä tulkitsemaan missä vaiheessa synnytys on, ihmiset ovat niin erilaisia)
- kaikki kivunlievityskeinot tarpeen ja tilanteen mukaan käytettävissä (itselläni lämpöpakkaukset, asennonvaihdot, ilokaasu, epiduraali (kun sen kerran ehti laittaa) sekä ulostulossa välilihan puudutus)
- ei mitään vesialtaita, suihkuja, aquarakkuloita tms. sälää
Meitä on niin moneksi. Itse koin tavallisen sairaalasynnytyksen mittalaitteineen, monitoreineen ja kivunlievityksineen kaikkineen nykyaikaiseksi, tarkoituksenmukaiseksi, turvalliseksi ja erittäin hyväksi tavaksi synnyttää. Oli tunne että todella olen " herran kukkarossa" ja parhaassa mahdollisessa hoidossa siellä synnytyssalissa.
Toisaalta olen insinööri ja tekniset asiat herättävät minussa luottamusta, ymmärrän hyvin että joissakin ne saattavat herättää pelkoa tai epävarmuutta.
Tällaisten yksilökohtaisten eroavuuksien takia koen, että on hyvä asia listata asioita, joita kuvittelee haluavansa synnytyksen aikana (" synnytystoive(arvelu)lista.." :) tms.).
(esim. itselleni olisi ollut suuri kauhistus joutua vesialtaaseen, mistä taas joku muu saattaa saada suuren hyödyn).
Todella hienoa Karnataka, että olit niin hyvin valmistautunut synnytykseen ja uskoit selviytyväsi siitä ihan luomuna. Kyllähän 80% synnyttäjistä selviytyy normaalista fysiologisesta synnytyksestä ilman käynnistystä, oksitosiinitippaa, mitään kipulääkkeitä ja usein ilman repeämiä / epparia. Heille jää synnytyksestä voimakas onnistumisen tunne, joka kantaa pitkälle vuosia eteenpäin. Tämä on täysin normaalia. Jos synnytystä hoitava kätilö on tottunut hoitamaan ¿luomusynnyttäjiä¿, niin tämä useimmiten toteutuukin. Valitettavasti useat naiset eivät tiedä tai ymmärrä, että Suomessa synnytysten hoitomalli on hyvin medikalisoitunut ja harvat kätilöt omaavat näitä arvokkaita taitoja.
Taitavan kätilön ei tarvitse tehdä kivuliaita sisätutkimuksia, koska hän osaa lukea synnytyksen edistymistä äidin primitiivisestä käyttäytymisestä. Kätilö näkee kuinka lähellä synnyttäjä on ponnistusvaihetta. Taitava kätilö ei turvaudu oksitosiiniin supistusten vauhdittamiseksi, vaan ohjaa synnyttäjän pystyasentoihin ja liikkumaan edistääkseen synnytystä. Hän tukee synnyttäjää olemalla koko ajan läsnä, koskettaa, halaa, hieroo, tanssii tai laulaa äidin kanssa tai vain on paikalla, kärsivällisesti ja hiljaa. Himmentämällä valoja ja suojaamalla synnyttäjää ylimääräisiltä häiriötekijöiltä, hän luo synnyttäjälle sellaiset puitteet, jotka edistävät luonnon omien hormonien eritystä. Nämä taas antavat äidille voimaa ja lievittävät kiputuntemusta tehokkaasti. Naiskehossa on uskomaton mekanismi, joka mahdollistaa synnytyksen ihan luontaisesti ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta valitettavasti oksitosiinitipat ja puudutukset sekoittavat tämän mekanismin ja sellaisessa tilanteessa on ihan ymmärrettävää, ettei synnyttäjä enää pärjää luomuna.
Taitava kätilö myös tunnistaa, kun äiti on siirtymävaiheessa ja uskonpuute valtaa hänet. Kätilö uskoo naisen kykyyn synnyttää omin voimin ja kannustaa ja tukee häntä tässä henkisesti haastavassa vaiheessa. Jos kohtu tarvitsee lepoa, kun kohdunsuu on auennut kokonaan, taitava kätilö antaa äidille mahdollisuuden levätä, kunnes supistukset taas voimistuvat ja äiti tuntee selvää ponnistuksen tarvetta. Tässäkin vaiheessa taitava kätilö antaa äidin ponnistaa omien tuntemuksien mukaan, eikä anna ohjeita miten tai milloin ponnistaa. Tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä välilihan ehjänä säilymisen kannalta. Usein taitava kätilö ohjaa äidin tai isän itse ottamaan vauvan vastaan ja nostamaan suoraan rinnalle. Taitava kätilö antaa luonnon mekanismin toimia, niin kuin sen on tarkoitettu.
On valitettavaa, että harvalla Suomalaisella kätilöllä on näitä taitoja. Suurin osa on tottunut hoitamaan synnytyksiä puuduttamalla kipua ja tekemällä toimenpiteitä. Vieläkin harmillisempaa on, että synnyttäjä ei pysty Suomessa valitsemaan hoitavaa kätilöä. Vaikka sairaalassa olisikin tällainen taitava luomusynnyttäjiä mielellään tukeva kätilö, on täysin arpapeliä, että luomusynnytystä toivova äiti ja kätilö kohtaavat toisensa.
Monissa muissa maissa on kätilöjohtoisia Birthing Centereitä, joissa kaikki kätilöt ovat erikoistuneet hoitamaan normaaleja fysiologisia, eli luonnollisia synnytyksiä. Valitettavasti meillä Suomessa ei tällaisia synnytysyksikköjä ole.
On täysin normaalia, että koet pettymystä jos synnytyksessä tarvittiin toimenpiteitä, etkä päässyt toivomiisi asentoihin ja sinulle tehtiin turha eppari. Toivottavasti kuitenkin ymmärrät, että syy ei ollut sinussa, vaan yleisessä synnytyskulttuurissamme. Toki joskus synnytys suistuu raiteiltaan, vaikka äiti olisi kuinka valmistautunut ja kätilö taitava hoitamaan normaalia lääkkeetöntä synnytystä. Joskus luonnolle ei voi mitään. Meillä Suomalaisilla äideillä ei tunnu olevan tarpeeksi tietoa normaalista fysiologisesta synnytyksestä, eikä meillä ole tarpeeksi vaihtoehtoja synnytyspaikan suhteen. Puolustukseksi kätilöille sen verran, että hekin ovat valitettavasti vain medikaalisen kulttuurin uhreja ja tekevät kyllä parhaansa niissä olosuhteissa, joissa työskentelevät.
Meillä naisilla on oikeus vaatia erilaisia vaihtoehtoja synnytyksen hoidon suhteen. Joka tapauksessa toivotan sinulle paljon voimia ja luottamusta omiin kykyihisi selviytyä tulevista synnytyksistä. Synnytystoivelista on mainio keino edesauttaa omien toiveidesi toteutumista ja sitä, että kohtaat sellaisen kätilön, jolla on kokemusta nimenomaan luomusynnyttäjän tukemisesta.
Oli mukava huomata, että asiasta on tullut keskustelua. Haluan vielä hiukan kuitenkin tarkentaa aloitustani, joka olisi paremminkin ollut pettynyt tai epäonnistunut LUOMUsynnyttäjä. Tällä viestillä vastaan etenkin pipariin@n viestiin.
Niin kuin jo on tullut aikaisemmin esille, niin halusin luonnonmukaisen synnytyksen ja valmistauduin siihen kaikin mahdollisin tavoin. Vaikka Suomessa ei ole birth centtereitä tai muita, niin valitisin synnytysairaalaksi Tammisaaren, jossa tarjotaan pehmeitä metodeja ja luomuilulinjaa.
Synnytyksen puitteet olivat suotuisat luonnonmukaiselle synnytykselle ja kätilöt siinä mukana. Sain puudutteita vaan koska niin pyysin (huusin). Olisin ottanut epiduraalin jo heti kohdunkaulanpuudutteen perään, mutta kätilöt eivät sitä heti halunneet antaa. Episiotomiani ei ollut ns. turhaeppari, vaan ponnisitn toista tuntia tuloksetta, jonka johdosta oli pakko tehdä eppari. Kätilö sanoi, että toisenlaisessa sairaalassa olisi otettu jo imukuppi. Itse huusin jo sectiota.
Koko aloitukseni pointti oli se, että kaikki luomusynnytyskirjat huutavat sanomaa, jonka mukaan jokaisella naisella on oikeus synnyttää luononmukaisesti pystyssä, kyykyssä jne. jne. ilman puuduttavia ja muita länsimaisen lääketieteen interventioita. Mutta mutta, sanotaanko missään, että ehkä kaikki eivät siihen pysty?
Itse tunsin pettyneeni, koska kaikki aktiivisynnytys-metodit lukeneena ja kuusi kuukautta luomuun orietautuneena en siihen pystynytkään, koska kipu vei voimani.
Tällä tekstillä en halua närkästyttää muita, jotka ajattelevat, että on tällä ihmisellä pienet murheet. Kyseessä olikin oma turhautumiseni siihen, että en voinut antaa palaa luononmukaisesti.
No, elämä jatkuu ja toivottavasti muut fanaattisesti luonnonmukaisesta synnytyksestä lukevat pitävät mielessä sen, ettei siihen luomuun nyt välttämättä pysty.
olin aiheen aloittajan tavoin
toivonut
voivani synnyttää esikoiseni 3 ja puoli vuotta sitten mahdollisimman luomuna ja aktiivisesti. Takana vuosien kokemus joogasta, pari kuukautta välilihan rasvailua ja Balaskakset luettuina ;) kirjoitin pitkän [u]toivomus[/u]listan synnytystä ajatellen. Toki kirjasin listaan myös sen ajatuksen, että kyseessä ovat vain
toiveet
ja kokemattomana ensisynnyttäjänä haluaisin tietysti että ensisijaisesti syntyvän lapsen hyvinvointi olisi tärkeintä...
Listaan olin kirjannut mm. vapaan liikkumisen, ammeen ja mahdollisimman luonnollisen kivunlievityksen. No, loppujen lopuksi kävi niin, että hitaasti edistyvän synnytyksen vuoksi koko lääkearsenaali käytiin läpi, ensin heikot supistukset lopetettiin petidiinipistoksella, ja kun synnytys uudelleen käynnistyi, olin suurimman osan ajasta oksennellen " sidottuna" sänkyyn piuhoissa (oksitosiini- ja glukoositippa, vauvan päähän kiinnitetty sykeanturi ja kohdunsisäinen supistusanturi). Kohdunsuun aukeaminen jämähti 5 senttiin tunneiksi eikä nopeutunut ennen epiduraalia. Vauva oli pitkään väärässä tarjonnassa (kasvotarjonta) ja syntyi loppujen lopuksi käsi poskella, niin että episiotomia oli " välttämätön" kaikesta öljyämisestä ja pyyhkeillä lämmittelystä huolimatta.
Vaikka jälkikäteen mietinkin, että lähes kaikki synnytyksen kulkuun liittyvät toiveeni kaatuivatkin, oli lopputulos eli terve tyttövauva ainoa, jolla oli merkitystä. Nyt toisen synnytyksen lähestyessä (olen rv:lla 32) olen yrittänyt valmistautua edelleenkin toivomaani, mahdollisimman aktiiviseen synnytykseen, mutta kunnioitan synnytystapahtuman rajuutta niin paljon, että tiedän toiveiden todellakin olevan vain toiveita!
Syy, miksi itse olen tuntenut " epäonnistuneeni" tai ehkä pikemminkin pettyneeni synnytyksessä, oli oman kehon täysin ennakoimaton reagointi. Tuntui, että tietoinen mieleni kesti hyvin kipuja eri hengitystekniikoiden ja " laulun" ja liikkumisen avulla, samoin alkuvaiheessa aquarakkulat veivät supistuskivun lähes kokonaan pois. Mutta KEHO, sillä oli aivan oma " mielensä" ja lantionpohja ja kohdunsuu eivät vain kerta kaikkiaan rentoutuneet sillä tavoin, että synnytys olisi edistynyt.
Tällä kerralla sairaala on eri, luonnonmukaisuudesta ja vauvamyönteisyydestä tunnettu Vammalan aluesairaala (kun esikoisen synnytyspaikkana oli TAYS). Minulla ei kuitenkaan ole mitään TAYSn toimintaa vastaan, henkilökunta oli osaavaa ja asiallista ja etenkin aamuvuorossa ollut kätilöopiskelija aivan ihana. Silti " haaveilen" pirpaliin@n kuvaaman kaltaisista kätilöistä...
Nyt lähden synnytykseen paljon varovaisemmin toivein, mutta yhtä avoimin mielin kuin esikoistakin synnyttämään. " Luomuarsenaaliin" olen valmistautuessani lisännyt vadelmanlehtiteen ja homeopatian, mutta yritän olla kasaamatta itselleni paineita :)! Suurin toiveeni on edelleen se, että tärkeintä synnytyksessä olisi tulevan lapsen hyvinvointi, eivät minun toiveeni... Ihanaa olisi kuitenkin kokea normaalisti edistyvä ja mahdollisimman luonnonmukainen synnytys :D
Tinuri ja Itu rv 31+1
Tinuri:
Silti " haaveilen" pirpaliin@n kuvaaman kaltaisista kätilöistä...
Kiitos vastauksestasi. Olemme kyllä tässä aivan samaa mieltä. (varsinkin nyt uudelleen muotoilun jälkeen ;) ) Luulen nimittäin, että siinä tapauksessa jos lapselle onkin sattunut jotain synnytyksessä, saattaa äiti varsinkin tuntea aiheettomasti syyllisyyttä ja epäonnistumisen tunteita.
Kirjoitat mainiosti aiheesta.
-v-
Raskausaikana ihmiset kyselivät pelkäänkö synnytystä ja olenko suunnitellut sitä yms.. Hymähtelin vain, että onhan siitä naiset ennenkin selvinneet, miksen minäkin. Synnytys sitten menikin ihan ok epiduraalin voimin, mutta sen jälkeen huomattiin että olin revennyt kohtuun saakka. Nyt synnytyksestä yli 9kk enkä vieläkään ole fyysisesti kunnossa, mutta pahinta on että tunnen olevani todella epäonnistunut synnyttäjä! En sitten ihan hyvin selvinnytkään siitä mistä " kaikki muut naiset" =( Mieheni on kyllä yrittänyt lohduttaa ettei entisaikaan kaikki synnytyksestä selvinneet edes hengissä...
Minusta ihminen voi yleensakin epaonnistua sellaisissa asioissa, joista voi itse paattaa ja hallita ja valita. Synnytys ei kuulu naihin asioihin. Kukaan ei voi paattaa etukateen milta synnytys tulee tasan tarkkaan tuntumaan ja mita sen aikana tapahtuu. Ihmisella voi olla epaonnistunut uravalinta, epaonnistunut meikki... mutta synnytyksessa merkitysta on loppupeleissa vain ja ainoastaan silla, etta lapsi tulee terveena maailmaan ja aiti sailyy (suurinpiirtein) ehjana.
Itse olen kokenut pettymysta toisesta synnytyksestani, joka oli pitka, kaoottinen ja traumaattinen. Olen miettinyt toista synnytysta nyt kolmannen raskauden aikana tosi paljon. Positiivisesti ajatellen, kun " onnistuu" saattamaan lapsen maailmaan vaikeissa, ennalta-arvaamattomissa ja itselle epamukavissa oloissa, niin sepa vasta suuri onnistuminen onkin :)
Olen joka kerta suunnitellut synnytysta siina maarin, etta tiedan mita toivon jos kaikki menee odotusten mukaan. Jos ei mene, paatetaan spontaanisti mita tehdaan. Joku tuossa edella sanoikin tosi fiksusti, etta synnytys ei ole mikaan elamysmatka eika mikaan kilpailu naisten kesken, tarkeinta on lopputulos :)
Omama: " Minusta ihminen voi yleensakin epaonnistua sellaisissa asioissa, joista voi itse paattaa ja hallita ja valita. Synnytys ei kuulu naihin asioihin. Kukaan ei voi paattaa etukateen milta synnytys tulee tasan tarkkaan tuntumaan ja mita sen aikana tapahtuu. Ihmisella voi olla epaonnistunut uravalinta, epaonnistunut meikki...
mutta synnytyksessa merkitysta on loppupeleissa vain ja ainoastaan silla, etta lapsi tulee terveena maailmaan ja aiti sailyy (suurinpiirtein) ehjana.
"
Olenko epäonnistunut synnyttäjä, jos lapseni vahingoittuukin synnytyksessä? Tai jos kohtuni joudutaan poistamaan? Jos synnytän vammaisen lapsen, silloinko olen epäonnistunut äiti/synnyttäjä? Kuulostaa aika kamalalta jaottelulta.
Pahoittelut edelleen ehkä provakatiivisesta kysymyksestäni, mutta kommentti vain särähti korvaan.
-v-
Kyllä mä tuon Omaman kirjoituksen idean tajusin. Mielestäni siitä kävi juuri ilmi, ettei kaikkiin asioihin voi vaikuttaa ja siksi on turha syyllistää itseään.
Mun korvaani särähtää, kun monesti sanotaan, että kaikki kivut unohtaa sitten kun se oma rakas nyytti annetaan syliin/on rinnoilla. Entä jos se rakas, pieni nyytti kiidätetäänkin heti virvoitteluun ja sen saa nähdä seuraavan kerran keskoskaapissa? Mulla ainakin synnytyksen kivut unohtuivat silti, olin onnellinenkin, mutta kyllä siinä tilanteessa oli pää täynnä myös huolia.
Tarkoitukseni oli sanoa, etta aiti ei voi missaan olosuhteissa epaonnistua synnytyksessa, koska ei voi itse mitenkaan vaikuttaa monen moniin asioihin!!! En siis jaottele ketaan mihinkaan kategorioihin, vaan olen sita mielta ettei epaonnistuneita synnyttajia ole olemassakaan. Jos lapsi vahingoittuu synnytyksessa tai jotain muuta kauheaa tapahtuu, ei aiti mitenkaan voi olla syylllinen siihen!!!
Tuo " Merkitysta on vain silla etta lapsi sailyy vahingoittumattomana" olisin voinut muotoilla paremmin. Siis: Aidin on taysin epaloogista ja turhaa (minun mielestani) tuntea epaonnistumisen tunnetta esim. siita etta on tarvinnut kipulaaketta, ei ole voinut synnyttaa haluamassaan asennossa tai joutunut sektioon jne jne, koska nailla asioilla ei ole loppujen lopuksi yhtaan mitaan merkitysta. Ainoa tarkea asia on syntyvan lapsen ja aidin turvallisuus ja se etta molemmat sailyvat vahingoittumattomina, jos se suinkin on mitenkaan mahdollista. Mutta jos siis jompikumpi vahingoittuu, ei syyllinen todellakaan voi mitenkaan olla aiti.
Hyvässä hengessä haluaisin tätä keskustelua jatkaa. Mikä pettymyksen tuottaa, mielestäni siihen ei ole tässä ketjussa oikein saatu vastausta.
Varmasti aika moni synnyttäjä ottaa etukäteen selvää ja miettii vaihtoehtoja. Osa ehkä suunnittelee tarkemminkin, OK. Voisko pettymys tulla siitäkin, että synnytyksen sanotaan olevan luonnollinen tapahtuma ja sitten kuitenkin todellisuudessa huomattava osa synnytyksistä (n. 15%) on tavalla tai toisella poikkeavia. Eli vertaillaan omaa synnytystä johonkin " normaalin" malliin. En tiedä, tämä oli vain valistunut arvaus. Älköön kukaan vetäkö hernettä nenään ;)